Fyysisen harjoittelun osa-alueet ja niiden harjoittamisen problematiikka salibandyssa

Abstract

Hokka J. (2001) Fyysisen harjoittelun osa-alueet ja niiden harjoittamisen problematiikka salibandyssa. Pro-Gradu-tutkielma, Jyväskylän Yliopisto, Liikuntabiologian laitos. Salibandy on kuormitukseltaan intervallilaji, jossa hallitsevana ominaisuutena on nopeustaitavuus. Fyysisen harjoittelun osa-alueita ovat karkeasti voima, nopeus, nopeuskestävyys, aerobinen kestävyys sekä lajinomainen liikkuminen eli ketteryys. Eri ominaisuuksien yhdenaikajsen harjoittamisen tiedetään kuitenkin aiheuttavan valmennuksellista problematiikkaa, sillä esiIn. voima ja kestävyys kehittyvät parhaiten yksistään harjoitettuna. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään mitä muutoksia tapahtuu edellä mainituissa fyysisissä ominaisuuksissa eri harjoittelumääri11ä peruskunto- sekä sarjakauden aikana. Lisäksi, tutkittiin miten eri ominaisuuksien harjoittelumäärät vaikuttavat salibandyn peliominaisuuksiin. Koehenkilöt (SM-sarja) (n=37) jaettiin kolmeen harjoitteluryhmään. Ryhmien kestävyys- ja voima/nopeusharjoittelun määrät olivat eri suuruiset Sen sijaan nopeuskestävyysharjoitteet ja lajinomaiset harjoitukset vakioitiin. Kaikkien ryhmien harjoittelun kokonaismäärä oli sama Testit suoritettiin ennen ja jälkeen peruskuntokauden (12 viikkoa) sekä sarjakauden syysosan (14 viikkoa) jälkeen. Alaraajojen maksimivoimamittaukset tehtiin nelipäisestä reisilihaksesta unilateraalisella polvinivelen ojennuksella Jalkojen nopeusvoimaominaisuuksia mitattiin kontaktimatolla vertikaalisella esikevennetyllä hypyllä. Ylävartalon voimien mittarina oli kuntopallon (Skg) heitto (m) pelaajan laukaisupuolelta. Juoksunopeus mitattiin valokennoilla 5 m ja 20 m matkalta Aerobisen kestävyyden ~ käytettiin EURO-testiä (Leger & Lambert 1982), joka ns. monitasoinen sukkulajuoksutesti (äänijänistesti). Anaerobisten ominaisuuksien mittaaminen tapahtui 2 x 4S-sekunnin viivajuoksutesti11ä (10 m), jossa 60- sekunnin palautuminen juoksujen välillä Testin mittarina käytettiin edettyä matkaa sekä veren laktaattiarvoja Lajin liikkumisominaisuuksia mitattiin ketteryysradalla sekä pallon kuljetusradalla. Laukaisunopeuden. mittaamiseen käytettiin nopeustutkaa ja tarkkuustestissä kymmenen pall<>a laukaistiin paikaltaan pyöreään (halkaisija 1m) maalitauluun seitsemän metrin etäisyydeltä. Pallon kuljetusrata ja laukaisutarkkuus suoritettiin myös väsytyksen (3 x 20m maksirnaa]jnen sprintti) jälkeen. Maksimivoiman sekä nopeusvoiman muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä Sen sijaan kiihdytysnopeus muuttui (p<O.OS) kestävyysryhmällä siten, että peruskuntokaudella aika parani selkeästi, mutta heikkeni sarjakauden aikana. Samansuuntainen muutos oli muissakin ryhmissä nopeuden suhteen. Myös maksimivoimassa ja aerobisessa kestävyydessä toistui sama ilmiö. Anaerobinen suorituskyky paraIfi vain kestävyysryhmällä (p<O.OS), siten että toisen juoksun matka piteni. Ketteryys kehittyi kestävyys- ja yhdistetyllä ryhmällä molempien kausien aikana (p<O.OS). Väsytyksen jälkeen suoritettu pujottelu parani kestävyysryhmällä (p<O.OS). Laukaisutarkkoudessa tilastollisesti merkitsevät muutokset tapahtuivat kestävyysryhmällä ilman väsytystä (p<0.01) ja voimaryhmällä väsytyksellä (p<O.OOI). YIävartalon nopeusvoimat paranivat kaikilla ryhmillä merkitsevästi (p<O.OI). Eri harjoittelumäärien vaikutukset fyysisiin ominaisuuksiin olivat hyvin pieniä tässä tutkimuksessa. Eri ominaisuuksien harjoittelua tulisikin jakaa ja jaksottaa selvemmin. Yleinen suunta fyysisten ominaisuuksien tuloksissa oli peruskuntokaudella nouseva ja sarjakaudella laskeva tai pajkal1aan pysyvä. Muutokset voidaan tulkita sarjakauden yksipuoleisena harjoitteluna Yhdistävänä tekijänä oli myös nopeusvoiman ja ketteryyden nousujohteisuus molemmilla kausilla. Se viittaisi kyseisten ominaisuuksien keskeisyyteen salibandyssa, joten niiden harjoittelua tulisi painottaa. enemmän. Lajitaitoja vaati~ testeissä tapahtunut yleinen parannus puoltaisi fyysisen harjoittelun onnistumista kaikilla ryhmillä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että nopeusvoimaa tulisi kehittää enemmän ennen sarjakauden alkua, jolloin lajin vaatimat valmiudet olisivat paremmat Mikäli useita ominaisuuksia halutaan kehittää peruskuntokaudella, tulee niiden harjoittaminen jaksottaa selkeästi. Lisäksi, pe~ien fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen tulisi lähestyä yksilöllisesti ja pyrkiä henkilökohtaisten ohjelmien toteuttamiseen. Ennen kaikkea tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen että, sarjakauden aikana on ylläpidettävä fyysisiä ominaisuuksia sekä annettava lihaksistolle riittävästi lepoa ja erilaisia kuormitusärsykkeitä. Tulevaisuuden tutkimuksissa olisi tärkeää syventää salibandypeliin liittyviä fysiologisia tekijöitä. Esimerkiksi voimaominaisuuksien muutokset ottelun aikana saattaisivat taIkentaa fyysistä· lajianalyysiä.