Työhyvinvointi alan vaihtoon vaikuttavana tekijänä äidinkielen opettajan työssä
Authors
Date
2024Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, että minkälaisia työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä on äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajien työssä, ja ovatko nämä tekijät yhteydessä alan vaihtoon.
Pula opettajista kasvaa jatkuvasti ja jopa kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alan vaihtoa. Tämän vuoksi on tärkeää selvittää, että minkälaiset tekijät vaikuttavat alan vaihtoon, jotta voisimme tukea opettajia ja heidän työhyvinvointiaan oikeissa asioissa. Tämän tutkimuksen avulla pyrimme lisäämään tietoutta näistä tekijöistä.
Aineisto kerättiin helmikuun 2024 aikana puolistrukturoiduilla yksilöhaastatteluilla. Haastatteluihin osallistui yhteensä kolme lukiossa äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan ammatissa toiminutta henkilöä. Tutkimusaineiston analyysissä on hyödynnetty aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja narratiivistä tutkimusotetta, sillä tutkimuksen kohteena on narratiivinen sisältö.
Tulokset ovat linjassa aikaisemmin toteutettujen tutkimusten kanssa. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan työssä oli samanlaisia työhyvinvoinnillisia tekijöitä kuin aikaisemmissa tutkimuksissa oli todettu. Nämä tekijät olivat myös avain asemassa alanvaihtoa tarkastellessa. Kuten muissa tutkimuksissa, uupuminen ja liiallinen tyyömäärä ajoivat äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajia pois työstään. Erityisiä tekijöitä, jotka koskisivat vain äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan ammattia, ei noussut esiin. Kaikki haastateltavat kokivat olevansa todella hyviä työssään, mutta uupumus ja/tai työmäärän paljous sai heidät harkitsemaan alanvaihtoa. Lopullinen päätös kuitenkin syntyi aina useamman asian summana.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5319]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Kyllä opettajan työ olisi mahdotonta jaksaa ilman työkavereiden tukea!" : tutkimus liikunnanopettajien työssä jaksamisesta
Salonen, Johanna; Syvänen, Anne (2009) -
Rehtorin rooli opettajan työuupumuksen ennaltaehkäisemisessä
Ritola, Erika (2018)Tässä pro gradu -tutkimuksessa tarkoituksena oli tutkia rehtorin merkitystä opettajien työuupumuksen ennaltaehkäisemisessä. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin fenomenologisen strategian näkökulmista lähestyen ... -
”Kyllä sinustaki yhen burnoutin jälkeen hyvä opettaja tullee!” : psyykkisesti oireilevan oppilaan opettajan työhyvinvointi ja työssä jaksaminen
Hartikainen, Anna; Kuvaja, Juulia (2022)Tutkimuksen tarkoituksena oli antaa tietoa luokan- ja erityisluokanopettajien kokemuksista psyykkisesti oireilevien oppilaiden kanssa työskentelystä ja sen vaikutuksiin liittyen. Tutkimuksessa selvitettiin opettajien ... -
Muutosvoimavarojen yhteydet henkilöstön työhyvinvointiin sekä työpaikan ja alanvaihtoaikeisiin terveysalan organisaation muutosprosessissa
Mölsä, Eetu; Salmirinne, Tiina; Herttalampi, Mari; Feldt, Taru (Työelämän tutkimusyhdistys ry, 2023)Tutkimme kahden vuoden seurantatutkimuksessa, miten muutosvoimavarat (viestintä, osallistuminen päätöksentekoon, muutostuki) ovat yhteydessä terveydenhuoltoalan henkilöstön työhyvinvointiin (työuupumus, työn imu) sekä ...