Psykososiaalinen seksuaalisuus & seksuaalisuuden moninaisuus kuudesluokkalaisten ajatuksissa
Date
2024Copyright
© The Author(s)
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuudesluokkalaisten ajatuksia koskien psykososiaalista seksuaalisuutta sekä seksuaalisuuden moninaisuuden tunnistamista. Tutkimukseen osallistui 22 kuudesluokkalaista ja aineisto kerättiin avoimilla kyselylomakkeilla syksyllä 2023. Tutkimus on kvalitatiivinen ja sitä analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä.
Tulokset osoittivat, että kuudesluokkalaisten ajattelivat psykososiaalista seksuaalisuutta sitä tukevien ja estävien tekijöiden kautta. Tukeviksi tekijöiksi aineiston pohjalta muodostui koettu itsemääräämisoikeus, läheisten merkitys, itsetunto, ympäristön merkitys ja mielekäs toiminta. Estävät tekijät puolestaan koostuivat itsetunnosta ja epävarmuudesta koskien seksuaalisuutta aiheena. Lisäksi tutkittavien kyky tunnistaa seksuaalisuuden moninaisuutta jakautui kolmeen: heteronormatiiviset ajattelumallit, tunnistaa osittain moninaisuutta, mutta osittain ajattelee heteronormatiivisesti sekä tunnistaa moninaisuuden.
Tutkimuksemme aihe on tärkeä, sillä seksuaalisuutta on tutkittu vain vähän psykososiaalisesta näkökulmasta. Myös seksuaalisuuden moninaisuus on ajankohtainen ja pinnalla oleva aihe, johon tutkimuksemme pyrkii vastaamaan. Seksuaalisuus on muuttunut aiemmasta, sillä arvot, normit ja käsitykset ovat jatkuvassa murroksessa yhteiskunnassa. Seksuaalisuutta tarkastellaan usein siihen liitettyjen fyysisten tekijöiden kautta, vaikka psykososiaalinen ulottuvuus on merkittävä osa ihmisen hyvinvointia. Tutkimuksemme antaa siis tärkeää tietoa nivelvaiheessa olevien lasten ajatuksista koskien psykososiaalista seksuaalisuutta ja seksuaalisuuden moninaisuutta.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29124]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Vedä käteen, Asser Stenbäck : ei-toivotun seksuaalisuuden psykiatrista määrittelyä sodanjälkeisessä Suomessa
Sauranen, Inga (2020)Tarkastelen kandidaatintutkielmassani homoseksuaalisuutta koskevia käsityksiä suomalaisen psykiatri Asser Stenbäckin kirjoituksissa 1950-luvulla. Vertailen Stenbäckin kouluopetustarkoitukseen kirjoitettua teosta "Lapsuus- ... -
Naisten homoseksuaalisuuden käsittely The American Journal of Urology and Sexology -lehdessä vuosina 1912–1920
Korhonen, Saimi (2022)Tarkastelen tutkielmassani homoseksuaalisten naisten käsittelyä ja selittämistä yhdysvaltalaisessa The American Journal of Urology and Sexology -lehdessä vuosina 1912–1920. -
Varhaiskasvatusikäisten lasten seksuaalisuus ja seksuaalikasvatus varhaiskasvatuksen ammattilaisten sanoittamana
Hautsalo, Jasmin (2022)Varhaiskasvatusikäisten lasten seksuaalisuudesta ja seksuaalikasvatuksesta on tehty melko vähän tutkimusta sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on syventää ymmärrystä varhaiskasvatusikäisten ... -
“Sitä ei voi itse valita joutuuko kohteeksi vai ei” : 6.- ja 8.-luokkalaisten ajatuksia seksuaalisesta häirinnästä
Valjakka, Saara; Ilvesaro, Anni (2023)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia ajatuksia 6.- ja 8.- luokkalaisilla on seksuaalisesta häirinnästä. Tavoitteena oli selvittää, miten oppilaat määrittelevät seksuaalisen häirinnän, missä paikoissa ... -
Maaginen realismi ja tiedostamattomat identiteetin kokemukset Pajtim Statovcin romaanissa Kissani Jugoslavia
Kamppila, Senja-Maria (2023)Tutkielmassa tarkastellaan Pajtim Statovcin romaanin Kissani Jugoslavia (2014) puhuvan kissan hahmoa maagisen realismin ja psykoanalyyttisen kirjallisuudentutkimuksen kautta. Puhuvaa kissaa tutkitaan maagiseen realismiin ...