Show simple item record

dc.contributor.advisorMarkku, Lonkila
dc.contributor.advisorJohanna, Leino
dc.contributor.authorPiltonen, Mikko
dc.date.accessioned2024-06-11T11:11:58Z
dc.date.available2024-06-11T11:11:58Z
dc.date.issued2024
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/95752
dc.description.abstractTässä tapaustutkimuksessa tutkittiin malminetsintäprojektin sosiaalista toimilupaa ja sen menettämistä. Suomessa kaivostoimintaan liittyvät hankkeet ovat 2010 luvulta lähtien kohdanneet enenevissä määrin kritiikkiä sekä vastustamista niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla. Tämän työn tapauksen aika jana sijoittuu analyysin osalta vuosien 2018–2022 välille, mikä osuu viimeisimmän kaivoslain uudistuksen ja koronapandemian ajalle. Kohdekunnaksi valikoitui Pohjois-Savossa ja Järvi-Suomessa sijaitseva Rautalammin kunta. Kunnassa oli tutkimuksen aikajanan aikana meneillään yhteensä kolme malminetsintäprojektia, mutta tämän työn fokus oli kaivosyhtiö Rio Tinton projektissa sen kohtaaman vastustuksen vuoksi. Tutkimuksessa kysyttiin, kuinka Rio Tinto menetti sosiaalisen toimiluvan Rautalammilla? Kysymystä edelsi tutkimushypoteesi, jonka mukaan kunnassa oli ennen Rio Tinton projektia vallinnut sosiaalinen toimilupa tai vähintäänkin edellytykset hyväksyä kaivostoimintaan tähtääviä hankkeita. Sosiaalisen toimiluvan menettämisen kuvaamiseksi käytettiin käsitteestä johdettua skalaarimallia ja tarkemmin sen negaatiotasoja. Työn aineisto koostui pääasiallisesti julkisesti saatavilla olevista dokumenteista ja arkistomateriaaleista. Analyysimetodiksi valikoitui teoriaohjaavaa sisällönanalyysi, jonka tueksi hyödynnettiin ATLAS.ti -ohjelmaa. Aineistosta etsittiin skalaarimallin negaatiotasoja ilmentävää sisältöä, jonka avulla työssä arvioitiin sosiaalisen toimiluvan menettämiseen johtavia syitä ja prosesseja. Työn tulokset vastasivat aiempaa tutkimuskirjallisuutta. Syyt sosiaalisen toimiluvan menettämiseen oli vat kolmenlaisia. Ensinnäkin syyt liittyivät itse yhtiöön ja sen toimintatapoihin. Toisekseen syyt liittyivät yleisempään ilmapiirimuutokseen ja viime vuosien kansalliseen keskusteluun. Paikalliselta tasolta myös osallistuttiin keskusteluun. Kolmanneksi syyt liittyivät kunnan sisäisiin asioihin. Niitä olivat kunnan kehityksen suunta, paikallinen elämänmeno ja kuntakuva sekä arvoihin ja intresseihin liittyvät ristiriidat. Tutkimuksen mukaan Rio Tinto menetti sosiaalisen toimilupansa, jonka myötä malminetsintäprojektit menettivät kokonaisuudessaan legitimiteetin tapauskunnassa.fi
dc.format.extent70
dc.language.isofin
dc.rightsIn Copyright
dc.subject.othersosiaalinen toimilupa
dc.subject.otherympäristökiista
dc.titleAattele vua muailman kantilta, mut toemiha kuitennii ku omalla pihalla : tapaustutkimus malminetsintäprojektin sosiaalisen toimiluvan menettämisestä
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-202406114520
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.type.ontasotPro gradu -tutkielmafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanities and Social Sciencesen
dc.contributor.tiedekuntaHumanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekuntafi
dc.contributor.laitosDepartment of Social Sciences and Philosophyen
dc.contributor.laitosYhteiskuntatieteiden ja filosofian laitosfi
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.oppiaineSociologyen
dc.contributor.oppiaineSosiologiafi
dc.rights.accesslevelopenAccess
dc.contributor.oppiainekoodi203
dc.subject.ysohyväksyttävyys
dc.subject.ysomalminetsintä
dc.subject.ysotoimiluvat
dc.subject.ysokaivostoiminta
dc.subject.ysotapaustutkimus
dc.rights.urlhttps://rightsstatements.org/page/InC/1.0/


Files in this item

Thumbnail

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

In Copyright
Except where otherwise noted, this item's license is described as In Copyright