Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jälleenrakennuskauden seurakuntatalojen kellotapulit

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan tapaustutkimuksena suomalaisten evankelis-luterilaisten seurakuntatalojen kellotapuleita modernin rakennusperinnön suojelu- ja arvottamiskysymyksinä kulttuuriympäristön tutkimuksen ja taidehistorian näkökulmista. Tutkielmassa selvitetään, millaisia jälleenrakennuskauden kellotapulit ovat ja miten niiden merkitys rakentuu. Tavoitteena on tuoda seurakuntatalojen kellotapulit esiin ilmiönä monipuolisesti ja tunnistaa, mitkä tekijät nostavat ne merkittäviksi. Jälleenrakennuskaudeksi tässä työssä katsotaan 1940- ja 1950-luvut kokonaisuudessaan. Seurakuntataloiksi luetaan ne kirkkomaiset, yleisesti kirkoiksi mielletyt rakennukset, jotka eivät ole kirkkolain mukaisia kirkkoja. Aineistoon kuuluvat tapulit on valittu kirkkohallituksen rakennus- ja kiinteistörekisteri Basiksesta. Tutkielman aineisto koostuu tutkittavista tapuleista, kirjallisuudesta, viranomaisselvityksistä, sanoma- ja aikakauslehdistä, haastatteluista ja empiirisestä kenttätyöaineistosta. Aineiston kerääminen tapahtui useassa vaiheessa ja rinnakkaisesti eri menetelmin, jolloin myös aineiston analyysia tehtiin koko tutkimusprosessin ajan. Analyysimenetelmänä on sovellettu hermeneuttista analyysia. Aihetta taustoitetaan katsauksilla modernin rakennusperinnön tutkimukseen ja arvotuskysymyksiin, sekä modernismiin kirkkoarkkitehtuurissa ja seurakuntien rakentamisessa. Näin pyritään rakentamaan laajempi konteksti, johon seurakuntatalojen kellotapulit voidaan liittää. Tutkittavat tapulit ympäristöineen esitellään ja analysoidaan visuaalisesti, jonka avulla ne voidaan luokitella ja tyypitellä historiallisiin ja perinteisiin kellotapulityyppeihin. Modernien tapulien kehittymistä tarkastellaan muun muassa kirkkojen suunnittelukilpailujen ehdotusten kautta, sekä vertailemalla ja suhteuttamalla kirkkojen tapuleita seurakuntatalojen tapuleihin. Tapulien merkitysten rakentumista hahmotetaan sekä rakennetun kulttuuriympäristön että niiden tuottaman aineettoman kulttuuriperinnön kautta. Työn tulosten perusteella kaikki tutkitut tapulit perustuvat vanhoihin tapulityyppeihin, näyttäytyen kuitenkin selvästi oman aikansa edustajina. Maaseudun seurakuntatalojen tapulit erottuvat selvemmin omana ryhmänään, kun taas kaupunkien kirkkomaisten seurakuntatalojen tapulit liittyvät läheisemmin kirkkojen tapuleihin. Rakennuksina tapulien keskeisin merkitys on osoittaa sen vieressä seisovan rakennuksen kirkollisuus. Aineettoman kulttuuriperinnön saralla tapulien ympäristöönsä luoma äänimaisema on niiden keskeisin merkitys kulttuuriperintöyhteisön näkökulmasta.