Vastuu, vastarinta ja arkipäiväinen kestävyys : yhteiskuntaetnologinen tutkimus ruokahävikin vähentämisestä

Abstract

Food waste reduction is an essential part of the sustainability transformation needed for reconstructing the food system within ecological limits. But what kinds of transitions and continuities are produced in the current project of food waste reduction? In my ethnological research, I investigate food waste reduction as a shared cultural project uniting people and societal institutions: how was household food waste turned into a pivotal sustainability concern in 2010s Finland, and how did it gain meaning in the everyday lives of people? My research data consist of articles published in the newspaper Helsingin Sanomat (2010–2017) and thematic interviews with people recruited at a consumer education event, the Food Waste Festival [Hävikkifestarit] (2017). In the analysis, I employ perspectives from, e.g., sustainability and discourse studies, as well as the analytical concepts of ‘cultural projects’ and ‘serious games’, ‘everyday tactics’, ‘banal sustainability‘, and ‘political consumerism’. Building on a strong definition of sustainability, I discuss the possibilities of sustainability transformation and cultural change embedded in food waste reduction. I describe food waste reduction as a process of domesticating the multifaceted issues of sustainability and food waste into daily choices and consumption practices. In the process, two cultural projects are combined: sustainability-oriented food waste reduction derived from sustainable consumption and past-oriented food waste avoidance grounded in the traditional values of household economics education. The mixing has fostered the sustainability project as well as framed understandings of the food waste problem and its solutions: consumer responsibility is highlighted at the expense of structural and political issues, and sustainability is mostly perceived as continuity of the status quo. In everyday life, however, adopting the position of responsible consumer also enables agency and resistance. It can be used to resist the consumerist society and related overflow from within. This resistance bears potential for more radical visions of sustainability, particularly for transforming the “vastogenic” cultural practices that frame our everyday actions.

Ruokahävikin vähentäminen kuuluu YK:n kestävyystavoitteisiin ja on välttämätön osa ruokajärjestelmän kestävyysmurrosta. Mutta minkälaisia muutoksia ja jatkuvuuksia ruokahävikin vähentäminen tuottaa? Yhteiskuntaetnologisessa tutkimuksessani tarkastelen, miten ruokahävikin vähentämisestä on muodostunut ihmisiä ja yhteiskunnan instituutioita yhdistävä kulttuurinen projekti. Kysyn, miten kotitalouksien ruokahävikistä muodostettiin 2010-luvulla yhteiskunnallisesti merkittävä huolenaihe ja kuinka se saa merkityksen osana ihmisten arkielämää. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien (2010–2017) ruokahävikkiä käsittelevistä kirjoituksista ja kuluttajavalistustapahtuma Hävikkifestareilta (2017) rekrytoitujen ihmisten haastatteluista (8 kpl). Tutkin henkilökohtaisia pyrkimyksiä ja yhteiskunnallista projektia suhteessa toisiinsa hyödyntäen kestävyystutkimuksen, diskurssintutkimuksen ja hallinnallisuuden näkökulmia sekä kulttuuristen projektien ja vakavien pelien, arkipäivän taktiikoiden, banaalin kestävyyden ja poliittisen kuluttajuuden käsitteitä. Analyysi tähtää vahvan kestävyyden määritelmän mukaisen kestävyysmurroksen ja kulttuurisen transformaation mahdollisuuksien tarkasteluun. Kuvaan ruokahävikin vähentämistä kestävyyden arkipäiväistymisen prosessina, jossa kestävyysdiskurssiin kytkeytyvä ruokahävikin vähentäminen sekoittuu kotitalousvalistuksen perinteestä ja ihanteista ammentavaan ruokajätteen välttämiseen. Sekoittuminen on edistänyt ruokahävikin vähentämistä mutta rajaa myös käsityksiä hävikkiongelmasta ja sen ratkaisukeinoista: kestävyyskysymykset kesytetään arkielämän käytännöiksi, kuluttajan vastuu korostuu rakenteellisten ja poliittisten tekijöiden kustannuksella ja kestävyys ilmenee lähinnä nykyisen elämänmuodon jatkuvuuden turvaamisena. Arkielämän tasolla vastuullinen kuluttaminen kuitenkin näyttäytyy myös keinona vastustaa konsumerismia ja sen tuottamaa materiaalitulvaa. Tässä vastarinnassa on potentiaalia myös radikaalimpaan kestävyyden visiointiin, erityisesti ruokakäytäntöjä määrittävän ruokaylijäämän kulttuurin muuttamiseen ja siihen kytkeytyvän korporatiivisen regiimin kyseenalaistamiseen.