Tämän maisteritutkielman tehtävänä on selvittää, mitkä tekijät lisäävät yksinäisyyttä kokevien osallisuutta, tai vähentävät sitä sekä, miten yksinäisyyttä kokevien osallisuus näyttäisi toteutuvan osallisuuden kehien kautta. Lisäksi tarkastelemme, onko sosiaalityöllä keinoja vastata yksinäisyyteen ja osattomuuteen. Tutkimuksemme teoriaperusta muodostuu yksinäisyyden ja osallisuuden teoreettisista määritelmistä ja jäsennyksistä sekä sosiaalihuollon kontekstista. Tutkimuksemme teoreettisena viitekehyksenä on osallisuuden kehät -malli, mikä osaltaan on ohjannut laadullisen tutkimuksemme teorialähtöisessä sisällönanalyysissä tekemiämme valintoja. Tutkielman aineistona on käytetty Aila-arkistosta saatavilla olevaa FSD3609 Yksinäinen- yhdessä ja erikseen -aineistoa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2020–2021) ja metodologisena lähtökohtana pidämme tiedon luonnetta sosiaalisena konstruktionismina. Tarkastelemme tutkimustuloksia osallisuuden kehät -mallin kautta (Salminen, Lehtonen, Rikala, Ku
usisto, Luoma-Halkola, Puumala, Sointu, Wallin & Häikiö 2021).
Tulosten mukaan osallisuutta mahdollistavat vastavuoroiset arjen kontaktit, vertaistuki, toimintakyky, kuulumisen kokemukset, kohtaamisen paikat, palveluiden saatavuus ja niiden oikea-aikaisuus. Vastaavasti niiden puute näyttää tuottavan yksinäisyyttä sekä ulossulkevan osallisuuden mahdollisuuksia. Osallisuutta merkittävästi ulossulkevana tekijöinä näyttäytyy tutkimustulostemme mukaan terveyden ja toimintakyvyn rajoitteet. Yksinäisyyden kokemus on yhteydessä koettuun hyvinvointiin, terveyteen sekä
merkityksellisyyden tunteeseen. Yksinäisyyden subjektiivinen luonne on yhteydessä myös siihen, kokeeko ihminen yksinäisyyden omana valintana tai pystyykö hän vaikuttamaan siihen. Sosiaalityön ja terveydenhuollon toimiva yhteistyö on tulosten mukaan merkitykselliseltä, että ihmisillä on mahdollisuus
saada ennaltaehkäisevästi palveluita, ohjausta ja tukea.
Yksinäisyyttä esiintyy enenevissä määrin suomalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisen lähtökohdista riippumatta se voi koskettaa monia ihmisiä ja ihmisryhmiä jossain vaiheessa heidän elämäänsä. Ilmiö näyttäytyy myös eri muodoin asiakastyössä sosiaalityön kentällä. Sosiaalityön tulee löytää ja kehittää työmenetelmiä, jotka tulevat lähemmäksi ihmisiä, heidän elinympäristöään ja luontoa. Tämä on erityisesti alati kiristyvän talouden aikakautena ajankohtaista. Tulostemme pohjalta nousee esille, tulisiko suomalaisen sosiaalityön ottaa askeleita taaksepäin, takaisin lähemmäksi sosiaalityön alkujuuria yhteisökeskeiseen sosiaalityöhön. Näkisimme, että sosiaalityössä tulisi alkaa toimimaan yksilökeskeisen työskentelyn ohella enemmän yhteisöihin painottuvasti ja luoda niin osallisuuden mahdollisuuksia heille, jotka eivät niitä omin voimavaroin tai resurssein muuten tavoita.
...
