Vaihdevuosi-ikäisten naisten fyysisen aktiivisuuden ja fyysisen suorituskyvyn yhteys masennusoireisiin : neljän vuoden seuranta

Abstract

Vaihdevuodet saattavat olla masennusoireiden kokemiselle altis ajanjakso naisen elämässä. Vaihdevuosien jälkeinen elämänvaihe on elinajanodotteen nousun myötä aiempaa pidempi, minkä vuoksi tämän elämänvaiheen psyykkistä hyvinvointia koskettavat kysymykset ovat erityisen tärkeitä ja ajankohtaisia. Fyysinen aktiivisuus on nähty yhtenä masennusoireita lievittävänä tekijänä vaihdevuosi-ikäisten naisten elämässä. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää ennustavatko 47–55-vuotiaiden vaihdevuosi-ikäisten naisten fyysinen aktiivisuus tai fyysinen suorituskyky muutoksia itse ilmoitetuissa masennusoireissa neljän vuoden seurannassa.

Tutkielmassa on hyödynnetty Jyväskylän yliopiston Estrogeeni, vaihdevuodet ja toimintakyky (ERMA) -tutkimuksen aineistoa sekä ERMA-tutkimukseen pohjautuvan nelivuotisseurantamittaukset toteuttaneen Estrogeeni, mikro-RNA:t ja metabolisten toimintahäiriöiden riski (EsmiRs) -tutkimuksen aineistoa. Tutkittavat olivat 47–55-vuotiaita vaihdevuosi-ikäisiä naisia. Analyysissä oli mukana 407 tutkittavaa, jotka olivat osallistuneet sekä ERMA-alkumittaukseen että EsmiRs-seurantamittaukseen neljä vuotta myöhemmin. Tutkittavien masennusoireita selvitettiin CES-D-kyselylomakkeen avulla. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin tutkittavien itse ilmoittamaan arvioon sekä liikemittareiden dataan pohjautuen. Fyysisen suorituskyvyn mittareina olivat käden puristusvoima, polven ojennusvoima sekä kuuden minuutin kävelymatka. Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin korrelaatiokertoimien avulla, minkä jälkeen lineaarisella regressioanalyysillä selvitettiin, ennustavatko alkumittaustilanteen fyysinen aktiivisuus tai fyysinen suorituskyky muutoksia tutkittavien ilmoittamissa masennusoireissa.

Fyysisen suorituskyvyn muuttujista ainoastaan käden puristusvoima oli yhteydessä masennusoireiden muutokseen (r=0,12; p=0,03). Suurempi käden puristusvoima alkumittauksessa vaikuttaisi olevan yhteydessä korkeampaan masennusoireiden tasoon neljän vuoden seurannassa. Mitä enemmän masennusoireita tutkittavilla oli alkumittauksessa, sitä enemmän ne vähenivät neljän vuoden seurannassa (r=-0,44; p<0,01). Käden puristusvoima ja taustamuuttujana huomioidut psykologiset vaihdevuosioireet selittivät 2,5 % masennusoireiden muutoksesta (p=0,01).

Fyysinen aktiivisuus ei ennustanut muutoksia vaihdevuosi-ikäisten naisten itse ilmoittamissa masennusoireissa neljän vuoden seurannassa. Fyysistä suorituskykyä kuvaavalla korkeammalla käden puristusvoimalla havaittiin yhteys masennusoireiden tason nousuun seuranta-aikana. Aiemmat tutkimukset ovat pääosin ristiriidassa tämän tutkielman tulosten kanssa viitatessaan fyysisen aktiivisuuden toimivan masennusoireita ehkäisevänä tekijänä. Toisaalta pitkän seuranta-ajan aikana on voinut tapahtua muutoksia, joita tässä tutkielmassa ei kontrolloitu, joten lisää kontrolloituja seurantatutkimuksia tarvitaan.

Menopause might be a vulnerable period for experiencing depressive symptoms in a woman’s life. The postmenopausal phase of life has become longer due to increased life expectancy, making questions related to psychological well-being during this phase especially relevant and timely. Physical activity has been identified as one factor that can alleviate depressive symptoms in menopausal women. The purpose of this master’s thesis is to investigate whether the physical activity and physical performance of menopausal women aged 47–55 predict changes in self-reported depressive symptoms during a four-year follow-up.

The study utilizes data from the Estrogen, Menopause, and Functional Ability (ERMA) study at University of Jyväskylä, as well as the four-year follow-up study Estrogen, micro-RNAs, and Risk of Metabolic Disorders (EsmiRs). The participants were women aged 47–55 going through menopause. The analysis included 407 participants who had participated in both the initial ERMA measurements and the EsmiRs four-year follow-up measurements. Depressive symptoms were assessed using the CES-D questionnaire. Physical activity was measured based on participants’ self-reported estimates and accelerometer data. Physical performance was assessed using grip strength, knee extension strength, and a six-minute walk test. The relationships between variables were examined using correlation coefficients, followed by linear regression analysis to determine whether physical activity and physical performance at the baseline predict changes in self-reported depressive symptoms among the participants.

Among the variables related to physical performance, only hand grip strength was associated with changes in depressive symptoms (r=0,12; p=0,03). Greater hand grip strength at baseline appeared to be associated with higher levels of depressive symptoms over the four-year follow-up. The more depressive symptoms participants had at baseline, the more they decreased during the four-year follow-up (r=-0,44; p<0,01). Hand grip strength together with psychological menopausal symptoms, which were considered as background variable, explained 2,5 % of the change in depressive symptoms (p=0,01).

Physical activity did not predict changes in self-reported depressive symptoms among perimenopausal women during a four-year follow-up. However, a higher handgrip strength, indicative of physical performance, was associated with an increase in depressive symptoms during the follow-up period. Previous studies have mostly contradicted the findings of this study, which suggest that physical activity acts as a preventive factor for depressive symptoms. However, it is important to acknowledge that over the long follow-up period, uncontrolled changes may have occurred, so further controlled follow-up studies are needed.