Systeemisen toimintamallin avulla kohti vaikuttavaa lastensuojelua
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän integratiivisen kirjallisuuskatsauksen tarkoitus oli tarkastella lastensuojelun systeemistä toimintamallia vaikuttavuuden näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena oli löytää systeemisen toimintamallin elementtejä, jotka tukevat tai estävät sosiaalityöntekijää toteuttamasta vaikuttavaa lastensuojelun työtä.
Suomalainen lastensuojelun systeeminen toimintamalli perustuu Lontoon Hackneyssä kehitettyyn Reclaiming Social Work-malliin. Suomessa lastensuojelun systeemisen toimintamallin pilotointi aloitettiin vuonna 2018, jonka jälkeen toimintamalli on otettu laajemmin käyttöön lastensuojelun sosiaalityössä. Lastensuojelun systeemisen toimintamallin taustalla on systeeminen ajattelu, jossa suhteen luominen asiakkaaseen nähdään työskentelyn lähtökohtana. Suhteen luomisen lisäksi tärkeänä nähdään kokonaisuuksien, koko systeemien ja vuorovaikutuksen tarkastelu. Toimintamalli koostuu kolmesta elementistä, joita ovat systeeminen tiimi, systeeminen asiakastyö sekä systeeminen viikkotiimi. Näitä kolmea elementtiä yhdistää ja ympäröi systeeminen ajattelu.
Tämän kirjallisuuskatsauksen aineisto koostui yhteensä kymmenestä (n = 10) lastensuojelun systeemisen toimintamallin aikaisemmasta tutkimuksesta, kansainvälisistä tutkimusartikkeleista sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raporteista. Aikaisempia tutkimuksia tarkastelen lastensuojelun vaikuttavuuden näkökulmasta. Tutkielman aineisto on analysoitu sisällönanalyysillä.
Tutkielman keskeiset tulokset korostivat vuorovaikutuksen ja luottamuksen merkitystä, moniammatillisen ja monipuolisen näkökulman välttämättömyyttä, perheterapeutin merkittävää panosta, systeemisen ajattelun tarkempaa huomioimista, koulutuksen vaikutusta, malliin sitoutumisen merkitystä sekä tarvetta tutkitulle tiedolle lastensuojelun toimintamallien vaikuttavuudesta. Tulokset osoittavat, että nämä tekijät ovat merkittäviä vaikuttavuuden näkökulmasta, ja niiden kokonaisvaltainen huomioiminen on välttämätöntä parhaiden tulosten saavuttamiseksi lastensuojelussa. Tutkielman perusteella jatkotoimiksi ehdottaisin vahvempaa koulutusta, systemaattista tiedon keruuta ja syvempää ymmärrystä näistä systeemisen toimintamallin keskeisistä tekijöistä.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5319]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Systeemisen lastensuojelun toimintamallin ydinelementit : Kuvaus asiakastason ydinelementeistä, tavoitteista ja toimintamekanismeista
Aaltio, Elina; Isokuortti, Nanne (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2019)Tämä työpaperi kuvaa suomalaisen systeemisen lastensuojelun toimintamallin keskeiset ydinelementit, tavoitteet ja toimintamekanismit. Kuvaus on kirjoitettu tutkijoiden vetämän työpajaprosessin pohjalta, missä tutkijat ... -
Systeemisen lastensuojelun toimintamallin vaikuttavuutta etsimässä
Yliruka, Laura; Alho, Sirkka; Petrelius, Päivi (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2023) -
Lastensuojelun systeemisen toimintamallin vaikutukset sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointiin
Kaasinen, Hanna (2021)Tämän kandidaatin tutkielman tarkoituksena on tarkastella lastensuojelun systeemisen toimintamallin ja työhyvinvoinnin välistä yhteyttä. Suomalaisen lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin kysymykset ovat ... -
Lastensuojelun systeeminen toimintamalli : sosiaalityöntekijöiden kokemuksia ja mallin toimivuuteen vaikuttavia tekijöitä
Järvi, Laura; Lepola, Marika (2022)Pro gradu -tutkielmassa selvitämme työntekijöiden kokemuksia lastensuojelun systeemisestä toimintamallista. Tutkimme, toteutetaanko systeemisen toimintamallin ydinelementtejä toimintaperiaatteiden mukaisesti ja kuinka hyvin ... -
Sosiaalityöntekijöiden tiedonmuodostus lastensuojelun systeemisessä viikkokokouksessa
Tarnanen, Elina (2023)Tutkielma tarkastelee sosiaalityöntekijöiden tiedonmuodostusta lastensuojelun systeemisessä viikkokokouksessa. Tutkielman tavoitteena on tuottaa tietoa, miten sosiaalityöntekijät muodostavat tietoa lastensuojelun systeemisen ...