Politiikkaa savikiekoilla : poliittinen musiikki suomalaisilla äänilevyillä 1899– 1939
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
1900-luvun alussa Suomeen alkoi ilmestyä musiikkia savikiekoille, jotka yleistyivät etenkin
1930-luvulla. Tätä ilmiötä on nimitetty gramofonikuumeeksi, jonka aikana äänilevyjen myynti
Suomessa kasvoi aivan uudelle tasolle. Samaan aikaan, kun gramofonille julkaistiin musiikkia,
kävi Suomi monen merkittävän poliittisen historian tapahtuman läpi, kuten suuriruhtinaskunnan
sortovuodet, sisällissodan, poliittiset vastakkaisuudet 1920- ja 1930-luvuilla ja kieltolain.
Politiikka ja musiikki eivät jääneet toisistaan erillisiksi asioiksi, vaan erilaiset ryhmät olivat
hyödyntäneet musiikkia poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkielmassa osoitan, että
poliittinen musiikki oli sidonnainen aikansa tapahtumiin ja esitän, millä tavalla politiikka
musiikissa ilmeni. Nostamalla erilaisia teemoja lyriikoista ja perehtymällä kappaleiden
alkuperäisiin säveltäjiin ja sanoittajiin sekä äänilevyn esiintyjiin vastaan tutkielmani
kysymyksiin diskurssi- ja narratiivianalyysin avulla.
Tutkielmassani käy ilmi, millaista musiikkia äänilevyille päätyi ja se, mikä teki näistä lauluista
poliittisia. Työn tarkoituksena on koota yhtenäinen katsaus kaikesta poliittisesta musiikista, jota
äänilevyille päätyi. Aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä yksittäisiin osioihin ja
harvemmin äänilevyjen näkökulmasta.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
State composers and the red courtiers : music, ideology, and politics in the Soviet 1930s
Mikkonen, Simo (University of Jyväskylä, 2007)Venäläisiin arkistolähteisiin pohjaavassa väitöstutkimuksessaan Simo Mikkonen käsittelee Neuvostoliiton poliittisen eliitin ja taiteilijoiden keskinäisiä suhteita 1930-luvulla. Ajanjakso muistetaan Stalinin valtaannoususta ... -
Musiikin rooli Suomen ja Neuvostoliiton välisissä sotienjälkeisissä suhteissa
Elonen, Onni (2020)Tässä tutkielmassa käsitellään kulttuuri- ja musiikinhistoriallisen linssin läpi vuodesta 1944 eteenpäin Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallinnutta poliittista tilannetta ja siihen vaikuttaneita toimijoita. Talvi- ja ... -
Beiträge zur Geschichte des Musikunterrichts an den Gelehrtenschulen der östlichen Ostseeregion im 16. und 17. Jahrhundert
Viergutz, Gudrun (Jyväskylän yliopisto, 2005) -
Historiaa, politiikkaa ja historiapolitiikkaa Italiassa : taistelu Vastarinnan ja ”natsifasismista” vapautumisen muistamisesta toisen maailmansodan jälkeen
Parvikko, Tuija (Lähihistorian tutkimuksen seura, 2022)Lähihistorian merkkipaalut ja niiden kansalliseen muistamiseen liittyvät kiistat kietoutuvat Italiassa toistuvasti päivänpolitiikkaan. Artikkelissa kysytään, miksi varsinkin ”natsifasismista” vapautumisen muistopäivä 25. ... -
Uhriutumisen politiikkaa : italialainen "sisällissota" kansallisesta poliittisesta perinnöstä
Parvikko, Tuija (Valtiotieteellinen yhdistys, 2023)Artikkelissa luetaan poliittisesti italialaista historiapoliittista taistelua kansallisesta poliittisesta perinnöstä ja identiteetistä. Taistelun keskiössä ovat toisen maailmansodan päättymiseen liittyvät joukkosurmat ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.