Matala-asteisen tulehduksen yhteys liikunta-aktiivisuuteen, kehonkoostumukseen ja uneen 60–77-vuotiailla suomalaisilla
Tekijät
Päivämäärä
2024Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoitus oli tarkastella matala-asteisen tulehduksen yhteyttä liikunta-aktiivisuuteen, kehonkoostumukseen ja itseraportoituun uneen 60–77-vuotiailla suomalaisilla naisilla ja miehillä. Lisäksi tarkasteltiin, onko liikunta-aktiivisuudella ja unen muuttujien välillä yhteyksiä. Matala-asteisella tulehduksella viitataan krooniseen inflammaatioon, joka on yhteydessä moniin sairauksiin. Matala-asteisen tulehduksen riskin on havaittu nousevan tyypillisesti ikääntymisen myötä, mutta siihen vaikuttavat myös esimerkiksi elintavat ja kehonkoostumus. Etenkin liikunnan on havaittu olevan matala-asteista tulehdusta hillitsevä tekijä. Sen tiedetään olevan kardiometabolisten eli sydämeen, verisuoniin ja aineenvaihduntaan liittyvien sairauksien lisäksi yhteydessä myös aivoterveyteen ja muistisairauksiin. Sen vuoksi aihealueen tutkiminen on tärkeää. Matala-asteista tulehdusta voidaan ilmentää verestä mitattavan C-reaktiivisen proteiinin (CRP) avulla. Kyseistä muuttujaa käytetään myös akuutin tulehduksen arviointiin, mutta sen ollessa vain vähän koholla 3–10 mg/l, voidaan puhua matala-asteisesta tulehduksesta. Tässä tutkimuksessa käytettiin alhaisten pitoisuuksien havainnointiin soveltuvaa herkkää CRP:tä (hsCRP).
Tutkimus toteutettiin osana laajaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Finnish Geriatric Intervention Study to Prevent Cognitive Impairment and Disability (FINGER) -tutkimushanketta. Tutkittavat olivat tutkimuksen alkaessa 60–77-vuotiaita naisia ja miehiä ja heitä oli kaiken kaikkiaan 1259. Ainoat yhteydet löytyivät kehon painoindeksin (BMI) ja hsCRP:n sekä liikunta-aktiivisuuden väliltä. BMI:n perusteella tehdyt ryhmät erosivat hsCRP:n suhteen toisistaan usean ryhmän kohdalla tilastollisesti merkitsevästi. BMI oli yhteydessä hsCRP:hen, mitä suurempi BMI, sitä suurempi näyttäisi olevan myös hsCRP-arvo, muuttujien väliltä löytyi myös korrelaatio (r = 0,313, p < 0,001). Lisäksi suurempi BMI näyttäisi olevan yhteydessä alhaisempaan liikunta-aktiivisuuteen, sillä BMI:n perusteella tehdyt ryhmät erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi ja lisäksi muuttujien väliltä löytyi korrelaatio (r = -0,167, p < 0,001). Liikunta-aktiivisuudella ei puolestaan ollut yhteyttä hsCRP:hen tai uniaikaan. Liikunta-aktiivisuuden ja uniongelmien väliltä löytyi kuitenkin korrelaatio (r = -0,061, p < 0,05), jonka mukaan näyttäisi siltä, että alhaisempi liikunta-aktiivisuus olisi yhteydessä suurempiin raportoituihin uniongelmiin. Uniaika tai uniongelmat eivät olleet yhteydessä hsCRP:hen.
Johtopäätöksenä tästä tutkimuksesta voidaan todeta, että vaikka hypoteesin mukaisesti liikunta-aktiivisuuden ja hsCRP:n väliltä ei löytynyt yhteyttä, viittaavat yhteydet BMI:n ja hsCRP:n välillä siihen, että potentiaalisena keinona liikunta saattaa silti hillitä tai ehkäistä matala-asteista tulehdusta, mikäli sillä voidaan vaikuttaa kehonkoostumukseen suotuisasti. Unen ja hsCRP:n tai uniajan ja liikunta-aktiivisuuden väliltä ei löytynyt yhteyksiä. Tulevaisuuden tutkimuksissa olisi mielenkiintoista tutkia liikunnan ja unen vaikutuksia matala-asteiseen tulehdukseen hyödyntämällä subjektiivisen datan lisäksi myös objektiivisia menetelmiä sekä tarkastella mahdollisia interventioiden vaikutuksia.
...
The purpose of this study was to examine the association of low-grade inflammation with physical activity, body composition and self-reported sleep in Finnish women and men aged 66–77 years. In addition, the study investigated whether there were associations between physical activity and sleep variables.
Low-grade inflammation means chronic inflammation which is linked to many diseases. The risk of low-grade inflammation increases with aging but other factors such as lifestyle and body composition affect too. In particular physical activity has been found to reduce low-grade inflammation. It is known to be associated not only with cardiometabolic (cardiovascular and metabolic) diseases but also with the brain healthy and memory diseases. Therefore, it is an important area of research. Low-grade inflammation can be expressed by C-reactive protein (CRP). The same parameter is also used to assess acute inflammation, but when it is only slightly elevated between 3 and 10 mg/L, it can be considered as low-grade inflammation. This study uses a high-sensitivity CRP (hsCRP), which is suitable for detecting low levels of CRP.
This study was conducted as part of Health and Welfare Institute’s (THL) Finnish Geriatric Intervention Study to Prevent Cognitive Impairment and Disability (FINGER) -research project. At the start of the study, the subjects were women and men aged 66–77 years. In this study the only associations were between body mass index (BMI) and hsCRP and between BMI and physical activity. There were statistically significant differences between the groups based on BMI for several groups. Higher BMI would appear to be associated with higher hsCRP scores (r = 0,313, p < 0,001). In addition, higher BMI would appear to be associated with lower estimate of physical activity, there was a statistically significant differences in average levels of physical activity between the groups based on BMI and correlation between variables (r = -0.167, p < 0.001). On the other hand, physical activity was not associated with hsCRP or sleep duration. However, a correlation was found between physical activity and sleep problems (r = -0,061, p < 0,05), suggesting that lower physical activity might be associated with higher reporting of sleep problems. Sleep time or sleep problems were not associated with hsCRP.
In conclusion this study suggests that no association was found between physical activity and hsCRP. However, the associations between BMI and hsCRP suggest that physical activity may still be considered as a potential means of controlling or preventing low-grade inflammation if it can influence body composition favorably. No associations were found between sleep and hsCRP or between sleep time and physical activity. In the future it would be interesting to research the effects of exercise and sleep on low-grade inflammation using objective methods in addition to subjective data, and to examine the potential effects of interventions as well.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Liikuntaharrastuksen ja painon yhteydet 16-vuotiailla suomalaisilla nuorilla vuosina 1981, 1993 ja 2005
Mäenpää, Katri; Mäkinen, Meri (2009) -
Vanhempien merkitys yläkoululaisten liikunta-aktiivisuuteen
Autio, Eetu; Koskinen, Saara-Sofia (2012) -
Fyysisen aktiivisuuden yhteys unen kestoon ja laatuun suomalaisilla lapsilla ja nuorilla
Kilkki, Juho; Kilpeläinen, Noora (2017)Tutkielman tarkoituksena oli selvittää fyysisen aktiivisuuden yhteyttä unen kestoon ja unen laadun mittareihin 5.-, 7.- ja 9.-luokkalaisilla. Unen laadun mittareita olivat koettu aamuväsymys, nukkumisvaikeudet ja unilääkkeiden ... -
Lapsuuden ja nuoruuden liikuntaharrastuksen yhteys aikuisiän liikunta-aktiivisuuteen : retrospektiivinen tutkimus reserviläisten liikunta-aktiivisuudesta lapsuudesta aikuisuuteen
Kaunisto, Antti (2016)Kaunisto Antti. 2016. Lapsuuden ja nuoruuden liikuntaharrastuksen yhteys aikuisiän liikuntaaktiivisuuteen: Retrospektiivinen tutkimus reserviläisten liikunta-aktiivisuudesta lapsuudesta aikuisuuteen. Liikuntakasvatuksen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.