Kulttuurin ja taiteen merkitykset ovat aina muuttuneet yhteiskunnan valtasuhteiden ja poliittisten kontekstien mukana. Tämä tutkimus käsittelee kulttuurin arvoa yhteiskunnassa, jota on 2000-luvun yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa kutsuttu kilpailukykyyhteiskunnaksi. Työn lähtökohtana on havainto siitä, että globaalia kilpailua ja markkinoita painottavassa yhteiskunnassa kulttuuria on alettu pitää kansallisen kilpailukyvyn vahvistajana, maabrändäyksen välineenä ja talouskasvun moottorina. Kulttuurin muuttuvat merkitykset ja arvostukset näkyvät erityisen selvästi suomalaisessa kulttuuripolitiikassa, missä kulttuuri on ollut niin nuoren kansakunnan identiteetin rakennusainetta kuin osa sittemmin muotoutuneen hyvinvointivaltion universaaleja palveluita. Kilpailukykyyhteiskunnan ideologiset juuret ovat uusliberalismiksi kutsutussa markkinaideologiassa, ja markkina-ajattelu on 2000-luvulla tullut jossakin määrin osaksi myös kulttuuripolitiikkaa.
Tutkimukseni tarkoituksena on kuitenk
in ottaa etäisyyttä sellaiseen kertomukseen kilpailukyky-yhteiskunnasta, jossa hyvinvointivaltion yhteisvastuun ja demokraattisuuden eetoksen on nähty korvautuneen uusliberalistisella, yksilöitä ja kilpailua korostavalla ideologialla. Työn keskeinen teoreettis-metodologinen käsite on konjunktuuri, jolla viitataan yhteiskunnan kulloiseenkin nykyhetkeen moninaisten voimien ja kehityskulkujen nivellyksenä. Konjunktuurianalyysissa tarkastellaan yhteiskuntaa siis jännitteisenä, ristiriitaisena ja myös alati muuttuvana suhdekimppuna, jolle ei ole tarpeen määrittää mitään yhtä, vallitsevaa selitysperustaa. Esimerkiksi uusliberalismin tarkastelu vaatii konjunkturaalisesta näkökulmasta katsoen kriittistä ja kontekstuaalista otetta, jotta voidaan analysoida sitä, miten uusliberalismia tuotetaan ja minkälaisiin muihin voimiin ja mahdolliseen vastarintaan se kussakin kontekstissa törmää.
Tutkimuksessani kysyn ensinnäkin, miten kulttuurista tehdään arvokasta sitä koskevissa keskusteluissa. Toiseksi kysyn, miten yhteiskunnalliset, poliittiset ja historialliset kontekstit osallistuvat kulttuurin arvon tuottamiseen ja miten näitä konteksteja tuotetaan arvotettaessa kulttuuria. Kolmas tutkimuksessa esitetty kysymys koskee sitä, minkälaisia poliittisia kamppailuja kulttuurin arvoa koskevat keskustelut tuottavat. Tarkastelen siis paitsi käsityksiä kulttuurin arvosta myös sitä erityistä kontekstia eli konjunktuuria, johon suhteessa kulttuuria arvotetaan ja jota näissä arvottamisen tavoissa tuotetaan. Työni tavoitteena on myös löytää tapoja hyödyntää konjunktuurianalyysia paitsi teoreettisena viitekehyksenä myös empiiristen aineistojen analyysimetodina. Vaikka teoreettisena lähtökohtana se on ollut keskeinen osa kriittisesti yhteiskuntaa tarkastelevaa kulttuurintutkimusta, sen hyödyntämisestä empiirisessä analyysissa sovellettavana tutkimusmetodina ei löydy juurikaan valmiita malleja.
Analyysini kohteina ovat kulttuurista 2010-luvulla käydyt keskustelut. Analysoin ensinnäkin kahta kulttuuripoliittista hanketta. Toisen hankkeen tavoitteena oli uudistaa kulttuurin valtionosuusjärjestelmää ja toisen puolestaan muotoilla tulevaisuuden suuntaviivoja taide- ja taiteilijapolitiikalle. Toiseksi analysoin keskustelua Helsinkiin suunnitellusta Guggenheim-museosta. Tutkin vuosina 2011–2016 käytyä keskustelua analysoimalla Helsingin Sanomissa julkaistuja mielipiteellisiä tekstejä. Kolmanneksi analysoin kahden pääasiassa sosiaalisessa mediassa toimineen kulttuurin pelastamiskampanjan aikana tuotettuja puheenvuoroja. Toinen kampanjoista puolusti soittolistatonta, paikallisesti toimivaa Radio Helsinkiä ja toinen arthouse-elokuviin keskittynyttä elokuvateatteri Maximia. Molemmat olivat joutuneet lakkautusuhan alle taloudellisista syistä.
Tutkimukseni tulokset osoittavat, että uusliberalisoituminen ei ole suoraviivainen tai loppuun saatettu prosessi. Kilpailukykyyhteiskunnan painotukset eivät analyysini perustella ole korvanneet hyvinvointivaltion kontekstiin kytkeytyviä käsityksiä kulttuurista. Kulttuurin arvo kyllä nivelletään tutkimissani keskusteluissa sen taloudellisiin vaikutuksiin, ja tutkimuksessani esitän, että kulttuurin arvoa on vaikeaa tai jopa mahdotonta artikuloida irrallaan taloudesta. Kun kulttuuri ja talous ovat aiempaa selvemmin ja uusilla tavoilla kietoutuneet toisiinsa, esimerkiksi epäkaupallisuuden ja kaupallisuuden erontekoja on vaikea pitää yllä.
Keskusteluissa vahvistetaan kuitenkin myös hyvinvointivaltion kulttuuripolitiikan ihanteita, kuten demokraattisuutta, universalismia, taiteen vapautta ja nationalismia. Näiden keskusteluista tekemieni havaintojen konjunktuurianalyyttisessa tarkastelussa hyödylliseksi tulee ajatus artikulaatioista ja mahdollisuudesta uudelleenartikuloitumiseen. Artikulaation käsite viittaa asioiden yhteenniveltämiseen tai yhteennivellykseen, jossa yhteen liitetyt osat saavat uusia merkityksiä. Esitän, että hyvinvointivaltion kontekstissa muodostuneet kulttuuria koskevat ihanteet irtautuvat aiemmista suhteistaan ja artikuloituvat uudelleen siinä kontekstissa, jota viime vuosikymmeninä ovat määrittäneet globaalin kilpailun pakot. Esimerkiksi kulttuuriosallistuminen saa uusia merkityksiä kytkeytyessään keskusteluihin globalisoitumisen ja markkinaistumisen aiheuttamasta demokratiavajeesta. Näissä uusissa artikulaatioissa kulttuurista tulee väline ratkaista juuri kilpailukyky-yhteiskunnan ongelmia.
...
The meanings given to culture and art in society have always changed along with power relations and political contexts. This dissertation studies the value of culture in Finnish society which has been portrayed as competitive in social scientific research in the 2000s. The starting point for the study is the observation that in a society that emphasises global competition and markets, culture has come to be seen as a means for strengthening national competitiveness, a tool for country branding and an engine for economic growth. The changing meanings and values of culture are particularly evident in Finnish cultural policy. In the 20th century, culture was seen both as a building block for the identity of a young nation while it later came to be regarded as part of the universal services of the welfare state. In the 2000s, marketisation has become part of cultural policy and its discourses as neoliberal market ideology has gained more influence in Finnish society more generally.
The
aim of this research is to take a critical distance to the narrative that assumes that the welfare state hegemony with its emphasis on joint responsibility and democracy has been replaced by a neoliberal ideology that stresses individuality and competition. The key methodological and theoretical concept of this dissertation is conjuncture. It refers to the present society as a constantly changing and ambivalent articulation of multiple forces, crises, tendencies, and contradictions. Conjunctural analysis stresses the need for a contextual and critical approach which means that if we want to analyse a phenomenon such as neoliberalism, we should study how neoliberalism is produced and possibly challenged contextually instead of taking its hegemonic position in the current conjuncture as a given. Examining e.g. neoliberalism requires a critical and contextual approach from a conjunctural perspective to analyse how it is produced and what other forces and possible resistance it encounters in each context.
In my research, I ask, firstly, how culture is made valuable in discussions about it. Secondly, I ask how social, political and historical contexts contribute to the creation of cultural value, and how these contexts are produced when valuing culture. The third question I ask is what kind of political struggles these debates on the value of culture produce. In other words, I examine not only perceptions of the value of culture, but also the specific context, or conjuncture, in relation to which culture is valued and which is produced in these ways of valuation. The aim of my work is also to find ways to use conjunctural analysis not only as a theoretical framework but also as a method for analysing empirical data. Even though conjuncture has been a central part of cultural studies whose theoretical starting point is the critical examination of culture, there are hardly any ready-made models for its use as a research method in empirical analysis.
My analysis concentrates on three debates on culture in the 2010s. Firstly, I analyse two cultural policy projects. One project aimed to reform the state subsidies for arts and culture and the other to formulate future guidelines for arts and artist policy. Secondly, I analyse the debate on the planned Guggenheim Museum in Helsinki that took place in 2011–2016 by analysing opinion pieces published in the Helsingin Sanomat newspaper. Thirdly, I analyse statements published on social media, blogs, and traditional media which aimed at maintaining two local cultural outlets in the Finnish capital of Helsinki: Radio Helsinki, a local radio station, and Maxim, an arthouse cinema. Both were under a threat of being closed down for financial reasons.
The research results show that neoliberalisation is not a linear or a finished process. Based on my analysis, the values, aims and concepts of the competitive society have not replaced those typical of the welfare state context. The value of culture is indeed articulated to its ability to produce economic impact, and, I argue, it has become nearly impossible to disregard the economic influence of culture when articulating the value of culture. As culture and economy have become intertwined in new and diverse ways over the last couple of decades, the boundary between e.g. commercial and non-commercial culture is harder to maintain than it was before. However, at the same time, many of the values, aims, and ideals of the welfare state cultural policy were also strengthened during the discussions I analysed. These include, for instance, the democratisation of culture, universalism, the freedom of art, and nationalism.
Making sense of the changing value of culture and analysing the selected discussions conjuncturally, the concept of articulation, and rearticulation in particular, become useful. The concept of articulation refers to a process where things or elements, which do not necessarily have any previous connections, are linked together. In this process, the original constituents of articulation gain new meaning.
Utilising this idea of rearticulation, I argue that that the ideals formed in the welfare state cultural policy are disarticulated and rearticulated in the context of the competitive society. As a result, they gain new meaning and significance in relation to the current conjuncture. Equal opportunities to participate in cultural activities, for example, have gained new meanings as they are connected to discussions about the democratic deficit due to globalisation and the strengthening of the market ideology in the last couple of decades. Hence, in these rearticulations of culture and its value, culture becomes an instrument to solve problems and issues characteristic of the neoliberalised competitive society.
...
