A complex case : a morphosyntactic approach to complexity in early child language

Abstract

FM Lea Nieminen tutki väitöskirjassaan 2½-vuotiaiden lasten kielen kompleksisuutta eli monimutkaisuutta ja sen arvioimiseen käytettyjä mittareita. 2½-vuotiaat näyttävät sukeltavan kielen kompleksisuuteen vähitellen. Ensimmäisessä vaiheessa kompleksisuus näkyy enimmäkseen sanojen taivuttamisena (esim. [Tää] [menee] [syö+mään]). Tässä vaiheessa ilmauksissa käytetään vasta hyvin vähän sellaisia komponentteja, jotka koostuvat kahdesta tai useammasta sanasta (esim. [Tää tyttö] [istuu]). Seuraava askel on näiden kummankin kompleksisuuskeinon levittäminen kahteen komponenttiin (esim. [Tää tyttö] [menee] [syö+mään]). Kolmas vaihe on se, että ilmauksen komponentteja aletaan muokata enemmän kuin vain yhden keinon avulla kutakin (esim. [Tä+llä tytö+llä] [on] [näti+t kengä+t]). Komponenttien sisäinen kompleksisuus alkaa siis kasvaa.Niemisen analyysin pohjana on käsitys, että ilmaukset koostuvat komponenteista eli osakokonaisuuksista. Kukin komponentti muodostuu joko yksittäisestä sanasta tai useammasta yhteen liittyvästä sanasta, joita on edelleen voitu taivuttaa. Ilmausten ei siis ajatella koostuvan vain peräkkäisistä sanoista. Tutkimuksen käsitys kompleksisuudesta on moniulotteinen ja verkkomainen.Tähänastisessa tutkimuksessa lasten kielen kompleksisuutta on selvitetty erilaisilla mittareilla, joista käytetyin lienee ilmausten keskipituus (Mean Length of Utterance, MLU). Se mittaa, kuinka paljon lapsen ilmauksissa on morfeemeja eli pienimpiä merkitystä kantavia kielen osia. Toinen, uudempi mittari, produktiivisen syntaksin indeksi (Index of Productive Syntax, IPSyn), selvittää, mitä muotoja ja lauserakenteita lapsi puheessaan tuottaa ja mitkä niistä ovat alkaneet vakiintua käyttöön. MLU kuvaa kompleksisuutta siis ilmausten pituutena ja IPSyn taas rakennevarastona, josta lapsi rakentaa puheensa. Nieminen arvioi koko aineistonsa molemmilla mittareilla. Suhteutettuna verkkomaiseen ja moniulotteiseen käsitykseen kompleksisuudesta MLU ja IPSyn osoittautuvat kelvollisiksi mittareiksi, mutta vain, jos niitä käytetään yhdessä ja niiden tuloksia tarkastellaan suhteessa toisiinsa. – Produktiivisen syntaksin indeksi osoittaa sen, miten rakennevarasto kasvaa, kun taas ilmausten keskipituus kuvastaa sitä, miten rakennevarastoa käytetään. Mittarit eivät siis näytä mittaavan samaa asiaa eikä niiden käsitys kielen rakenteellisesta kompleksisuudesta ole samanlainen. Ne reagoivat erilaisiin asioihin kielessä, Nieminen toteaa.Lukihäiriöriskilapset tuottavat komplekseja komponentteja, mutta eivät käytä niitä yhtä monipuolisesti kuin verrokitYksi tutkimuksen tavoitteista oli selvittää lukihäiriöriskilasten ja heidän verrokkiensa kieltä rakenteellisen kompleksisuuden kannalta. On nimittäin esitetty, että lukihäiriöriskilasten lauseenrakennuskyvyt poikkeaisivat verrokkilasten kyvyistä. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että lukuhäiriöriskilapsilla on ihan samanlaiset perustaidot kuin verrokeilla: he tuottavat komponentteja, jotka ovat yhtä komplekseja kuin verrokeilla. Eroa sen sijaan on siinä, kuinka näitä komponentteja käytetään. Siinä missä verrokit muokkasivat useita ilmauksensa komponentteja taivuttaen ja syntaktisin keinoin, riskilapset tyytyivät tekemään lähinnä vain yhdestä ilmauksensa komponentista rakenteellisesti monimutkaisen.

This study investigates morphosyntactic complexity in children’s utterances from a multidimensional perspective. Results from Mean Length of Utterance and Index of Productive Syntax were compared with the results of Utterance Analysis, a method developed for the purposes of this study, to discover what aspects of absolute complexity are reflected by each of the scales. A second purpose of the study was to compare children with high genetic risk of dyslexia (N= 20) with their controls (N= 20) in order to determine whether morphosyntactic complexity in their utterances differed on a group level. The data were gathered in a play situation when the children were 30 months old. MLU and IPSyn analyses were carried out on the 80 longest utterances from each child. For the Utterance Analyses three subgroups showing contradictory results in MLU and IPSyn were selected. The study revealed three major findings. The first, concerning morphosyntactic development in general, suggests that children usually start with morphological elaboration first in one and then in two components in an utterance. Only after that does the elaboration of components start to deepen vertically. The more components there are in an utterance the more similar is children’s performance in elaboration. The second finding, concerning methodology, suggests that different scales of measurement reveal different aspects of complexity. MLU focuses on linear length and IPSyn on the inventory of resources, but the relationship between these two methods uncovers developmental trends in morphosyntactic elaboration. Only Utterance Analysis can provide a complete picture of multidimensional structural complexity. The third finding concerns the comparison between risk and control children. It seems that children with a high genetic risk of dyslexia do have the same morphosyntactic resources as their controls, but they use them differently. Risk children concentrate more on elaborating only a single component per utterance whereas control children spread elaboration to more components.