Tuotehuhujen vaikutus innovaation omaksumiseen
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tuotehuhuja, eli markkinoilla liikkuvia epävirallisia tietoja tulevista uusista tuotteista, joita niiden valmistaja ei ole virallisesti vahvistanut. Aihetta tarkastellaan innovaation diffuusiota ja innovaation omaksumista käsittelevässä teoreettisessa viitekehyksessä.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, aikaistavatko tuotehuhut innovaation omaksumista ja minkälaisia vaikutuksia tuotehuhuilla on kuluttajien käyttäytymiseen. Tutkijan oletuksena on, että tuotehuhujen avulla kuluttajat kuulevat uusista innovatiivisista ominaisuuksista jo hyvissä ajoin ennen tuotteen virallista julkistamista, jolloin he voivat alkaa pohtia niiden merkitystä itsellensä. Innovaation omaksuminen, eli niiden käyttöönottoon päätyminen vie kuluttajilta usein pitkän ajan, koska ne sisältävät uusia ominaisuuksia, joita kuluttajan täytyy opetella ja sisäistää varmistuakseen käyttöönoton eduista suhteessa sen haittoihin.
Empiirinen tutkimusaineisto kerättiin strukturoidun kyselylomakkeen avulla, johon vastasi 240 tietotekniikkayhtiö Applen valmistamien tietokoneiden kuluttajaa. Havaintoyksiköiden tuoteryhmäkohtainen innovatiivisuudenaste (Domain-Specific Innovativeness, DSI) mitataan Goldsmith ja Hofacker (1991) rakentamalla mittarilla ja tuotehuhujen seuraamisaktiivisuus (TSA) mitataan tutkijan itse valmistamalla mittarilla. TSA:n vaikutusta DSI:hin, eli omaksumisherkkyyteen tarkastellaan regressioanalyysillä. Lisäksi kartoitetaan, millaisia erilaisia vaikutuksia tuotehuhuilla on kuluttajiin aikaisempien teorioiden mukaan asetettujen hypoteesien perusteella ja analysoimalla niiden mukaisten väittämien havaintoarvojen jakaumia.
Tutkimuksessa esitetään, että tuotehuhuja voidaan käyttää uudenlaisena innovaatioiden ennakkomarkkinoinnin keinona. Tuloksien mukaan kuluttajat seuraavat aktiivisesti tuotehuhuja ja aloittavat innovaation omaksumisen niistä saamansa tiedon avulla jo ennen tuotteen virallista julkistamista. Tuotehuhuja aktiivisesti seuraavat kuluttajat myös omaksuvat vastaavan tuoteryhmän innovaatioita nopeammin kuin muut. Tuotehuhujen tarkoituksenmukainen vuotaminen markkinoille nähdään kustannustehokkaana keinona innovaation tunnettuuden parantamiseksi ja myyntiajan lyhentämiseksi.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25541]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Innovaation omaksuminen sähköisessä näköislehdessä : haastattelututkimus paikallislehtiympäristössä
Summanen, Antti (2014)Mediatoimiala on ollut nopean muutoksen kohteena vuosituhannen vaihteesta alkaen. Sähköisten medioiden myötä uusia innovaatioita syntyy ja kuolee nopeasti. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sähköisen näköislehden omaksumista ... -
Organisatoristen tekijöiden vaikutus informaatioteknologian omaksumiseen pk-yrityksissä
Gummerus, Jenni (2019)Informaatioteknologian (IT) hyödyntäminen on tänä päivänä jokaiselle yritykselle tärkeää, sillä sen avulla yritys pystyy esimerkiksi kehittämään tuotteiden ja palveluiden laatua sekä vähentämään kustannuksia. IT:n ... -
Sukupuolen vaikutus informaatioteknologian omaksumiseen : naisten kokemuksia mobiilimaksamisesta
Piironen, Ella (2022)Tämä pro gradu-tutkielma käsittelee mobiilimaksamista ja naisten kokemuksia mobiilimaksujen käytöstä. Tutkielmassa tarkastellaan mobiilimaksujen omaksumiseen ja käyttöön vaikuttavia tekijöitä ja syitä mobiilimaksujen käytön ... -
Kriittisten käyttökokemusten vaikutus F-Securen Freedome-mobiilisovelluksen omaksumiseen ja jatkuvaan käyttöön
Nemtsinkoff-Rajala, Anna (2015)Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään miten kriittiset käyttökokemukset vaikuttavat F-Securen Freedome-mobiilisovelluksen omaksumiseen ja jatkuvaan käyttöön. Tutkimus jakautuu kahteen osaan: kirjallisuuskatsaukseen ja ... -
Verkkokauppojen suosittelujärjestelmien vaikutus ihmisten ostoimpulsiivisuuteen
Hietikko, Kim (2018)Tutkielmassani käsittelen verkkokauppojen suosittelujärjestelmien vaikutusta ihmisten ostoimpulsiivisuuteen. Tutkielma koostuu johdannosta, suosittelujärjestelmät sisältöluvusta, suosittelujärjestelmien vaikutuksesta ...