Kiinteistön arvostaminen vuokratulon perusteella
Tiivistelmä
Tässä pro gradu- tutkielmassa arvioidaan kiinteistön arvostamista keskittymällä ainoastaan kiinteistön vuokratuloon. Vuokratulo on kiinteistön suurin tulolähde ja siksi sitä usein verrataan kiinteistön huoltokustannuksiin arvioidessa kiinteistön kokonaistuottavuutta, eli nettotuloastetta.
Tutkimuksessa kuvaillaan alkuun kiinteistöjen asemaa kansantaloudessa ja minkälaisia kiinteistöt ovat sijoitusinstrumenttina. Vuokraukselle olennaiset termit ja käytänteet, kuten indeksikorotus, markkinavuokra ja ankkurointivaikutus selitetään arviointia varten. Alussa myös tiivistetään erinäiset arvostusmenetelmät, joita markkinoilla käytetään.
Tutkielma tuo esille viisi tutkimusta, joiden aiheet liittyvät esitettyyn tutkimuskysymykseen. Kirjallisuudessa tarkastellaan vuokrahallinnon toimenpiteitä, vuokranantajan motivaatioita vuokrata kohdettansa, vuokralaissuhteiden merkitystä kiinteistön arvostuksessa, sekä kiinteistöjen arvostuksen menetelmiä, joita voidaan soveltaa vuokratuloa arvioitaessa.
Tutkielmassa käytettävä aineisto on Colliers Finland Oy:n tarjoamaa rent roll- dataa neljästä kiinteistösalkusta. Aineistoon on kerätty kaikki olennainen tieto, jota voidaan arvioida kiinteistöstä ja siihen sovituista sopimuksista. Aineisto koostuu 19 kuukauden aikaväliltä ja noin 57 kiinteistön otannasta. Aineistoa arvioidaan paneeliaineiston regressiolla käyttäen kiinteiden vaikutusten regressiota. Aikajaksossa muuttumattomia tekijöitä arvioidaan myös satunnaisten vaikutusten regressiolla sekä yhdistetyllä PNS-regressiolla. Lopulta aineistosta yritetään löytää ankkurointivaikutuksen merkkejä käyttämällä aineistoa sopimustasolla.
Tutkimuksen tulokset selventävät kiinteistön ominaisuuksien vaikutuksia vuokran määrään sekä vuokranantajan tuottamaa lisää kiinteistön arvoon. Tulosten mukaisesti kiinteistön neliövuokran tasoa voi arvioida kiinteistön ominaisuuksilla. Kiinteistön omistajan vaikutus vuokratuloon ja siten kiinteistön arvoon on myös huomattavan suuri. Lopulta arvioidaan mahdollisia aiheita jatkotutkimukselle.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
”Sekä itsensä että muiden arvostaminen on elämässä ehkä tärkeintä” : (työ)elämätaitoja äidinkielen ja kirjallisuuden draamapainotteisista oppitunneista
Parviainen, Laura (2018)Tässä tutkimuksessa selvitetään kielentutkimuksen keinoin, millaisia tehtäviä draamakasvatukseen perustuvilla opetusmenetelmillä on yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen sekä työelämävalmiuksien opetuksen ... -
Tullin arvot henkilöstön kokemana : keskiössä luottamus ja arvostaminen
Kosonen, Sanni (2022)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka Tullin arvot toteutuvat henkilöstön näkemyksen mukaan heidän työarjessaan. Tullin toimintaa ohjaaviksi arvoiksi on määritelty luottamus, arvostaminen, osaaminen ja palvelu. Lisäksi ... -
Infrapunapussin vaikutus urheilijan palautumiseen yösykeanalyysien perusteella
Simula, Jussi (2012)Johdanto. Palautuminen kovasta harjoittelusta ja erityisesti palautumisen tehostaminen on tärkeässä osassa huippu-urheilua. Infrapunasäteily on yksi uusimmista keinoista palautumisen tehostamisessa. Infrapunasäteilyn ... -
Yleisen saunan merkitys nyky-yhteiskunnassa : 2010 -luvun Helsingin uusien yleisten saunojen toimintakonseptien perusteella
Palander, Ayana (2015)Tässä pro gradu -tutkielmassa on tarkoitus selvittää Suomen yleisen saunan uudenlaisia merkityksiä ja mahdollisuuksia nyky-yhteiskunnassa tarkastelemalla 2010-luvulla rakennetun kahden omaperäisen yleisen sauna -projektin ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.