Taidehistorian maisterintutkielmassa tarkastellaan kuolemasuhteen muutoksia 1890-luvulta 1930-luvulle naisten surupukeutumisen ilmentämänä. Kuolemantutkimuksen piirissä katsotaan, että siirtymä kollektiivisesta yksityiseen 1900-luvun vaihteessa on modernin kuolemasuhteen keskeisin muutos. Tällöin kuoleminen siirtyy kodeista sairaalaan, kuolema muuttuu vanhuusiän tapahtumaksi, lääkäreiden ja asiantuntijoiden asema korostuu, kuoleva ja yhteisö etääntyvät kuolemasta ja kuoleman eriytyy arkielämästä. Surupukeutuminen ilmentää näitä kuolemasuhteen muutoksia erityisesti siten, että samalla, kun suhde kuolemaan on etääntynyt, on myös surupukeutuminen vähitellen pelkistynyt ja jäänyt jopa paikoin kokonaan pois käytöstä.
Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita erityisesti kuolemankulttuurin sukupuolittuneisuudesta. Sukupuolentutkimuksellinen näkökulma valottaa sukupuolen representaatioita pukeutumisessa ja sukupuolen merkitystä kulttuurisissa käytänteissä. Keskeisenä teoreettisena kiinnekohtana to
imii Judith Butlerin muotoilema teoria sukupuolen performatiivisesta rakentumisesta (1990).
Aineisto koostuu Finna-palvelussa saatavilla olevasta kuva-aineistosta. Valokuvista enemmistö edustaa ryhmämuotokuvaa. Lisäksi aineisto sisältää yksilömuotokuvia, studiokuvia ja esinekuvia. Aineistoa käsitellään teoriaohjaavan laadullisen sisällönanalyysin avulla. Analyysi etenee aineiston luokittelusta teemoitteluun eli aineistosta nousevien merkitysten erittelyyn ja lopulta tyypittelyyn, jossa kootaan havaintoja yhdistäviä tekijöitä ja nivotaan niitä osaksi laajempia viitekehyksiä.
Johtopäätöksinä esitetään, että 1900-luvun vaihteen suomalainen kuolemankulttuuri on huomattavan paikkasidonnainen ja käytännönläheinen ilmiö. Olisikin syytä puhua suomalaisista kuolemankulttuureista monikossa sekä täsmentää ajallinen ja paikallinen konteksti. Pukujen tyylipiirteitä, materiaalivalintoja ja käyttötapoja selittävät ensisijaisesti sosioekonominen luokka, maaseudun ja kaupunkien väliset kulttuuriset erot sekä suuret historialliset tapahtumat, kuten sodat ja pula-ajat. Yhteisiä nimittäjiä olivat värivalinnat ja yhteisesti jaettu kuolemaa indikoiva koodisto, kuten suruhunnut ja tietyt perinnepäähineet. Lisäksi surupukeutuminen piirtyy aineistossa voimakkaasti sukupuolittuneena ilmiönä. Naisten esilläolo kuoleman kuvastossa, kuten suruajan muotokuvissa, korostaa heidän merkitystään suremisen kulttuureissa. Kuoleman symbolointi onkin tapahtunut historiallisesti naisten välityksellä, jäsentyen juuri naisruumiin kautta. Myös kuolemaa ympäröiviä tehtäviä ja erilaisia julkilausumattomiakin toimia, kuten symbolisia rajanylityksiä, toteuttivat 1900-luvun vaihteen Suomessa pitkälti naiset. Tätä olisi syytä jatkossa ottaa laajemman tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteeksi. Tutkielma asettuu osaksi kuolemantutkimuksen monialaista kenttää tarkastelemalla kuolemasuhteen murrosvaihetta 1900-luvun taitteessa naisten surupukeutumisen kautta.
...
The thesis aims to examine the changes in the social and cultural relationship with death from the 1890s to the 1930s onward, as expressed through women’s mourning attire in Finland. The transition from collectivism to individualism at the turn of the 20th century is the most significant change in dealing with death. This can be further specified as the shift of the place of death from home to hospitals, death becoming an event of old age, an increased emphasis on the status of doctors and experts, the distancing of the dying person and the community from death and the separation of death from everyday life. Mourning attire reflects these changes in the relationship with death: as the relationship with death has become more distant, mourning attire has gradually simplified and, in some cases, fallen out of use altogether.
The study is particularly concerned with the gendered aspects of the culture surrounding death. The perspective of gender studies sheds light on the representations
of gender in clothing and the significance of gender in cultural practices. Judith Butler's theory of the performative construction of gender (1990) serves as a central theoretical point of reference.
The data consists of images available in the Finna service. The material consists of largely of group portraits as well as individual portraits, studio portraiture, and object images. The data is analysed using theory-guided qualitative content analysis. The analysis progresses from categorization of the data to thematic analysis, which involves identifying meanings emerging from the material, and finally to typification, in which common factors are compiled and integrated into broader frameworks.
The conclusions suggest that Finnish culture of death at the turn of the 20th century is noticeably location-specific and pragmatic. In fact, it would be appropriate to talk about Finnish death cultures in the plural, and to specify the temporal and local context. The style features as well as practices and materials used are primarily explained by socio-economic class, cultural differences between rural and urban areas, and major historical and social events of the time period. Common elements in the material include choice of colour and shared codex indicating death such as mourning veils and certain traditional headgear. Moreover, mourning attire as presented by the material is illustrated as a highly gendered phenomenon. The presence of women in depictions of death, such as mourning portraits, emphasizes their significance in mourning cultures. The symbolism of death has historically been mediated through women, manifesting itself through the female body. During the turn of the 20th century, women were largely responsible for various tasks associated with death, such as symbolic crossings of the border between the mortal realm and the realm of death. This ought to be subject to further research interest in the future. Overall, the study contributes to the multidisciplinary field of death studies by examining the changes in the relationship with death from the 1890s to the 1930s through the lens of women’s mourning attire.
...
