Harvinaisten maametallien talteenotto sakkauttamalla
Authors
Date
2024Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Harvinaisten maametallien valmistus ja kierrätys on Euroopassa huonolla tasolla. Tätä voitaisiin parantaa kehittämällä selektiivisiä menetelmiä harvinaisten maametallien talteenottoa varten, joista sakkauttaminen on yksi mahdollinen vaihtoehto. Harvinaisten maametallien sakkauttaminen voidaan tehdä esimerkiksi erilaisilla amiineilla, sulfaateilla, oksalaateilla, karbonaateilla tai metalliorgaanisilla verkkorakenteilla. Toistaiseksi aivan aukotonta ja teollisuusmittakaavaan sopivaa menetelmää ei ole onnistuttu kehittämään. Kokeellisessa osassa valmistettiin ligandi, jolla harvinaisia maametalleja olisi mahdollista sakkauttaa. Tämän lisäksi tarkoituksena oli tutkia, voisiko syntyviä metallikomplekseja käyttää sensorimateriaaleina esimerkiksi lämpötilan tai paineen havainnointiin. Tätä ei kuitenkaan onnistuttu tekemään, sillä metallikompleksien valmistaminen ja niiden rakenteen toteaminen osoittautuivat haastaviksi. Voitiin kuitenkin todistaa, että ligandi muodosti kompleksin kloridi-ionien kanssa muodostaen aiemmin tunnen kompleksin. Tämän lisäksi havaittiin aiemmin tuntematon makrosyklinen yhdiste, jonka kiderakenne onnistuttiin määrittämään.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [28950]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Harvinaisten maametallien talteenotto sähkö- ja elektroniikkajätteestä
Siljanto, Jimi (2024)Tämän tutkielman kirjallinen osa toimii yleisenä katsauksena harvinaisiin maametalleihin, niiden rooliin modernissa yhteiskunnassa sekä niiden talteenotto- ja erotusmenetelmiin. Lisäksi tutkielmassa perehdytään aina kasvavaan ... -
Harvinaisten maametallien talteenotto metallisieppareilla
Kotiranta, Juha (2021)Tutkielman kirjallinen osa käsittelee harvinaisia maametalleja sekä niiden kemiaa, käyttöä, kierrätystä ja talteenottomenetelmiä. Pääpaino on harvinaisten maametallien talteenotossa käyttäen adsorbentteja eli adsorptioon ... -
Harvinaisten maametallien talteenotto
Saari, Riikka-Maria (2019)Tässä työssä pyrittiin määrittämään optimaaliset rikkihappo-olosuhteet, joissa nikkelihybridi akujen, eli Ni-MH akkujen, rakenne saataisiin mahdollisimman hyvin liuotettua. Tämän lisäksi tutkittiin harvinaisten maametallien, ... -
Hydrometallurgisen menetelmän kehittäminen harvinaisten maametallien liuotukseen allaniittirikasteesta
Roivainen, Tuomas (2020)Tämän pro gradu -tutkielman kirjallisessa osiossa on käsitelty harvinaisia maametalleja (REE) sekä niiden varantoja ja tuotantoa maailmalla. Tutkielmassa käydään myös läpi harvinaisten maametallien jalostusta mineraaleista ... -
Harvinaisten maametallien talteenotto neodyymimagneeteista
Niskanen, Joni (2020)Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään neodyymimagneetteja, niiden kierrättämistä ja niiden sisältämien, kriittisiksi raaka-aineiksi luokiteltujen, harvinaisten maametallien talteenottoa osana kiertotalouden kokonaisuutta. ...