Poliittinen erimielisyys ja sen demokraattinen toteutuminen Chantal Mouffen agonistisessa demokratiassa ja Kari Palosen parlamentarismin ideaalityypissä

Abstract

Tutkielmani tarkastelee erimielisyyden merkitystä politiikalle ja sen toteutumista demokraattisesti Chantal Mouffen ja Kari Palosen teorioiden kautta. Kysyn tutkimuksessa ensinnäkin yleisemmällä tasolla, mikä on erimielisyyden merkitys politiikalle Mouffen ja Palosen mukaan. Toinen tutkimuskysymykseni on, mikä on heidän mukaansa demokraattinen tapa tämän erimielisyyden ilmenemiselle. Lopuksi kokoan yhteen heidän yhtäläisyytensä ja eronsa vertailemalla teorioita toisiinsa.

Mouffe ja Palonen kritisoivat sellaista konsensusajattelua politiikassa, jonka mukaan politiikan tehtävänä on sovittaa vastakkaiset näkökulmat yhteen. Erimielisyys on heidän mukaansa politiikan ja demokratian ehto ja ydin. Demokratiassa poliittisen konsensuksen tulee heidän mukaansa koskea vain tiettyjen demokraattisten arvojen ja pelisääntöjen kunnioittamista, mutta kaikesta muusta on voitava olla mahdollista käydä rajuakin poliittista kamppailua. Mouffen mukaan konflikti on perustava elementti ihmisyhteisöjä, koska identiteetti muodostuu aina erotuksena ja suhteessa johonkin toiseen. Hän kutsuu agonistiseksi demokratiaksi malliaan, jossa konflikti on legitiimiä, eli väkivallatonta samalla kun tunnustetaan, että konfliktiin ei ole olemassa rationaalista ja kaikkia tyydyttävää ratkaisua. Palosen mukaan erimielisyys on politiikan ydin. Palonen pitää parlamentarismia poliittisen toiminnan ideaalityyppinä, koska sen tarkoituksena ei ole luoda edellytyksiä konsensuksen löytymiselle. Palonen ymmärtää parlamentarismin menettelytapana, jolla poliittisia kiistoja käsitellään reilusti eri näkökulmia tarkastellen ja vastapuolta kunnioittaen.

Tulkintani mukaan Palosen parlamentarismin ideaalityyppiä voidaan pitää yhtenä Mouffen esittämän agonistisen demokratian muotona. Heidän teorioissaan on paljon temaattisia yhtymäkohtia, vaikka selittävätkin asiat hieman eri tavoin. Tärkeimpänä yhtäläisyytenä pidän heidän näkemyksiään, joiden mukaan politiikka vaatii erimielisyyden tunnustamista. Toiseksi heidän molempien mukaansa demokraattinen erimielisyys vaatii yhteisesti jaettuja pelisääntöjä, joiden puitteissa poliittista erimielisyyttä voi ilmaista. Kolmanneksi he katsovat, että mitään aihetta ei määritelmällisesti voida sulkea ulos poliittisen debatin piiristä.

This thesis analyses the role of dissent in politics and its democratic realisation through the theories of Chantal Mouffe and Kari Palonen. The first research question concerns the significance of disagreement for politics according to Mouffe and Palonen, while the second examines the democratic mode for the expression of this disagreement. I will conclude by summarising the similarities and differences of the two theories.

Mouffe and Palonen criticise the notion of consensus in politics, according to which the purpose of politics is to reconcile opposing points of view. They argue that dissent is the very essence of politics. Accordingly, in a democracy, political consensus should only concern the respect for a certain set of rules and everything else should be open to fierce political struggle. According to Mouffe, conflict is a fundamental aspect of social life since identity forms as a difference to something else. In her agonistic model of democracy conflict is legitimate and non-violent, while recognising the impossibility of rational reconciliation. For Palonen, dissensus is at the core of politics. He considers parliamentarism to be the ideal type of political action since it does not aim to create conditions for consensus. Palonen regards parliamentarism as a way of dealing with controversies in a fair way, considering different points of view and respecting the adversary.

The comparison suggests that Palonen’s ideal type of parliamentarism can be considered as one of the agonistic forms of democracy advocated by Mouffe. Many similarities exist in their theories, although they explain them in slightly different ways. The most important similarity is their view that politics require the recognition of disagreement. Secondly, they both argue that democracy requires a set of shared principles within which political dissent can be expressed. Thirdly, both assert that no issue should be excluded from the realm of political debate by definition.