Response profile of continuous and discontinuous resistance exercise

Abstract

Tieto ihmiskehon reaktioista vastusharjoitteluun, harjoittelun vähentämiseen ja uudelleenharjoitteluun liittyen on puutteellista. Vielä suurempi on puute tiedosta sukupuolten välisistä eroista harjoittelun, harjoittelun lopettamisen ja uudelleenharjoittelun aikana. Nämä puutteet rajoittavat näyttöön perustuvien terveys-, kuntoutus- ja urheilusuorituskäytäntöjä käsittelevän kirjallisuuden laajuutta ja syvyyttä. Näistä syistä tällä tutkimuksella oli kolme tarkoitusta. Ensinnäkin selvittää, eroavatko sukupuolet voiman heikkenemisen nopeudessa harjoittelun lopettamisen aikana. Toiseksi määrittää, eroavatko sukupuolet voimastojen palautumisen nopeudessa uudelleenharjoittelun aikana. Kolmanneksi tutkia työtä, voiman ja etäisyyden tuloa, jatkuvan ja epäjatkuvan vastusharjoittelun aikana sekä sukupuolten välillä, tarkempana mittana vastusharjoitusärsykkeelle.

Tutkimuksen satunnaistettu interventio kesti 32 viikkoa. Kaksikymmentäkahdeksan harjoittelematonta miestä ja 28 harjoittelematonta naista, iältään 18-41 vuotta, jaettiin satunnaisesti kahdesti viikossa jatkuvaan (N = 22) tai epäjatkuvaan (N = 20) vastusharjoitteluryhmään. Jatkuva ryhmä suoritti 20 viikkoa jatkuvaa vastusharjoittelua. Epäjatkuva harjoitusryhmä suoritti kaksi 10 viikon harjoitusjaksoa, joiden välillä oli 10 viikon harjoittelemattomuusjakso. Ylä- ja alavartalon yhden toiston maksimiarvo, lihaskestävyys ja alavartalon maksimaalinen isometrinen supistuminen mitattiin 7 aikapisteestä kaikista ryhmistä 5 viikon välein.

Epäjatkuvan harjoittelun ryhmän miesten ja naisten yhden toiston maksimi erosi tilastollisesti merkitsevästi koko tutkimuksen ajan (2,43 (95 % CI (0,738 - 4,12) kg/BMI, p = 0,002). Epäjatkuvan harjoittelun ryhmän miehillä ja naisilla oli tilastollisesti merkitsevästi eroava yhden toiston maksimin muutosnopeus koko tutkimuksen ajan (3,02 (95 % CI (0,436 - 5,60) %, p = 0,014). Työ erosi tilastollisesti merkitsevästi ryhmien välillä, kun epäjatkuva ryhmä uudelleenharjoitteli (5706 (95 % CI (1776,5 - 9635,8) Joules/BMI, p = 0,006). Tilastollisesti merkitseviä eroja keskiarvoissa havaittiin jatkuvan harjoittelun miesten ja naisten (6007 (95 % CI (2342,8 - 9672,9) Joules/BMI, p < .001), jatkuvan harjoittelun miesten ja epäjatkuvan harjoittelun naisten (8282 (95 % CI (4508,3 - 12057,4) Joules/BMI p < 0,001), epäjatkuvan harjoittelun miesten ja jatkuvan harjoittelun naisten (5067 (95 % CI (1329,7 - 8809,7) Joules/BMI, p = 0,003) ja epäjatkuvan harjoittelun miesten ja naisten välillä (7344 (95 % CI (3497,4 - 141194) Joules/BMI, p < 0,001) havaittiin koko tutkimuksen ajan.

Tutkimustulokset osoittivat sukupuolten välisiä eroja voiman lisääntymisessä ja heikkenemisessä harjoittelun, harjoituksen lopettamisen ja uudelleenharjoittelun aikana. Yhden toiston maksimin muutosnopeus erosi epäjatkuvan harjoittelun ryhmän miesten ja naisten välillä kaikilla aikaväleillä, ei vain harjoittelun vähentämisen aikana. Epäjatkuvan harjoittelun ryhmän miesten ja naisten yhden toiston maksimi olivat erilaisia kaikilla aikaväleillä. Epäjatkuvan ja jatkuvan harjoittelun ryhmän miesten havaittiin olevan suurempi työteho kuin epäjatkuvan ja jatkuvan harjoittelun ryhmän naisten kaikilla aikaväleillä.

A deficiency in knowledge of human body responses to resistance training, detraining, and retraining exists. Even greater is the lack of knowledge of sex differences during training, detraining, and retraining. Because of these reasons, this study had three purposes. First, determine if sexes differ in rates of strength deterioration after resistance exercise cessation. Second, determine if sexes differ in rate of strength recovery when initiating resistance exercise after cessation. Finally, explore work, the product of force and distance, during continuous and discontinuous resistance exercise and between sexes, as a more accurate and precise measure of resistance exercise stimulus.

Study was a 32-week randomized intervention. Twenty-eight untrained males and 28 untrained females, aged 18-41, were randomly assigned to twice weekly continuous (N = 22) or discontinuous (N = 20) resistance exercise groups. Continuous group performed 20 weeks of continuous resistance exercise. Discontinuous exercise group performed two 10-week exercise periods with a 10-week detraining period between. Upper and lower body one repetition maximum, muscular endurance, and lower body maximal voluntary isometric contraction were collected at 7 testing points for all treatment groups at 5-week intervals.

Discontinuous male and female one repetition maximum were significantly different throughout study (2.43 (95 % CI (0.738 to 4.12) kg/BMI, p =.002). Discontinuous male and female one repetition maximum rate of change was different throughout study (3.02 (95 % CI (0.436 to 5.60) %, p = .014). Work was different between groups during discontinuous group retraining period (5706 (95 % CI (1776.5 to 9635.8) Joules/BMI, p = .006). Significant differences between continuous male and female means (6007 (95 % CI (2342.8 to 9672.9) Joules/BMI, p < .001), continuous male and discontinuous female means (8282 (95 % CI (4508.3 to 12057.4) Joules/BMI, p < .001), discontinuous male and continuous female means (5067 (95 % CI (1329.7 to 8809.7) Joules/BMI, p = .003), and discontinuous male and female means (7344 (95 % CI (3497.4 to 11192.1) Joules/BMI, p < .001) were found throughout study.

Study results demonstrated sex differences in strength accretion and decline during training, detraining, and retraining. One repetition maximum rate of change differed between discontinuous males and females across all time intervals, not just during detraining period. Discontinuous males and females one repetition maximum were different across all time intervals. Discontinuous and continuous males were found to have greater work output than discontinuous and continuous females across all time intervals.