Innovaation leviäminen ja teknologiaan pakottaminen: Suomi siirtyi digiaikaan
Authors
Date
2006Access restrictions
This material has a restricted access due to copyright reasons.
Sarilo, Henriika
Innovaation leviäminen ja teknologiaan pakottaminen : Suomi siirtyi digiaikaan
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2007.
35 s.
Kandidaatin tutkielma
Kandidaatin tutkielmassa tarkastellaan suppeasti Suomen siirtymistä analogisista
digitaalisiin televisiolähetyksiin ja tämän siirtymän erityispiirteitä sekä
selvitetään sopivaa teoriakenttää, joka soveltuisi tutkimukseen valtiontaholta
tapahtuvan teknologiaan pakottamisen vaikutuksista teknologiainnovaation
yleistymiselle. Työn tutkimuskysymys on: Millaisia tekijöitä on otettava huomioon
haluttaessa tutkia teknologiaan pakottamisen vaikutusta teknologiainnovaation
diffuusiossa peruslähtökohtana Everett M. Rogersin koostama innovaation
diffuusioteoria? Työn tavoitteena oli luoda pohja syvemmille jatkotutkimuksille
aiheesta.
Selvityksen pohjalta käy ilmi, että valtion toimilla digi-tv-ilmiössä näyttäisi olevan
runsaasti erilaisia vaikutuksia yksilöiden omaksumisprosessissa ja että Rogersin
esittelemät mallit soveltuvat hyvin tarkempaan tutkimukseen, mutta niitä
on tarpeen muokata tutkimuskohteeseen sopiviksi.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5377]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Innovaation omaksuminen sähköisessä näköislehdessä : haastattelututkimus paikallislehtiympäristössä
Summanen, Antti (2014)Mediatoimiala on ollut nopean muutoksen kohteena vuosituhannen vaihteesta alkaen. Sähköisten medioiden myötä uusia innovaatioita syntyy ja kuolee nopeasti. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sähköisen näköislehden omaksumista ... -
Innovaation omaksuminen sähköisessä näköislehdessä : haastattelututkimus paikallislehtiympäristössä
Summanen, Antti (2014) -
Muutosta tukevan organisaation vaikutus digitaalisten innovaatioiden diffuusioon mikroyrityksissä
Räisänen, Jaana (2018)Digitalisaatio tuo yrityksille hyötyjä, mutta sen tehokas hyödyntäminen vaatii digitaalisten innovaatioiden omaksumista ja leviämistä. Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu, millä tavoin muutosta tukeva organisaatio voi ... -
Opas innovaation hyödyntämiseen : opas tutkijoille ja yrityksille yliopistossa tehtyjen innovaation hyödyntämiseksi
Unknown author (Agora Center, Jyväskylän yliopisto, 2007) -
Tuotehuhujen vaikutus innovaation omaksumiseen
Reivinen, Tuomas (2012)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tuotehuhuja, eli markkinoilla liikkuvia epävirallisia tietoja tulevista uusista tuotteista, joita niiden valmistaja ei ole virallisesti vahvistanut. Aihetta tarkastellaan innovaation ...