Suomalaisen jalkapallotutkimuksen monipuolistajat : kartoittava kirjallisuuskatsaus Suomen yliopistojen ylempien korkeakoulututkintojen jalkapalloaiheisista opinnäytetöistä
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Jalkapalloa pidetään maailman tutkituimpana urheilumuotona. Kiinnostus lajin tieteelliseen tarkasteluun on laajentunut myös Suomessa. Tieteellisen tutkimuksen ohella yhä tärkeämpänä kokonaisuutena suomalaisessa jalkapallossa nähdään opinnäytetyöt. Tämän liikunnan yhteiskuntatieteiden pro gradu -tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä jalkapalloaiheisista opinnäytetöistä. Tutkimus kohdistui Suomen yliopistoissa ennen vuotta 2022 julkaistuihin ylempien korkeakoulututkintojen opinnäytetöihin. Jalkapalloaiheisia opinnäytetöitä
tarkasteltiin niiden määrän, tieteenalojen ja oppiaineiden sekä teemojen näkökulmasta. Lisäksi selvitettiin näissä tekijöissä tapahtuneita ajallisia muutoksia.
Tutkimuksen toteutustapa oli kartoittava kirjallisuuskatsaus (scoping review), jolla tavoiteltiin tutkimuskohteen laajaa kuvausta. Toteutuksessa noudatettiin Levacin ja kollegoiden (2010) kartoittavan kirjallisuuskatsauksen prosessia, joka perustuu Arkseyn ja O’Malleyn (2005) luomaan metodologiseen viitekehykseen. Tutkimusprosessi suoritettiin verkon tietokantojen kautta ja rajaukset tehtiin sisäänotto- ja poissulkukriteereillä. Aineiston käsittelyssä hyödynnettiin luokittelua ja teemoittelua.
Tutkimustulokset osoittavat, että jalkapalloa on tarkasteltu Suomen yliopistojen ylempien korkeakoulututkintojen opinnäytetöissä paljon (n=587). Aineiston ensimmäiset työt ovat 1960-luvulta. Jalkapalloaiheista tehtyjen opinnäytetöiden määrä on kasvanut vuosien mittaan, ja voimakasta kasvua on nähty erityisesti 2010-luvulta lähtien. Jalkapalloaiheiset opinnäytetyöt ovat monitieteisiä. Jalkapalloaiheita on tutkittu runsaasti etenkin liikuntatieteissä ja
kasvatustieteissä sekä kielten opinnoissa. Keskeinen muutos oli jalkapalloaiheisten
opinnäytetöiden määrän merkittävä kasvu kauppatieteissä 2010-luvulta alkaen. Tutkimuksessa kävi ilmi jalkapalloaiheisten opinnäytetöiden teemojen moninaistuminen. Suomalaista jalkapalloa käsittelevissä töissä on tutkittu etenkin pelaajia ja seuratoimintaa. Kansainväliseen jalkapalloon liittyvät opinnäytetyöt ovat lisääntyneet merkittävästi vuosina 2015–2021.
Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että jalkapalloaiheiset opinnäytetyöt tuovat monipuolisuutta suomalaiseen jalkapallotutkimukseen. Opinnäytetöillä voidaan tuottaa lisäarvoa myös käytännön jalkapallotoimijoille ja -organisaatioille, mikä on tärkeää ottaa tulevaisuudessa huomioon.
...
Football is considered the most studied sport in the world. Interest in the scientific study of the sport has also expanded in Finland. In addition to scientific research, thesis work is seen as an increasingly important aspect of Finnish football. The aim of this study in social sciences of sport is to increase the understanding of football-related theses. The study focused on master's degree theses published in Finnish universities before 2022. Football-related theses were examined in terms of their number, disciplines, subjects and themes. Changes in these factors over time were also analysed.
The research was carried out using a scoping review method, which aims to provide a broad description of the subject of the study. It followed the scoping review process of Levac and colleagues (2010), based on the methodological framework established by Arksey and O'Malley (2005). The scoping process was conducted through web databases and the delineation was carried out using inclusion and exclusion criteria. Categorisation and thematisation were used to process the data.
The research results show that football has been widely studied in university master’s theses (n=587). The earliest works in the dataset date back to the 1960s. The number of theses on football has increased over the years, with strong growth particularly since the 2010s. The results also highlight the multidisciplinary nature of football-related theses. The study of football was particularly strong in the fields of sport science, education and languages. A key change was the significant increase in the number of theses on football in business studies since the 2010s. The study revealed a diversification of the themes of football-related theses. The
theses on Finnish football have studied the sport, particularly in relation to players and club activities. There has been a significant increase in the number of theses on international football between 2015 and 2021.
The conclusion of the study is that football-related theses bring diversity to Finnish football research. Theses can also provide added value for football practitioners and organisations, which is important to consider in the future.
...




Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25541]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Tiedolla johtamisen avauspotkuja Suomen Palloliitossa
Szeróvay, Mihály; Itkonen, Hannu; Huhtanen, Kerkko; Nevanpää, Tom; Inkilä, Ville-Pekka (Liikuntatieteellinen seura, 2023)Urheilu- ja liikuntapiirit ovat vakuutelleet tiedolla johtamisen tarpeellisuutta. Tiedolla johtaminen on kuitenkin ollut epämääräistä, tiedon vaikuttavuutta ei ole kyetty analysoimaan ja tiedon intressisidonnaisuus on ... -
Helan respa ja tiedolla johtaminen
Ojala, Jari (Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 2017) -
Jalkapallon videovalmennus multimodaalisena verkko-opetuksena : kriittinen integroiva kirjallisuuskatsaus
Nyman, Antti (2022)Tämä teoreettinen tutkimus perustuu tieteenfilosofisesti kriittisen teorian perinteeseen ja sen intressinä on muuttaa maailmaa uutta tietoa tuottamalla. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miten jalkapallon videovalmentamista ... -
Johtajien vuorovaikutusosaamisen tutkimus viestinnän ja liiketalouden aloilla vuosina 2018–2022 : systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Sulonen, Niko (2023)Tässä maisterintutkielmassa tarkasteltiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla johtajien vuorovaikutusosaamiseen liittyvää tutkimusta. Työn tavoitteena oli luoda jäsennelty, kokoava yleiskatsaus aiheen tutkimuksista ... -
Kuunteleva johtaminen : kirjallisuuskatsaus vuosina 2005–2016 julkaistuihin tutkimuksiin
Lindroth, Marianne (2019)Tämä puheviestinnän maisterintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoituksena oli selvittää ja jäsennellä, millaista tutkimusta kuuntelevasta johtamisesta on tehty vuosina 2005–2016. Tavoitteena oli selvittää, mitä ...