Yliopistokoulutettujen urapääoman yhteys sisäisiin ja ulkoisiin uratavoitteisiin työuran alkuvaiheessa
Authors
Date
2023Copyright
© The Author(s)
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen yliopistokoulutettujen urapääoman eri sisällöllisten ulottuvuuksien eli inhimillisen, sosiaalisen ja psykologisen
pääoman yhteyttä sisäisiin ja ulkoisiin uratavoitteisiin työuran alkuvaiheessa.
Tutkielmani syventyy henkilökohtaisen osaamisen johtamisen merkityksiin
tarkastelemalla tuottavan työelämän lähtökohtana yksilöä ja tämän urapääomaa.
Tutkimusaineisto kerättiin sähköisen kyselylomakkeen avulla Jyväskylän
yliopistosta valmistuneilta alumneilta joulukuun 2021 aikana. Kutsu kyselyyn
vastaamiseen lähetettiin Jyväskylän ylipiston alumnirekisterin kautta vuosina
2010–2019 Jyväskylän yliopistosta valmistuneille alumneille, joista 137 alumnia osallistui tutkimukseen. Aineisto analysoitiin lineaarisella regressioanalyysilla.
Tulokset osoittivat, että inhimillinen pääoma oli yhteydessä sisäisiin
uratavoitteisiin: alumnit, jotka raportoivat enemmän inhimillistä pääomaa,
raportoivat myös vahvoja sisäisiä uratavoitteita. Lisäksi havaittiin viitettä antava yhteys sosiaalisen pääoman ja ulkoisten uratavoitteiden välillä: mitä enemmän alumnit raportoivat sosiaalista pääomaa, sitä vahvempia ulkoisia uratavoitteita heillä oli.
Tutkimukseni mukaan ammatillinen osaaminen ja profiloituminen sekä
kouluttautuminen näyttäytyvät merkityksellisinä yksilön sisäisen
tavoiteorientaation muodostumisessa. Esitän, että tulevaisuudessa tulisi lisätä
keskustelua yksilölähtöisten urapolkujen johtamisesta sekä uudistaa
yhteiskunnallista jatkuvan oppimisen järjestelmää yksilöiden sisäistä
uratavoiteorientaatiota tukevaksi.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Learning and education of older workers : lifelong learning at the margin
Tikkanen, Tarja (University of Jyväskylä, 1998) -
Jatkuva työssä oppiminen : lähtökohtia, edellytyksiä ja seurauksia
Lemmetty, Soila; Jaakkola, Marianne; Collin, Kaija; Pihlajamaa, Justiina (Jyväskylän yliopisto, 2022)Aikuisten jatkuva oppiminen työelämässä on noussut viime vuosina erääksi aikamme tärkeimmistä puheenaiheista. Sen taustalla on useat globaalit muutostrendit, jotka synnyttävät uudenlaisia oppimisvaatimuksia. Aikuisten ... -
Jatkuvan oppimisen reformi poliittisena päämääränä : analyysi Opetus- ja kulttuuriministeriön jatkuvan oppimisen kehittämishankkeen perusteista
Kallinen, Mirja (2020)Jatkuva oppiminen on yleisesti hyväksytty koulutusta, ihmisten toimintaa ja identiteetin rakentamista ohjaavaksi periaatteeksi. Se on asetettu koulutuspoliittiseksi päämääräksi niin Euroopan unionin tasolla kuin kansallisesti ... -
Johdanto : Jatkuva oppiminen ja työelämä (aikuis)kasvatustieteellisessä viitekehyksessä
Lemmetty, Soila; Collin, Kaija (Jyväskylän yliopisto, 2022) -
Tuore raportti luo pohjaa elinikäisten urasuunnittelutaitojen vahvistamiselle
Kettunen, Jaana; Ruusuvirta-Uuksulainen, Outi (ELO-ryhmä; Työ- ja elinkeinoministeriö; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023)Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos on julkaissut raportin, jossa tarkastellaan kansalliseen ja kansainväliseen kirjallisuuteen pohjautuen urasuunnittelutaitojen vahvistumista eri elämänvaiheissa ja konteksteissa.