Lover, Friend, Cousin : The Portrayal of Achilles and Patroclus' Relationship in the Adaptations of the Iliad in 1920-2020
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Yksi Troijan sotaa käsittelevän kreikkalaisen mytologian keskeisimmistä elementeistä on Akhilleuksen
raivonsekainen suru hänen surmatun kumppaninsa, Patrokloksen, vuoksi. Iliaksessa, ja muutenkin mytologiassa, Akhilleuksen ja Patrokloksen suhteen tulkinnanvaraisuus on johtanut siihen, että Iliaasta tehdyt
adaptaatiot eroavat suurestikin siinä, kuvataanko nämä kaksi mieshahmoa aseveljinä, serkkuina, platonisina sielunkumppaneina vaiko traagisina rakastavaisina.
Tarkastelen maisteritutkielmassani näitä Akhilleuksen ja Patrokloksen suhteen erilaisia kuvauksia kymmenessä vuosien 1920 ja 2020 välillä ilmestyneessä länsimaisessa adaptaatiossa. Alkuperäislähteinäni toimii neljä elokuvaa, neljä romaania sekä yksi Web-sarja ja lyhytelokuva. Koska adaptaatiot eivät synny
erillään ympäröivästä kulttuurista, voivat ne heijastella oman historiallisen kontekstinsa sosiopoliittista
tilaa sekä yhteiskunnan arvoja, jotka muuttuvat ajan myötä. Tutkin, kuinka suhdetta on kuvatta eri aikoina, ja selvitän kuvauksessa tapahtuneiden muutosten mahdollisia historiallisia syitä ja merkityksiä.
Lähestyn adaptaatioita kulttuurihistoriallisina lähteinä metodinani lähiluku, ja teoreettinen viitekehykseni koostuu adaptaatio- ja queer-teoriasta sivuten myös klassista vastaanottotutkimusta.
Olen jakanut tarkastelemieni adaptaatioiden kuvaukset Akhilleuksen ja Patrokloksen suhteesta kolmeen
temaattiseen kategoriaan: romanttinen, platoninen ja tulkinnanvarainen. 1990-luvulta lähtien romanttiset
kuvaukset ovat lisääntyneet huomattavassa määrin, mutta tämä ei ole syrjäyttänyt muita kahta tapaa kuvata suhdetta. Syyt tähän kehitykseen eivät myöskään ole yksiselitteisiä, ja esimerkiksi adaptaation muoto
(elokuva, lyhytelokuva, sarja tai romaani), genre ja kohdeyleisö ovat vaikuttaneet valittuun kuvaustapaan
kuten myös voimassa olleet sensuurilait.
...
Asiasanat
The Iliad Homeric epics Achilles Patroclus Greek mythology adaptation theory queer theory queer coding censorship laws kulttuurihistoria maskuliinisuus antiikki homoseksuaalisuus Troijan sota kirjallisuus homot historia cultural history masculinity antiquity homosexuality Trojan War literature gay men history
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
L'histoire du livre saami en Finlande : ses racines et son développement de 1820 á 1920
Capdeville, Sophie Alix (University of Jyväskylä, 2017)The aim of the study is to examine the Saami book history in the context of Finland in order to understand its evolution from 1820 to 1920. The study focuses on books and other printed materials in Saami language(s) (or ... -
Intézmények, folyamatok és kutatások a nemzetközi magyarságtudományban : a Jyväskyläi egyetem magyarságtudományi programjának első húsz éve = Institutions, tendencies and research in the international Hungarian studies : the first twenty years of the Jyväskylä University's Hungarian studies program
Fenyvesi, Kristóf; Lahdelma, Tuomo (University of Jyväskylä, 2013)The University of Jyväskylä's Hungarian Studies Program celebrated its twentieth anniversary with an international conference, held on March 15, 2011. The event was opened by Rector Matti Manninen, who ... -
”-- Simply a Variation of the Norm, Not to be Regarded as Morbid or Degenerate --” : An Analysis of the Depiction of Homosexual Women in Havelock Ellis’ Sexual Inversion (1897)
Korhonen, Saimi (2024)Englantilaisen seksologi Havelock Ellisin vuonna 1897 julkaisema Sexual Inversion oli ensimmäinen englanninkielinen lääketieteellinen homoseksuaalisuutta käsittelevä oppikirja. Teoksessaan Ellis käsitteli seksuaalista ... -
‘If The British Public Will Stand This, They Can Stand Anything’ : The Receptions of The Picture of Dorian Gray and the Well of Loneliness
Muikku, Noora (2023)Oscar Wildeä ja Radclyffe Hallia pidetään englantilaisen seksuaalivähemmistöjen historian merkkihenkilöinä. Wilden homoseksuaalisia tekoja koskeneet oikeudenkäynnit ja tuomio jättivät merkittävän jäljen englantilaiseen ... -
Castron kastraatio : Pedro Juan Gutiérrezin proosa castrokommunistisen utopian romuttajana
Arkko, Samuli (University of Jyväskylä, 2016)This dissertation explores how Pedro Juan Gutiérrez's fiction corresponds to the Castrocommunist utopia. The study has three goals: (1) to explain how Castro-communism has formed, altered and impacted on Cuban literature; ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.