Miten eduskunta puhuu budjetista ja miten puhe on muuttunut? : kansanedustajien budjettipuheenvuorojen retorinen analyysi
Tutkielmani lähtökohta on eduskunnan budjettiretoriikka. Joka syksy eduskunta
alkaa käsitellä budjettia hallituksen esityksen pohjalta. Budjetti kattaa laajoja asioita,
joten myös retoriikka on laaja-alaista. Keskeinen kysymys on millaista retoriikkaa
käytetään ja onko se muuttunut vuosien saatossa?
Budjetti tarjoaa eduskunnalle mahdollisuuden valvoa ja haastaa hallitusta. Edustajat
käyttävät retoriikkaa omien asioidensa ajamiseen ja esittävät vaihtoehtoja. Budjetti
on vallankäytön muoto, jossa politiikkaa toteutetaan käytännössä.
Tutkimusaineistoni on eduskunnan budjettidebatit vuosilta 1999, 2002, 2015 ja 2018.
Niiden lisäksi hyödynnän teoreettista kirjallisuutta. Yleisen näkökulman mukaan
enemmistöhallitus saa budjetin läpi ilman suuria muutoksia tai kiistoja
eduskunnassa. Siksi pyrin tarkastelemaan millaisia argumentteja budjetti saa
puolesta tai vastaan. Lähden liikkeelle siitä, että debatilla on vaikutusta budjettiin.
Graduani varten olen lukenut kaikki budjettipuheenvuorot ja päädyin siihen
lopputulokseen että jokainen vuosi on erilainen. Etenkin vertailu Lipposen ja Sipilän
hallituksen budjettidebateista osoittaa miten retoriikka on muuttunut vuosien
varrella. Debatin paras puoli on edustajien käyttämä retoriikka.
Tutkimukseni tulos on, että retoriikka on muuttunut vuosien varrella. Tämä johtuu
siitä syystä, että debatin aiheet vaihtelivat. Vuonna 1999 Keskusta oli huolissaan
aluepolitiikasta ja KD pienituloisista. Vuonna 2002 tunteet olivat vahvemmin esillä,
koska vaalikausi on päättymässä. Edustajat debatoivat siitä oliko hallituksen ajama
talouspolitiikka oikea. Vuoden 2015 debatin pääaiheina olivat koulutussäästöt ja
kiista siitä olivatko säästöt välttämättömiä. Hallitus syytti oppositiota “kreikan
tiestä”. Vuoden 2018 debatin keskeisin aihe oli kuka on saanut talouden toipumaan,
1
hallitus vai EKP:n elvytyspolitiikka. Mielestäni Lipposen aikana debattien aiheet
olivat monipuolisempia. Silloin debatin aiheita oli useita. Sipilän aikana debatin
aiheita oli vähemmän, koska tietyt aiheet kuten koulutus veivät paljon puheaikaa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29143]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Välttämätön uudistus vai elämästä vieraantunut laki : kansanedustajien retoriset keinot oppivelvollisuuden laajentamista koskevassa eduskuntakeskustelussa
Laitinen, Juuso (2023)Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen eduskunnan täysistuntokeskustelua hallituksen esityksestä HE 173/2020 vp. Kyseessä on hallituksen esitys eduskunnalle oppivelvollisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. ... -
Politiikkaa vai poikkeuksellisia ongelmia : retorinen analyysi Kittilän kunnan ja valtion välisestä valtakamppailusta
Elo, Oskari (2021)Tutkimus keskittyy Kittilän kunnan ja valtion väliseen valtakamppailuun, joka syntyi Kittilän kunnan päätöksenteon ja hallinnon ajauduttua kuntakentällä poikkeukselliseen kriisiin vuodesta 2013 alkaen. Kriisi syntyi ... -
Kun kanta kääntyi : retorinen analyysi Nato-keskustelusta Suomen eduskunnassa
Kautonen, Eero (2022)Tutkielma tarkastelee retorisen analyysin keinoin Suomen eduskunnassa käytyjen täysistuntojen puheenvuoroja, joissa käsiteltiin Suomen hakeutumista Naton jäseneksi. Retorisen analyysin metodologisen viitekehyksenä toimii ... -
”Miksi emme luottaisi?” : retorinen tarkastelu suomalaisen tiedustelulainsäädännön lähetekeskustelusta
Mannonen, Lasse (2020)Tutkielmassa tarkastellaan eduskunnan lähetekeskustelua 20.2.2018. Tuolloin eduskunta aloitti suomalaista tiedustelua koskevien lainsäädännön käsittelyn. Työssä lähetekeskustelun puheenvuorot nähdään parlamentaarisena ... -
”Tämä on elinkeinopolitiikkaa enemmän kuin terveyspolitiikkaa, mutta tällä mennään eteenpäin” : alkoholilain kokonaisuudistuksesta käytyjen eduskunnan täysistuntokeskustelujen retorinen analyysi
Toro, Joni (2021)Tutkielma käsittelee eduskunnan täysistunnoissa käsiteltyä alkoholilain kokonaisuudistusta, joka hyväksyttiin 19.12.2017. Tutkielman tehtävänä on selvittää, kuinka hallituksen esitystä kannatettiin ja vastustettiin ...