Yhteisiä päätöksiä vai johtajavaltaisuutta? : kollegiaalisuus yliopistojen perustana
Välimaa, J. (2017). Yhteisiä päätöksiä vai johtajavaltaisuutta? : kollegiaalisuus yliopistojen perustana. Niin & näin, 24(4), 47-51. https://netn.fi/artikkeli/yhteisia-paatoksia-vai-johtajavaltaisuutta-kollegiaalisuus-yliopistojen-perustana
Published in
Niin & näinAuthors
Date
2017Copyright
© Välimaa & Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2017.
Yliopistojen toiminnan ytimessä on 1100-luvulta lähtien ollut akateemisten opettajien välinen yhteistyö. Perusajatuksena on ollut, että opettajat kollegoina sopivat asiat yhteistuumin. Tätä periaatetta on noudatettu niin opetuksessa ja tutkimuksessa kuin akateemisessa päätöksenteossa laajemminkin. Keskiaikainen kollegiaalisuuden periaate on kestänyt vuosisatojen testin hyvin, sillä se on edelleenkin akateemisten yhteisöiden perustana. 2000-luvulla näyttää kuitenkin siltä, että managerialismi eli tehokkuuden ja johtajavaltaisuuden korostaminen on syrjäyttämässä kollegiaalisuuden. Onko todella näin? Ennen kuin vastaan, pohdin kollegiaalisuuden luonnetta ja kehitystä yleisesti ja erityisesti Suomessa.
Publisher
Eurooppalaisen filosofian seura ryISSN Search the Publication Forum
1237-1645Keywords
Original source
https://netn.fi/artikkeli/yhteisia-paatoksia-vai-johtajavaltaisuutta-kollegiaalisuus-yliopistojen-perustanaPublication in research information system
https://converis.jyu.fi/converis/portal/detail/Publication/27979518
Metadata
Show full item recordCollections
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Onko yliopisto organisaatio vai instituutio?
Välimaa, Jussi (Edistyksellinen tiedeliitto, 2022)Artikkelissa keskustellaan yliopiston luonteesta kahdesta näkökulmasta käsin, jotka ovat yliopisto organisaationa ja akatemian intellektuaalisten traditioiden kantama korkeakoulutuksen instituutio. Artikkeli analysoi sitä, ... -
Elämää siiloissa : managerialismin vaikutuksia yliopistoissa
Välimaa, Jussi (Kansanvalistusseura; Aikuiskasvatuksen tutkimusseura, 2019)Yliopistoista viritetään tehokkaita ja vaikuttavia organisaatioita liike-elämästä lainatuin managerialismin opein. Sen vahvin vastavoima on tiedeyhteisöin kollegiaalisuus. Millaisia seurauksia managerialismilla on ... -
Yliopiston suuntaa etsimässä
Hirvonen, Onni (Tutkijaliitto, 2022)Vuoden 2010 alussa toteutettu Suomen yliopistokenttää ravistellut yliopistouudistus aiheutti aikanaan kiivasta keskustelua. Yhtäältä uudistusta puolustettiin vetoamalla yliopistojen autonomian lisääntymiseen ja kilpailukyvyn ... -
Tiedon tuotantoa vai sivistystä? : poliittisten opiskelijajärjestöjen diskurssit yliopistolakiuudistuksesta 2009
Lauronen, Juha-Pekka (2011)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yliopistolain 2009 aikaisia diskursseja tiettyjen poliittisten opiskelijajärjestöjen näkökulmasta. Tutkimuksessa pyrittiin tuomaan esiin näiden opiskelijajärjestöjen diskursiiviset ... -
Arvokkaita päätöksiä : puhtaampaan liikennepolttoaineeseen siirtymisen taustalla vaikuttavat arvot potentiaalisten biokaasun suurkäyttäjien keskuudessa
Eronen, Sini (2010)Tässä kvalitatiivisessa tutkimuksessa selvitettiin Jämsän seudun potentiaalisten liikennebiokaasun suurkäyttäjien arvoja hankintapäätöksenteon takana. Biokaasuun sekä arvoihin liittyvää teoriaa esitellään kattavasti ...