Ajan partaalla : omaelämäkerrallinen aika, päiväkirja ja muistin kulttuuri
Julkaistu sarjassa
Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisujaTekijät
Päivämäärä
2011Oppiaine
Nykykulttuurin tutkimusPäiväkirjan kirjoittaja katsoo sekä menneeseen että tulevaan arvioidessaan elämänsä laatua ja kulkua. Mennyt on saatavilla sivuja taaksepäin selaamalla ja tuleva muistuttaa itsestään seuraavan sivun tyhjinä riveinä. Kirjoituksen aineksina ovat tulevaa koskevat odotukset ja menneisyyttä rakentavat kokemukset sekä niiden väliin avautuvat päivittäiset tapahtumat ja kirjoittamisen hetki.
Tässä tutkimuksessa syvennytään omaelämäkerrallisten tekstien, erityisesti päiväkirjojen, tapaan hahmottaa aikaa. Aineistona ovat kolmen naisen vuosina 1927–1989 kirjoitetut päiväkirjat. Päiväkirjojen aikaa tarkastellaan sekä filosofisesti ja kerronnallisesti että suhteessa ajan kulttuurisiin ulottuvuuksiin ja erityisesti naisten kokemuksiin oman aikansa kulttuurikontekstissa. Henkilökohtaisista kokemuksista avautuu myös näköala pitkän aikavälin maailmankatsomuksellisiin muutoksiin suomalaisessa kulttuurissa. Teos sopii omaelämäkerrallisia tekstejä tutkivien lisäksi historian, etnologian, folkloristiikan, kulttuurintutkimuksen, kirjallisuustieteen, kulttuurihistorian, filosofian ja sukupuolentutkimuksen aloista kiinnostuneille.
...
Julkaisija
Jyväskylän yliopistoISBN
978-951-39-5075-0ISSN Hae Julkaisufoorumista
1457-6899Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
The Clip Approach : A Visual Methodology to Support the (Re)Construction of Life Narratives
Talsi, Riikka; Laitila, Aarno; Joensuu, Timo; Saarinen, Esa (SAGE Publications, 2021)Major life changes may cause an autobiographical rupture and a need to work on one’s narrative identity. This article introduces a new qualitative interview methodology originally developed to facilitate 10 prostate cancer ... -
Päiväkirjan kirjoittaminen oman elämän ymmärtämisen ja jäsentelyn työkaluna
Seppälä, Liisamari (2014)Päiväkirjan kirjoittaminen on monelle, myös minulle jokapäiväiseen arkeen kuuluva henkilö-kohtainen ja tärkeäksi muodostunut asia. Tutkielmani tarkoituksena on tulkita päiväkirjojeni sisältöä. Miten eri tavoin elämää, ... -
Narrative Analysis of the US Anti-abortion Movement Blog Posts
Lampinen, Siiri (2024)Tässä pro gradu -työssä tutkin amerikkalaiseen abortinvastaiseen liikkeeseen kuuluvien järjestöjen blogikirjoituksia hyödyntämällä narratiivista analyysiä. Työn tavoitteena oli ymmärtää abortinvastaisen liikkeen toimijoiden ... -
Rajan tiloja : luonnollisuus, luonnottomuus ja epäluonnottomuus 2000-luvun pohjoismaisissa autofiktioissa
Marttinen, Heta (University of Jyväskylä, 2015)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.