Suomalaiset väittävät usein ulkomaalaisille, että suomi on maailman vaikein kieli. Sekä maahanmuuttajien suomen kielen opettajille että kielen oppimisen tutkijoille on kuitenkin selvää, että väite on pohjimmiltaan pötyä. Suomi on opittavissa siinä missä mikä tahansa muukin kieli. Jos suomenkielinen voi oppia esimerkiksi englantia, voi englanninkielinenkin oppia suomea. Mikään kieli ei ole itsessään vaikea tai helppo, vaan kokemus vaikeudesta liittyy oman äidinkielen ja opittavan kielen lingvistiseen ja kulttuuriseen etäisyyteen. Vironkielisille suomi on etenkin alussa helpompaa kuin muille, ja viro on vastaavasti suomenkielisille helpompaa kuin moni muu kieli. Vietnaminkielisille suomi sen sijaan saattaa olla jopa se ”maailman vaikein kieli”: vietnam on puhtaasti isoloiva kieli eli siinä ei ole lainkaan taivutusta, kun taas suomi on tunnettu laajasta taivutusjärjestelmästään. Myös kulttuurinen etäisyys on hyvin suuri. Minna Suni perehtyi väitöskirjassaan siihen, millä tavalla suomen k
ielen oppiminen onnistuu vietnaminkielisiltä maahanmuuttajilta. Hän seurasi kahden vietnaminkielisen aikuisen alkutaipaletta suomen kielen parissa ja tarkasteli sitä, miten suomi - etenkin sen taivutusjärjestelmän olemassaolo ja käyttö - avautuu heille keskustelussa. Vastaavaa tutkimusasetelmaa ei ole juuri muiden kielten välillä edes mahdollista rakentaa, ja siten tällä suomi toisena kielenä -alan tutkimuksella on myös kansainvälistä merkitystä.Suomen kielen oppijat kokevat suurimmaksi kielenoppimisen esteeksi sen, että heille ei puhuta - etenkään suomea. He tarvitsevat alusta alkaen juttukavereita, joiden kanssa voi käyttää suomea ja joiden puheenvuorojen varaan voi rakentaa omia vielä haparoivia ilmauksiaan. Kuka tahansa voi siis tukea maahanmuuttajien suomen kielen oppimista yksinkertaisesti heittäytymällä heidän kanssaan juttusille. Vastaavasti jokainen, joka vaikenee, tekee suomesta vaikean kielen oppia. Suni tarkasteli työssään yhtä kielenoppimisen tutkimuksen ydinkysymystä: miten keskustelussa opitaan kieltä? Tärkeimpiä oppimisen kannalta ovat keskustelun ongelmatilanteet, koska niissä kielenoppijan huomio kohdistuu siihen, mitä hän ei vielä hallitse. Sunin tutkimuksessa ongelmakohtien ratkaisemista tarkasteltiin vastavuoroisena toimintana. Kävi ilmi, että kielen työstäminen toistojen ja niihin liittyvien selventävien muokkausten avulla on olennaista. Kielenoppija ei opi suomea vain omilla ehdoillaan, vaan hän nojautuu puhumisessa ja oppimisessa tiiviisti keskustelukumppaniinsa. Suomenkielinen taas oppii mukauttamaan omaa puhettaan myötäilemällä sitä, mitä oppija sanoo. Kielenoppimisen kannalta keskeistä on nimenomaan kielellisten resurssien jakaminen ja muokkaaminen. Oppija hahmottaa suomen kieltä siis sen varassa, millaista kielenainesta hänelle tarjoutuu keskustelutilanteissa ja mitä palautetta hän saa omasta ymmärtämisestään ja ymmärretyksi tulemisestaan. Tutkimus osoitti, että suomen kielen oppiminen etenee osin eri järjestyksessä kuin missä asiat yleensä esitellään suomen kielen kursseilla. Kieltä tulisi opettaa ensisijaisesti käytön kautta eikä rakenteiden ehdoilla, mikä merkitsee perinteisten pedagogisten ratkaisujen uudelleenarviointia.
...
The study investigates repetitions and linguistic modifications occurring in negotiations of meaning, which are frequent problem solving sequences in second language interaction. Dialogical views on language and socio-cultural views on learning are applied in the study of negotiation sequences to analyse the co-operational aspects of linguistic processing and learning in more detail.In addition to engaging in the active debate on the role of interaction in second language acquisition, the study aims at offering new insights into some methodological issues in the field. In contrast to established conventions, a longitudinal case study is presented, in which qualitative analyses primed by quantitative comparisons are conducted. The participants of this case study are two adult Vietnamese immigrants in their early stage of learning Finnish as a second language, and a native speaker of Finnish. The data consist of ten 30-minute samples of conversations recorded during a ten week period.Th
e results show that repetitions serve as an important forum for sharing and recycling linguistic resources. This makes them both effective and versatile means of negotiating meanings. Self-repetitions are clearly outnumbered by other-repetitions, and, while repeating, the learner participants orient more towards reducing while the native speaker orients to elaborating. Constant development in the quality of repetition patterns is, however, observable.A vast majority of repetitions includes linguistic modification, showing that repeating is not mechanical echoing; instead, it involves intensive linguistic processing. Among the main findings of the study is the frequent occurrence of morphological modifications in the data. Since the learners’ first language (Vietnamese) is an isolating language, without any inflection or derivation, yet their second language (Finnish) is an agglutinative language with very extensive morphological system, the learners are continuously faced with the challenge of coping with morphology. As a consequence, morphological modifications, absent in previous research, manifest themselves in the form of receptive segmenting performed by the learners. Such segmenting of inflective elements is shown to precede productive use of them. These results indicate that SLA research benefits from encompassing typologically diverse languages
...
