Helsingin Jugendsali tilakokemuksena
Tutkielman tavoitteena oli tarkastella Helsingissä sijaitsevan Jugendsalin tilallisia kokemuksia sen käyttäjien näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin, millaiseksi ihmiset kokivat Jugendsalin tilana, mitä siitä havainnoitiin ja mikä teki siitä merkityksellisen. Edellisten lisäksi haluttiin selvittää, miten ihmiset havainnoivat ympäristöään ja mitä tilat ihmisille merkitsevät. Kokemuksellisuuden tutkiminen rajattiin Jugendsalin Helsinki-tiedotuksen aikaan (vuodet 1984–2008) ja Café Jugendin aikaan (2008-). Tutkimuksen painotus oli Helsinki-tiedotuksen ajassa. Kuitenkin tutkimuksessa haluttiin tarkastella sitä, kuinka käyttötarkoituksen muutos vaikutti tilakokemukseen. Sen vuoksi myös Café Jugendin aikaisia tilakokemuksia tarkasteltiin.
Lähtökohtana tutkimukselle oli tilan teoria. Uudemmassa tilojen tutkimuksessa tilaa on tutkittu moniulotteisena ja elettynä tilana, joka ei ole vain taustana toiminnoille. Tilan merkitysten on ajateltu muodostuvan käyttäjien ja tilan vuoropuheluna. Jotta kokemuksellisuutta voisi tutkia, tämän tutkimuksen taustalle valittiin fenomenologinen tutkimusasenne. Koska fenomenologiassa tutkitaan kokemuksia ja niiden merkityksellisyyttä, antoi se myös hyvän lähtökohdan Jugendsalin tilakokemusten tutkimiseen. Jugendsalin tilakokemuksia tutkittiin seitsemän haastattelun avulla. Haastateltavista henkilöistä viisi oli Helsinki-tiedotuksen aikaisia kävijöitä ja kaksi sellaisia, jotka olivat käyneet salissa vain sen ollessa kahvilana.
Jugendsali koettiin Helsinki-tiedotuksen aikana miellyttäväksi, rauhalliseksi ja turvalliseksi ympäristöksi. Tilakokemukseen liittyivät tilan arkkitehtuurin lisäksi ihmiset, salissa tapahtuneet asiat, omat henkilökohtaiset muistot, muut ihmiset sekä tapahtumahetki. Suurin osa Helsinki-tiedotuksen aikaisista kävijöistä koki tilan muuttuneen sen käyttötarkoituksen muuttuessa. Uudesta tilasta oli tullut levoton, eikä se ollut enää vapaassa käytössä, koska sen sisältö ei ollut enää sama. Lisäksi henkilökohtaiset muistot vanhasta tilasta muuttivat useilla uutta tilakokemusta negatiiviseksi. Jugendsali oli ollut monille tärkeä tila, koska se oli arkkitehtonisesti kaunis tila, jonne kaikilla oli mahdollisuus tulla. Kuitenkin uusien haastattelujen myötä kävi ilmi, että samantapaiseen tilakokemukseen oli vielä mahdollisuuksia, koska puitteet tilassa oli säilytetty. Tilakokemuksen todettiin olevan riippuvainen sen kokijasta. Tutkimuksessa tuli ilmi, että tilojen olemuksella on merkitystä ihmisille. Ei ole yhdentekevää, millaisia tilat ympärillä ovat. Tilat voivat vaikuttaa positiivisesti mielialaan.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29082]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Helsinki on hyvää elämää varten" : terveyden eriarvoisuus Helsingin kaupunkistrategiassa
Tapper, Tua (2019)Terveyden eriarvoistuminen on ollut esillä julkisessa keskustelussa ja poliittisella agendalla viime vuosina. Terveyserot ovat jopa hyvinvointivaltiossa Suomessa kasvaneet 2000-luvulla ja terveyserot väestöryhmien välillä ... -
Elämänkaari, asumistoiveet ja asumisen arvon luominen
Viitala, Jenni (2017)Kuluttaminen ja asuminen nivoutuvat elämänkaaren vaiheisiin. Kulutuksellisin elämänvaihe on siirtynyt entistä myöhäisempään ikään. 50–65 –vuotiaat kuluttajat ovat tärkeä ryhmä, joka ei ole ollut markkinointitutkimuksien ... -
"Oli kerran Tuulikki-tonttu" : sisäistekijyys ja tekijyys lapsen tuottamissa teoksissa
Kuusimäki, Katariina (2013)Analysoin tutkielmassani viidestä kuuteen -vuotiaan tytön, Matildan, tuottamaa kolmea teosta Joulukirjaa, Autokirjaa ja ”Keijukirjaa” lähilukemalla niitä Michael Armstrongin (2006) narratiivisen analyysin avulla, tulkitsemalla ... -
Keho ja mieli liikkeelle! : kokemuksia kehollisuudesta ja kehon merkityksistä luovan liikkeen kurssilla
Jonsson, Heta (2013)Tutkimuksessa tarkastellaan neljän naispuolisen opiskelijan kehollisuuden kokemuksia luovan liikkeen kurssilla Jyväskylän yliopistolla helmikuussa 2012. Päätavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, millaisista näkökulmista ... -
Kokemuksellista liikuntaa : kokemuksellisuuden hyödyntäminen soveltavan liikunnan opetuksessa oppilaan voimaantumisen näkökulmasta
Kantanen, Tiia (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä tietoa ja ymmärrystä kokemuksellisuuden mahdollisuuksista ja merkityksistä soveltavassa liikunnanopetuksessa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten kokemuksellisuustietoa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.