Voima- ja nopeusharjoittelun vaikutus 40-85-vuotiaiden pikajuoksijoiden sääriluun mineraalimäärään, -tiheyteen ja geometrisiin ominaisuuksiin

Abstract

Suominen, Tuuli 2008. Voima-nopeusharjoittelun vaikutus 40–85-vuotiaiden pikajuoksijoiden sääriluun mineraalimäärään, -tiheyteen ja geometrisiin ominaisuuksiin. Liikuntafysiologian pro gradu -tutkielma. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 91 s. Intensiivisen voima- ja iskutyyppisen harjoittelun on todettu olevan tehokas tapa lisätä luumassaa ja parantaa luun geometrisia ominaisuuksia nuoruusiässä sekä mahdollisesti myös aikuisiässä. Iäkkäille tehdyistä tutkimuksista suurin osa on tehty naisille ja tutkimusten painopiste on ollut väestöryhmässä, jossa fyysinen aktiivisuus ja luuntiheyden lähtötasot ovat olleet alhaiset. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 20 viikon progressiivisen voima- ja nopeusharjoittelun vaikutusta pitkään harjoitelleiden veteraanipikajuoksijamiesten sääriluun tiheyteen sekä luun rakenteellisiin ja mekaanisiin ominaisuuksiin. Tutkimukseen osallistui 72 (40–85 v) aktiivisesti harjoittelevaa ja kilpailevaa pikajuoksijamiestä, joilla oli monivuotinen harjoittelutausta. Koehenkilöt satunnaistettiin kahteen ryhmään. Koeryhmä (n=40) osallistui 20 viikon jaksotettuun, progressiiviseen voima- ja nopeusharjoitteluohjelmaan, jossa yhdistettiin pikajuoksun lajiharjoitteita maksimaaliseen ja räjähtävään voimaharjoitteluun. Kontrolliryhmä (n=32) jatkoi omaa tavanomaista harjoitteluaan. Luustomittaukset tehtiin perifeerisellä kvantitatiivisella tietokonetomografialla (pQCT) sääriluun varresta ja distaaliosasta tutkimuksen alussa sekä harjoittelujakson jälkeen, kuuden kuukauden päästä alkumittauksista. Sääriluun distaaliosasta analysoitiin mineraalimäärä (BMC), volumetrinen tiheys (vBMD), poikkipinta-ala (CSATOT), hohkaluun tiheys (vBMDT) ja poikkipinta- ala (CSAT) sekä puristuslujuuden indeksi (BSICompr). Sääriluun varresta analysoitiin BMC, vBMD, CSATOT, korteksin mineraalitiheys (vBMDC), poikkipinta-ala CSAC ja paksuus (ThC) sekä tiheyspainotteiset jäyhyysmomentit (Imax, Imin ja Ipolar), pinta-alamomentit (ImaxA, IminA ja IpolarA) ja luun polaarinen massajakauma. Luuanalyysit tehtiin Jyväskylän yliopistossa kehitetyllä Geanie 2.1. ohjelmalla (Commit Ltd, Espoo, Suomi). Harjoittelun vaikutusta testattiin toistettujen mittausten varianssianalyysillä (ANOVA). Koe- ja kontrolliryhmien välisiä prosentuaalisia muutoseroja testattiin ikäryhmittäin (40–64-vuotiaat, 65–85-vuotiaat) riippumattomien muuttujien t-testillä. Harjoittelun vaikutusta testattiin myös tehokkuusanalyysin avulla, jolloin koeryhmään valittiin vain yli 70 % harjoitusohjelman harjoituksista tehneet. Sääriluun distaaliosan luumuuttujissa ei tapahtunut merkitseviä muutoksia. Sääriluun varren korteksin paksuus lisääntyi merkitsevästi (p=0.008). Korteksin paksuuden keskimääräinen muutos kontrolliryhmään verrattuna oli koko koeryhmällä 2.0 % (p=0.007) ja vanhemmalla ikäryhmällä 2.8 % (p=0.008). Sääriluun varren pinta-alamomentti (IminA) lisääntyi koko koeryhmällä 1.9 % (p=0.034) ja nuoremmalla ikäryhmällä 2.8 % (p=0.031) kontrolliryhmään nähden. Tehokkuusanalyysin mukaan sääriluun varren vBMD (p=0.023) ja vBMDC (p=0.034) alenivat kun taas BMC (p=0.024), CSATOT (p=0.015), CSAC (p=0.011), CTh (p=0.014) ja IminA (p=0.024) kasvoivat. Kontrolliryhmään nähden vBMD laski 1.0 % (p=0.026) ja vBMDC 0.8 % (p=0.037) kun taas BMC kasvoi 0.7 % (p=0.020), CSATOT 1.6 % (p=0.011), CSAC 1.7 % (p=0.008), CTh 2.5 % (p=0.015) Imin 1.7 % (p=0.034), IminA 3.0 % (p=0.010) ja IpolA 2.0 % (p=0.035). Polaarisen massajakauman mukaan luumassa lisääntyi erityisesti anteromediaalisella alueella (p=0.047). Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen että intensiivisellä voima- ja nopeusharjoittelulla voidaan parantaa myös aikaisemmin harjoitelleiden, ikääntyvien urheilijoiden sääriluun varren geometrisia ominaisuuksia ja luun lujuutta.