Search
Now showing items 771-780 of 2126
Suomalaisten yliopistojen käyttämät digitaaliset oppimisympäristöt
(Jyväskylän yliopisto, 2016)
Tekstin automaattisesta tiivistämisestä
(Jyväskylän yliopisto, 2018)
Telia Crowd Insights -tietojen hyödyntäminen pandemiatietoisuuden parantamiseksi Keski-Suomessa
(2021)
Telia Crowd Insights -tietojen hyödyntäminen pandemiatietoisuuden parantamiseksi KeskiSuomessa on Keski-Suomen liiton rahoittama hanke, jolla pyritään selvittämään, että pystytäänkö ihmisten ja ihmisvirtojen liikkeitä ...
Informaatioteknologian tiedekunnasta 1998-2013 valmistuneiden työurat
(Jyväskylän yliopisto, 2014)
Blockchain : the ultimate disruption in the financial system
(Jyväskylän yliopisto, 2016)
Vieraana omassa maassa : suomalaiset road-elokuvat vapauden ja vastustuksen kertomuksina 1950-luvun lopusta 2000-luvulle
(Jyväskylän yliopisto, 2012)
Road-elokuvat ovat tarinoita irtaantumisista, paoista ja muutoksen toivosta. Tielle kaasuttamisen pohjavireenä on yksilön kamppailu rajoittavia voimia vastaan. Suomessa on tehty road-elokuvia vuodesta 1959 lähtien. Mitä ...
Katsojana ja katsottuna : opettajan kontrolloitu ulkoasu
(Jyväskylän yliopisto, 2012)
”Miksi se haluaa olla opettaja, kun se ei näytä opettajalta?” Opettajat on mielletty tietynlaisen käyttäytymisen ja näyttäytymisen perusmalleiksi, ja siitä poikkeaminen voidaan kokea epäilyttävänä. Tässä tutkimuksessa ...
Tekoälyn soveltaminen terveydenhuollossa ja hyvinvoinnissa
(Jyväskylän yliopisto, 2018)
Laskennallisten tieteiden kansallinen kehittäminen 2009 : nykytilan kartoitus
(Jyväskylän yliopisto, tietotekniikan laitos, 2009)
Generalized Maxwell equations in exterior domains 2, Radiation problems and low frequency behavior
(University of Jyväskylä, 2007)