Kaikki heijastuu päivystykseen : mediassa esitettyjä syitä päivystyskriisille
Tutkimuksessa tutkin median esittämiä syitä päivystyskriisille. Tutkimuskysymyksinä työssä toimivat: Mitä syitä media esittää päivystyskriisille ja esitetäänkö päivystyskriisi mediassa väliaikaisena
ilmiönä? Päivystyskriisiksi työssä käsitin joulukuussa-tammikuussa 2022–2023 tapahtunutta ruuhkautumista keskus- ja yliopistollisten sairaaloiden päivystyksissä.
Tutkimuksen viitekehyksessä käsittelin julkisen terveydenhuollon toteuttamisen merkitystä hyvinvointivaltiomallin näkökulmasta. Tämän jälkeen perehdyin konkreettisemmin terveydenhuollon toteuttamiseen Suomessa ja sen haasteisiin, joista nostin esille erityisesti hoitajavajeen, talouden
sekä hoivan haasteet. Aineisto ohjasi minua tutkimuksen viitekehyksen valinnan suhteen.
Tutkimuksen toteutin aineistolähtöisenä sisällönanalyysinä. Aineistona toimi 29 Yle Uutisten artikkelia, jotka julkaistiin aikavälillä 7.12.2022-11.1.2023. Tutkimuksen kannalta ajankohtaisimmat kirjoitukset julkaistiin tuolloin ja päivystysten ruuhkautumisten rinnalla alettiin myös käyttää termiä
päivystyskriisi. Aineiston antamat syyt jaoin väliaikaisiksi- ja pitkäkestoisiksi oletettuihin ongelmiin.
Näistä pitkäkestoisiksi oletetut ongelmat korostuivat. Pitkäkestoisiksi oletetut ongelmat jaoin kolmeen alakategoriaan: hoivan haasteet, henkilöstöpula ja terveydenhuollon rakenteiden haasteet.
Näistä suurimmaksi ryhmäksi nousi terveydenhuollon rakenteiden haasteet. Erityisesti aineistossa
korostui potilaiden jatkohoitopaikan puute.
Tulokseksi tutkimuksessa sain, että päivystyskriisi on suurimmaksi osaksi koostunut pitkäkestoisiksi
oletetuista ongelmista, joten tulosten pohjalta pidän päivystyskriisiä pitkäkestoiseksi oletettuna ilmiönä. Päivystyskriisi on ilmiö, joka pohjautuu jo ennestään tiedostettuihin terveydenhuollon rakenteellisiin haasteisiin. Nämä ongelmat ovat linkittyneet toisiinsa ja ne ovat vaikeasti ratkaistavissa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Patient satisfaction : results of cluster analysis of finnish patients
Nurmeksela, Anu; Kulmala, Markus; Kvist, Tarja (Biomed Central, 2023)Background Healthcare providers must understand patients’ expectations and perceptions of the care they receive to provide high-quality care. The purpose of this study is to identify and analyse different clusters of ... -
Hoiva kriisiytyy Pohjoismaissa
Kröger, Teppo (Sosiaalipoliittinen yhdistys, 2024) -
Sairaalan sosiaalityöntekijän työnkuvan tarkastelua 1980-luvulta nykypäivään
Pentikäinen, Hanna-Kaisa (2011) -
Palvelurobotiikka
Alho, Toni; Hänninen, Pasi; Neittaanmäki, Pekka; Tammilehto, Olli (Jyväskylän yliopisto, 2018) -
Moniammatillisen yhteistyön jännitteitä ja mahdollisuuksia : sosiaalityö terveydenhuollon yhteispäivystyksissä ja päivystyspoliklinikoilla
Mäkinen, Maria (2020)Tutkielmani lähtökohtana oli terveydenhuollon yhteispäivystyksiin ja päivystyspoliklinikoille toistuvasti hakeutuvat paljon palveluja tarvitsevat asiakkaat, joita usein voisi lääketieteellisen avun sijasta tai lisäksi ...