Teoreettisia lähtökohtia psykoanalyyttiseen taiteentutkimukseen

Abstract

Psykoanalyyttinen taiteentulkintaperinne syntyi 1900-luvun alkupuolella Sigmund Freudin (1856–1939) kirjoitusten pohjalta. Nykyisin psykoanalyyttinen taiteentutkimus kattaa toisistaan laajastikin poikkeavia suuntauksia omine teorioineen, kiinnostuksen kohteineen ja tulkintamenetelmineen. Usein psykoanalyyttinen lähestymistapa risteää muiden, esimerkiksi taidehistoriallisten, feminististen tai semioottisten lähestymistapojen kanssa. Artikkelini tarkoituksena ei ole luoda kattavaa esitystä psykoanalyyttisen taiteentutkimuksen eri suuntauksista, vaan pohtia sitä, mikä niistä tekee juuri psykoanalyyttisia. Vastauksena esitän, että psykoanalyyttinen taiteentutkimus liikkuu tiedostamattoman jäljillä. Vaikka tiedostamatonta hahmotetaankin eri suuntauksissa eri tavoin, kaikki psykoanalyyttiset tutkijat olettavat sen vaikuttavan taiteelliseen luovuuteen, taideteoksiin ja esteettisiin kokemuksiin. Lisäksi yleinen kanta on, ettei taide koskaan ilmaise tiedos-tamatonta sellaisena kuin se itsessään on. Juuri symbolisen maailman kerrostuneisuus ja monimerkityksisyys antavat psykoanalyysille motiivin tulkita sitä, miten tiedostamaton on läsnä taiteessa. Artikkelini tavoitteena onkin antaa käsitys siitä, miten tiedostamaton on kytketty taideilmiöihin aina Freudista Lacaniin asti. Lopuksi tarjoan esimerkin siitä, miten taiteilija kuvaa tiedostamattoman merkitystä omassa taiteellisessa työskentelyssään.