Taideteoksen materiaalisuus ongelmana

Abstract

Konservointialan pyrkimyksenä on pitkään ollut nostaa konservaattorin ammatillista asemaa ja kohottaa konservointi itsessään tieteenalaksi tieteenalojen joukossa – tämä on täysin kannatettavaa. Ongelmallisena voidaan pitää vain niitä keinoja, joilla konservointi on pyritty nostamaan tieteenalaksi. Oman työurani aikana minulle on muodostunut käsitys, että konservointia ja sen piirissä harjoitettua tutkimusta pidetään sitä ”tieteellisempänä”, mitä enemmän luonnontieteellistä analytiikkaa siinä on sovellettu. Taiteentutkimuksessa puolestaan konservoinnin ja siitä johdetun teknisen taidehistorian ainoaksi tehtäväksi on tahtonut jäädä yksinomaan perinteisten taidehistoriallisten kysymyksenasettelujen palveleminen. Mitenkään väheksymättä taidehistoriaa sen paremmin kuin luonnontieteellisten tutkimusmenetelmien asemaa esineellisen kulttuuriperinnön tutkimuksessa pyrin esittämään väitöskirjassani, että mitä enemmän taidekonservoinnin on nähty saavan oikeutuksensa yksinomaan taidehistorialta ja mitä enemmän ”kovien tieteiden” analytiikkaa on tuotu konservoinnin piiriin, sitä enemmän se, mistä konservoinnissa varsinaisesti on kysymys, on jäänyt ajattelematta. Näkemykseni onkin se, että konservoinnilla on enemmän yhteistä filosofian ja estetiikan kuin historiatieteiden – tässä tapauksessa taidehistorian – kanssa. Ohessa Jyväskylän yliopistossa 10.6.2017 pitämäni taidehistorian väitöskirjani hieman uudelleenmuotoiltu Lectio precursoria.