”Meidän vanhemmat ovat antaneet sellaisen kuvan, että me lapset olemme tosi tärkeitä, haluttuja ja merkityksellisiä” – Vanhemmuuden tapojen siirtyminen sukupolvelta toiselle esikoistaan odottavien parien kokemana
Tekijät
Päivämäärä
2024Oikarainen, Emma. 2024. ”Meidän vanhemmat ovat antaneet sellaisen kuvan,
että me lapset olemme tosi tärkeitä, haluttuja ja merkityksellisiä”. Varhaiserityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos. 37 sivua.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla, millaisia vanhemmuuden tapoja
odottavat vanhemmat kokemuksiensa perusteella haluavat tai eivät halua omaan
vanhemmuuteensa siirtää lapsuuden kodistaan tai lähipiiristään. Aihetta lähestyttiin ylisukupolvisuuden sekä vanhemmuuden mallien siirtymisen kautta.
Tutkimus oli laadullinen tutkimus ja tutkimuksessa hyödynnettiin
Jyväskylän yliopiston Yhteisvanhemmuuteen oppimassa: Vertaileva pitkittäistutkimus yhteisvanhemmuuden rakentumisesta vanhemmuuteen siirtymävaiheessa (CopaGloba) -tutkimushankkeen empiiristä aineistoa. Aineisto koostui 30
ensimmäistä lastaan odottavan parin teemahaastattelusta ja aineisto analysoitiin
aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Odottavien vanhempien kokemuksien mukaan omaan vanhemmuuteen haluttiin siirtää vastuun ottaminen perhe-elämästä, panostaminen
perhe-elämään, erilaisten vanhemmuuden tyylien salliminen sekä lapsuuden
suojeleminen. Vanhempien roolien epätasa-arvoisuus, haasteet perheen vuorovaikutuksessa, vaikeudet lapsen kasvamisen tukemisessa sekä perheen sisäiset
ristiriidat olivat tapoja, joita tulevat vanhemmat halusivat välttää omassa vanhemmuudessaan. Tutkimuksesta saatu ymmärrys auttaa siirtymässä vanhemmuuteen ja lisää tietoisuutta sukupolvelta toiselle siirtyvistä vanhemmuuden tavoista. Lisäksi tietoa voidaan hyödyntää kasvatustieteessä luomalla jatkossa vanhemmille kohdennettuja tukipalveluita ja vanhempainohjausta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vanhempien kasvatukselliset arvot sekä niiden yhteys vanhemmuuden uupumukseen
Sorkkila, Matilda; Rantala, Anna; Aunola, Kaisa (Suomen kasvatustieteellinen seura; Koulutuksen tutkimuslaitos, 2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia 2010-luvun suomalaisten vanhempien kasvatuksellisia arvoja sekä niiden yhteyttä vanhemmuuden uupumukseen. Osallistujat olivat 1725 vanhempaa, joista 91 % oli äitejä. Tulokset ... -
Enemmän huolta, vähemmän tukea : yhteisvanhemmuuden ensi askeleet esikoistaan odottavilla vanhemmilla korona-aikana
Kuusiaho, Inka-Liisa; Böök, Marja Leena; Rönkä, Anna (Suomen sairaanhoitajaliitto, 2021)Tutkimuksen tarkoitus: Kuvata, miten esikoistaan odottavat vanhemmat kokivat koronapandemian vaikuttaneen vanhemmuuteen valmistautumiseen ja erityisesti siihen, miten he yhdessä valmistautuvat ja sitoutuvat tulevaan ... -
Raskausajan ruumiillisuus esikoistaan odottavien äitien kokemana
Moilanen, Kirsi (2002) -
Pysyvä ja silti muuttuva parisuhde : esikoistaan odottavien vanhempien toiveet parisuhteestaan
Knuutila, Annika; Jokelainen, Heidi (2022)Parisuhde joutuu usein koetukselle vanhemmuuteen siirtymävaiheessa, mutta vanhemmaksi tulemiseen liittyy parisuhteen näkökulmasta myös pysyvyyttä ja myönteisiä muutoksia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.