Tiedon esitysjärjestyksen vaikutus päätöksentekoon
Tekijät
Päivämäärä
2024Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Ihmisen ja tietokoneen välisessä vuorovaikutuksessa käyttöliittymä on yksi keskeinen työkalu päätöksenteon tukena. Laadukkaalla käyttöliittymäsuunnittelulla voidaan auttaa käyttäjää tekemään laadukkaampia ja nopeampia päätöksiä.
Tässä tutkielmassa haluttiin selvittää tiedon esitysjärjestyksen ja epävarmuustiedon esittämisen vaikutusta päätöksentekoon käyttöliittymäkontekstissa. Lisäksi
tutkimuksessa haluttiin selvittää palkitsemisen vaikutusta päätöksentekoon vertaamalla kahden eri koehenkilöryhmän suorituksia keskenään. Tutkimusongelmalle muodostettiin seuraava päätutkimuskysymys: Miten tiedon esitystapa vaikuttaa päätöksentekoon? sekä kaksi alatutkimuskysymystä: Onko tiedon esittämisjärjestyksellä merkitystä päätöksenteossa? Onko tiedon epävarmuuden esittämisellä merkitystä päätöksenteossa?
Tutkimus toteutettiin kuvitteellisessa käyttöliittymässä, jossa koehenkilöt suorittivat itsenäisesti erilaisia päätöksentekotehtäviä. Tehtävissä varioitiin erilaisia
tiedon esitystapoja ja tiedon esitysjärjestystä. Tulokset analysoitiin r-ohjelmistolla ja niistä luotiin monitasomalli.
Saatujen tulosten perusteella tiedon esitysjärjestyksellä on merkitystä päätöksenteon nopeuteen ja päätöksenteon oikeellisuuteen. Lisäksi saatujen tulosten perusteella esitysmäärällä on merkitystä päätöksentekoon kuluvaan aikaan, mutta
ei päätöksenteon oikeellisuuteen. Tulokset antoivat vastauksia alussa esitettyjen
tutkimuskysymyksen tueksi: epävarmuustieto ensin esitettynä johtaa sekä nopeampiin, että parempiin päätöksiin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Visuaalisen estetiikan vaikutus havaittuun käytettävyyteen graafisissa käyttöliittymissä
Niiranen, Antti (2020)Tietojärjestelmien käyttö on yleistynyt viimeisten vuosien aikana merkittävästi ja tämän seurauksena käyttäjille on tarjolla entistä suurempi valikoima erilaisia palveluita. Käytettävyyttä on pidetty pitkään keskeisimpänä ... -
Käytettävyyden vaikutus mobiiliapplikaatioiden käyttöliittymäsuunnitteluun
Nekkula, Miika (2021)Mobiililaitteiden ja niille kehitettävien sovellusten määrä on ollut viime vuosina kasvussa, mutta kaikista sovelluksista ei kuitenkaan tule toimivia tai suosittuja. Osasyynä tähän on näiden sovellusten huono käytettävyys, ... -
Kulttuurin vaikutus web-käyttöliittymäsuunnittelussa
Määttä, Jonna (2023)Maailman globalisoituessa kulttuurista on muodostunut keskeinen tekijä web-käyttöliittymäsuunnittelussa. Käyttäjien kulttuuri vaikuttaa suuresti siihen, miten he vuorovaikuttavat ja käyttäytyvät internetissä. Tämä heijastuu ... -
Verkkokaupan käyttöliittymäsuunnittelun vaikutukset kuluttajan ostopäätökseen
Jussila, Jenni (2020)Verkkokaupoissa asioinnin suosio on kasvanut huomattavasti Internetin käytön lisääntyessä. Suosion kasvaessa on oleellista tutkia, miten verkkokauppa-suunnittelulla voidaan vahvistaa asiakkaan ostopäätöstä ja täten lisätä ... -
Värien käyttö verkkosivujen käyttöliittymäsuunnittelussa
Jokisuu, Petra (2020)Verkkosivut ja niiden käyttö ovat lisääntyneet ja tulevat lisääntymään merkittävästi teknologian kehittyessä ja maailman digitalisoituessa. Muutos on johtanut käyttäjien vaatimusten lisääntymiseen aina teknisistä ominaisuuksista ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.