Avicenna on subjectivity : a philosophical study

Abstract

Ab? cAl? Ibn S?n? (980–1037 jaa., lat. Avicenna) oli keskiajan arabifilosofeista kenties tärkein. Hänen ajattelunsa yhdisti omaperäisellä tavalla uusplatonistisen ja aristoteelisen perinteen aineksia. Ibn S?n?n vaikutus keskiajan latinankieliseen filosofiaan oli varsinkin psykologian alalla merkittävä, koska hänen psykologinen pääteoksensa käännettiin ennen Aristoteleen tutkielmaa Sielusta, ja se määritti olennaisella tavalla ymmärrystä Aristoteleen psykologiasta. Islamilaisessa filosofisessa perinteessä Ibn S?n? on merkitykseltään Aristoteleen veroinen hahmo.Kaukuan tutkimus käsittelee Ibn S?n?n teoriaa subjektiivisuudesta. Hän käsittelee Ibn S?n?n teoriaa intentionaalisesta tietoisuudesta sekä pohtii Ibn S?n?n teoriaa itsetietoisuudesta. Itsetietoisuutta ei ole juuri aiemmin käsitelty alan tutkimuksessa.Kaukua lähtee liikkeelle niistä selittävistä tehtävistä, jotka Ibn S?n? itsetietoisuudelle ilmiönä antaa. Tarkastelun keskiössä on kuuluisa ”lentävän miehen” ajatuskoe: jos leijuisimme painottomassa tilassa ilman ensimmäistäkään aistimusta tai mielikuvaa, tietäisimmekö tai tuntisimmeko jollakin tavalla kuitenkin olevamme olemassa? Ibn S?n?n mukaan kysymykseen on pakko vastata myöntävästi.Kaukua käsittelee tutkimuksessaan myös ihmisten ja eläinten tietoisuuden välistä eroa, omaa ruumista koskevan tietoisuuden luonnetta, oman identiteetin rakentamiseen liittyvää tietoa omasta henkilöhistoriasta sekä sen varaan rakentuvaa käsitystä itsestä.Tutkimus on ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys Ibn S?n?n tietoisuusteoriasta. Sen pohjalta on arvioitava uudelleen niin Ibn S?n?n latinalaista kuin islamilaista vaikutushistoriaa. Ibn S?n?n itsetietoisille ilmiöille antama huomattava painoarvo ja hänen niille omistamansa analyyttinen tarkkuus osoittavat myös perin juurin ongelmallisiksi väitteet, joiden mukaan itsetietoisuus filosofisena ongelmana, saati psykologisena ilmiönä, olisi yksinomaan uudelle ajalle ominainen.

The present study investigates two aspects of Avicenna’s (980–1037 CE) theory of subjectivity: (1) intentional awareness of objects other than the subject of awareness, and (2) the subject’s awareness of herself.In chapter 3, an argument is presented for a crucial link between Avicenna’s conception of estimative apprehension of intentions (mac?n?) and intentionality in the modern sense. According to our interpretation, Avicenna’s intentions should be taken as structuring principles of experience. As a consequence, estimation amounts to the apprehension of a meaningfully structured whole. On the basis of this interpretation estimative apprehension is shown to satisfy the commonly accepted criteria for an intentional state. However, in accordance with the adopted holistic interpretation of Avicenna’s faculty psychology, we will also argue that Avicenna takes sense perception to be intentional through and through. Evidence for this argument is presented in a discussion of Avicenna’s treatment of perception of movement.The discussion of self-awareness is divided in two parts. Chapter 4 investigates the explanatory roles to which Avicenna employs the phenomenon of self-awareness. These are shown to be three. In order of discussion, self-awareness accounts for the individuation of human souls, it renders the manifold of experiential data into coherent unitary wholes, and it provides the reference for first personal indexical expressions. In chapter 5 we take our cue from these explanatory roles and ask what sort of descriptive concept of self-awareness can fulfill them. Our conclusion is that the primary type of self-awareness amounts to mineness or first personality inherent in all human experiences. However, this is not the whole story of Avicenna’s descriptive account of self-aware phenomena. In addition, we will consider Avicenna’s theory of self-awareness in animals, of reflective self-awareness, of self-knowledge, and of awareness of one’s own body.