Naisten 100 metrin rintauinnin aikakehitys 2010-luvulla
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Uinti on yksi maailman harrastetuimpia ja kilpailluimpia lajeja. Kilpauinti koostuu neljästä eri uintilajista: perhosuinnista, selkäuinnista, rintauinnista ja vapaauinnista. Uusin lajeista on rintauinti, koska se on irrotettu perhosuinnista omaksi uintilajikseen vasta vuonna 1956. Rintauinti koostuu käsivedosta ja potkusta sekä näiden yhdistämisestä rytmisesti optimaalisella tavalla. Rintauinnin tekniikka onkin kehittynyt sen historian aikana merkittävästi ja on todennäköistä, että on saavutettu lähes optimaalinen sääntöjen puitteissa toteutettava rintauinnin tekniikka. Rintauinnin taso on Suomessa korkea ja siinä onkin nähty useita kansainvälisesti menestyneitä naisuimareita 2010-lvulla. Uinnissa on tapahtunut ennen 2010-lukua urheiluteknologian muutoksia uimapukujen kehittymisen suhteen, sekä nykyaikaisen starttijakkaran tullessa käyttöön. Uimapukujen sääntöjä kuitenkin muutettiin 2000-luvun lopussa, jolloin niistä saatu hyöty kilpailutuloksiin on selvästi laskenut 2010-luvulla. Urheiluteknologian sekä sääntömuutosten lisäksi uintituloksiin vaikuttavat esimerkiksi fyysiset ja psykologiset tekijät. Tässä tutkimuksessa havaittiin kansainvälisissä, että kansallisissa arvokisoissa merkittävää aikakehitystä 2010 luvun alun ja lopun välillä 16 parhaan keskiarvossa sekä lyhyellä, että pitkällä radalla.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4764]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Taloudellinen hyvinvointi mahdollistaa naisten urheilu-uran
Salmikangas, Anna-Katriina (Liikuntatieteellinen seura, 2021) -
Liikunnallisen lahjakkuuden määrittely suomalaisessa liikunta- ja urheilukulttuurissa
Väyrynen, Antti (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten liikunnan ja urheilun kentällä toimivat henkilöt määrittävät ja ymmärtävät lahjakkuuden käsitteen. Lisäksi tarkasteltiin sitä, sisältävätkö kyseisten henkilöiden kertomukset ... -
Mistä onnistunut urheilijan kaksoisura koostuu? : katsaus suomalaiseen kaksoisurajärjestelmään sekä kaksoisuran menestystekijöihin
Niskajärvi, Jarkko (2023)Tämän tutkielman tarkoituksena on esitellä suomalaista kaksoisurajärjestelmää sekä tarkastella onnistuneen kaksoisuran menestystekijöitä kotimaisen ja kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden perusteella. Tutkielman pääpaino ... -
Suomalaisten miesjääkiekkoilijoiden harjoittelutaustan yhteys aikuisiän urheilumenestykseen
Hautamaa, Jan-Markus; Venäläinen, Otto (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten miesjääkiekkoilijoiden harjoittelutaustan yhteyttä aikuisiän menestykseen. Tutkimusta ammattiurheilijoiden harjoittelutaustan yhteydestä myöhempään menestykseen ...