The effect of singing and vocal music listening on neural plasticity
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että vokaalimusiikin kuuntelu tukee hermoston toipumista aivovaurion jälkeen, ja että kyky laulaa usein säilyy jopa potilailla, joilla on afasia. Nämä löydökset ovat nostaneet esiin tarpeen jatkotutkimuksille liittyen vokaalimusiikin aikaansaamaan neuraaliseen aktivaatioon ja aivovaurion jälkeiseen uudelleenorganisoitumiseen. Aiemmat tutkimukset liittyen laulun neuraalisiin vasteisiin ovat keskittyneet pääasiassa oopperalaulajiin, ja yksilöllisten musiikkikokemusten ja musiikillisten reaktioiden vaikutusta on tutkittu vähemmän.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa keskeiset aivoalueet ja toiminnot laulamiselle ja vokaalimusiikin prosessoinnille ottaen huomioon myös yksilöllisten kokemusten vaikutuksen hermoston aktivoitumiseen. Tutkimus keskittyi harjaantuneisuuteen laulamisessa, vokaalimusiikin kuunteluun afasiakuntoutuksessa ja yksilöllisyyteen reaktioissa musiikkiin. Tutkimusmetodi on kartoittava kirjallisuuskatsaus.
Katsauksen löydösten perusteella olennaisimmat aivoalueet jatkotutkimuksien kannalta ovat insula ja arcuate fasciculus, sillä ne liittyvät keskeisinä alueina sekä kielelliseen prosessointiin, että laulukokemuksesta riippuvaiseen plastisiteettiin. Lisätutkimukset laulumusiikkiin liittyvän kielellisen prosessoinnin yksityiskohtien selvittämiseksi voisivat tukea neurologisen kuntoutuksen menetelmien kehittämistä. Hermostolliseen aktivaatioon vaikuttaa musiikin tuttuus ja miellyttävyys, mikä tulisi myös ottaa huomioon suunniteltaessa musiikillisia interventioita. Tämän tutkimuksen tulosten pohjalta ehdotetut jatkotutkimukset voisivat myös lisätä tietoa lauluharjoittelun tuottamasta plastisiteetista aikuisen aivoissa huomioiden eri musiikin lajien ominaispiirteet.
...
Previous studies have shown that vocal music listening supports neural recovery after brain damage, and the ability to sing often remains for patients with aphasia. These find-ings have raised the need for further investigations on neural activation and post-damage reorganization induced by vocal music. Previous studies on neural correlates of singing have mainly been focusing on professional opera singers and the effects of individuality in music experiences and responses to music on neural activation have been understudied.
The aim of this research is to identify core regions and functions for singing and vocal music processing considering the impact of individual experiences on neural activation. The research focused on singing experience, vocal music exposure in aphasia rehabilitation and individual responses to music. Research method used in this thesis is a mapping re-view.
Based on the findings in this review the key brain regions for further investigations are insula, and arcuate fasciculus, as they are core areas for both, language processing, and experience-dependent plasticity related to singing. Further investigations on the details of language processing in relation to vocal music could serve to improve the efficiency of neural rehabilitation methods. Neural activation is affected by the familiarity and liking of music, which should also be considered when designing musical interventions. Further investigations based on the results of this research could also add to the lacking knowledge about adult brain plasticity and singing experience, considering the genre-related differ-ences.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Experiences of music listening and music therapy in acute stroke rehabilitation
Forsblom, Anita (Jyväskylän yliopisto, 2012) -
Exploring Frequency-Dependent Brain Networks from Ongoing EEG Using Spatial ICA During Music Listening
Zhu, Yongjie; Zhang, Chi; Poikonen, Hanna; Toiviainen, Petri; Huotilainen, Minna; Mathiak, Klaus; Ristaniemi, Tapani; Cong, Fengyu (Springer, 2020)Recently, exploring brain activity based on functional networks during naturalistic stimuli especially music and video represents an attractive challenge because of the low signal-to-noise ratio in collected brain data. ... -
Brain integrative function driven by musical training during real-world music listening
Burunat Pérez, Iballa (University of Jyväskylä, 2017)The present research investigated differences in the brain dynamics of continuous, real-world music listening between listeners with and without professional musical training, using functional magnetic resonance imaging ... -
"Lauletaan vaan yhdessä, pojat!" : musiikki ja identiteetti sotiemme veteraanien ryhmämusiikkiterapiassa - etnografis-narratiivinen tutkimus
Niemelä, Merja (University of Jyväskylä, 2016)Studies concerning music and identity have shown that the music which an individual values as important tells stories about the subjective reality of the individual (Lehtonen & Niemelä 1997; Baker & Wigram 2004). Through ... -
Comparison of well-being of older adult choir singers and the general population in Finland : A case-control study
Johnson, Julene K.; Louhivuori, Jukka; Siljander, Eero (Sage Publications Ltd.; European Society for the Cognitive Sciences of Music, 2017)Previous research suggests that singing in a choir as an older adult is associated with better quality of life (QOL). However, the degree to which sociodemographic variables and level of engagement in hobbies contribute ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.