Politics of transgression in Edith Södergran's poetics

Abstract

Tämä maisterintutkielma tarkastelee Edith Södergranin poetiikan poliittisuutta analysoimalla hänen debyyttikokoelmansa Dikter (1916) kolme runoa: ”Två vägar”, ”Jag såg ett träd” ja ”Violetta skymningar”. Affektiorientoitunut hermeneuttinen kriittinen lähiluenta nostaa keskiöön runojen subjektien pyrkimykset rikkoa naisen halua ja seksuaalisuutta tukahduttavat patriarkaaliset normit. Runojen kuvissa subjektien ironia kohdistuu yhtä lailla moraalisen dualismin tarjoamaan näennäiseen valinnanvapauteen kuin yksilöiden uskomuksiin vapaudesta ilmaista halujaan. Kun tiukat moraalisäännöt ajavat yksilöitä valitsemaan ’hyvän’ ja ’pahan’, ’puhtaan’ ja ’likaisen’ ja jopa ’elämän’ ja ’kuoleman’ välillä, kollektivismi ja individualismi asettuvat vastakkain. Vaikka kollektiivisuus kuvataan runoissa yksilöä suojelevana vallan muotona, se myös kaventaa heidän toimijuuttaan ja halujensa ilmaisua. Samalla yksilöllisyyttään ilmaisevat työnnetään kollektiivisesti yhteiskunnan marginaaleihin. Tutkielman väite on, että Södergranin poetiikka haastaa lukijaa tutkimaan yksilön mahdollisuuksia ja rajoja murtautua ulos sosiaalisesti tuotetusta ja toistetusta normatiivisuudesta. Lukemalla nämä runot tunnustaen niiden raamatulliset ja nietzscheläiset vaikutteet sekä tukeutuen Judith Butlerin ja Hélène Cixous’n kirjoitusten teoretisointeihin normien vastustamisesta ja kumoamisesta väitän, että se mitä Södergranin runot tarjoavat lukijalle, on myös tutkielma transgression politiikkaan. Runoissa transgressio ei ainoastaan tee alistamisen kollektiivisia mekanismeja näkyväksi, vaan, mikä vielä tärkeämpää, herättää kysymyksen halusta epävakauden lähteenä ja lannistumattomana sisäisenä elämänvoimana. Södergranin runojen individualistisen ’uuden naisen’ konstruktiota käsitteleviin tieteellisiin keskusteluihin osallistuen väitän, että Södergranin poetiikassa individualismi yksin on riittämätön vapauden lähde, kun yksilöiden on neuvoteltava sosiaalisesti määriteltyjen rajojen ja sisäisten halujensa välillä.

This master’s thesis examines the politics of Edith Södergran’s poetics by analyzing three poems of her debut collection Dikter (1916): “Två vägar”, “Jag såg ett träd”, and “Violetta skymningar”. The affect- oriented hermeneutic critical close reading of the poems brings to the fore the efforts of the subjects of the poems to transgress the patriarchal norms that suppress female desire and sexuality. In the images of the poems, the irony of the subjects is directed alike to the ostensible freedom of choice provided by moral dualism and to the individuals’ beliefs in the freedom to express their desires. When strict moral rules drive individuals to choose between ‘good’ and ‘bad’, ‘clean’ and ‘dirty’, and even ‘life’ and ‘death’, collectivism and individualism are pitted against each other. While in the poems collectivity is depicted as a form of power that protects the individual, it also narrows down their agency and expression of desires. At the same time, those who express their individuality are collectively being pushed onto the margins of the society. The thesis’ argument is that Södergran’s poetics challenges the reader to explore the individual’s possibilities and limits thereof to break out of the socially produced and reproduced normativity. Reading these poems with an acknowledgement to their biblical and Nietzschean influence, and informed by theoretical engagements with writings by Judith Butler and Hélène Cixous on the topic of resisting and undoing norms, I argue that what Södergran’s poems offer to the reader is also an inquiry into the politics of transgression. In the poems, transgression not only makes visible the collective mechanisms of subjugation, but, even more importantly, raises the question of desire as a source of destabilization and as an irrepressible intrinsic life force. In contribution to the scholarly debates about Södergran’s poems’ construction of the individualistic ‘new woman’, I argue that in Södergran’s poetics, individualism alone is an insufficient source of freedom when individuals must negotiate between socially defined boundaries and their inner desires.