Kaupunki yhteisenä tilana : kaupunkitilan käyttö kustavilaisen ajan ja autonomian ajan alun Helsingissä (1770–1820)

Abstract

Tämä väitöskirja käsittelee yhteisen kaupunkitilan käyttöä ja tilalle annettuja merkityksiä kustavilaisen ajan ja autonomian ajan alun Helsingissä (1770–1820). Tutkimusjaksolla Helsinki oli tärkeä kauppa-, hallinto- ja linnoituskaupunki, joka korotettiin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812. Pääasiallinen tutkimusaineisto muodostuu Helsingin kämnerinoikeuden tuomiokirjoista (1770–1820) kerätyistä tapauksista. Tekstiaineistoa analysoidaan tilallisesti kolmen näkökulman kautta. Ensimmäinen on kaupunkitila maallisen esivallan määrittämänä ja valvomana tilana. Toinen näkökulma kiinnittyy kaupunkitilan käyttäjiin: Helsingin laillisiin asukkaisiin, Viaporin sotilasväestöön ja muihin kaupungissa vieraileviin ja oleileviin ihmisiin. Kolmanneksi kaupunkitilaa tarkastellaan fyysisenä ja aistittuna ympäristönä. Varhaismodernien kaupunkien yhteiset tilat, kuten kadut, olivat kaikkien käyttöön tarkoitettuja, avoimia tiloja. Tilan käyttötavat ja merkitykset syntyvät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa eri toimijoiden välillä. Väitöskirja osoittaa, että yhteisyys oli jaettua ymmärrystä siitä, miten tilassa kuului toimia. Käytännön arkielämässä erilaisia tilaan liittyviä sääntöjä ja rajoja tulkittiin tilannekohtaisesti. Siten yhteistä kaupunkitilaa määritti samanaikaisesti pysyvyys, muutos ja moninaisuus.

This doctoral dissertation examines the use of common town space and the different meanings given to town space in Helsinki during the Gustavian era and early years of Finnish autonomy (1770–1820). During the period under study, Helsinki was an important commercial and administrative centre as well as fortress town, which was elevated to the status of capital of the Grand Duchy of Finland in 1812. The main research material consists of cases, which were collected from the court records of the Helsinki treasurer’s court (1770–1820). The textual material is analysed through three spatially themed perspectives. The first perspective focuses on the common town space as defined and controlled by the secular authority. The second perspective focuses on the users of urban space: the legal inhabitants of Helsinki, the military population of Viapori and other people visiting and staying in the town. Thirdly, town space is considered as a physical environment and sensed space. The common spaces of early modern towns, such as town streets, were open for everyone to use. The uses and meanings of such spaces are created through the social interaction between different actors. The dissertation shows that there was a shared understanding of how to act in a space. In practical everyday life, different rules and boundaries related to space were interpreted situationally. Thus, the common town space was simultaneously defined by permanence, change and multiplicity.