Nepsy-lapset pirstaleisen palvelujärjestelmän väliinputoajina : diskurssianalyysi mediateksteistä

Abstract

Nepsy-lapset ilmiönä on noussut viime vuosina laajaan julkiseen keskusteluun. Neuropsykiatristen häiriöiden määrä lapsilla ja nuorilla on lisääntynyt, ja oireilu eri muodoissaan tullut yhä paremmin esille. Nepsy-lasten tuen tarpeisiin ei kuitenkaan ole pystytty tarpeeksi hyvin vastaamaan yhteiskunnassamme. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia nepsy-lasten tuen tarpeeseen liittyviä diskursseja mediateksteissä tuotetaan ja millaisia subjektipositioita nepsy-lapsille rakentuu näissä diskursseissa. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, millaisena sosiaalityön rooli näyttäytyy nepsy-lasten tukemisessa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat focault’lainen diskursiivisten käytäntöjen teoria sekä focualt’lainen vallan analytiikka. Valtasuhteiden analysointi perustuu Foucalt’n biovallan käsitteeseen ja siihen sisältyvien normalisoivan hallinnan muotojen tarkasteluun. Tutkimusmenetelmä on diskurssianalyysi. Aineistona on 20 vuosien 2016–2022 välisenä aikana julkaistua mediatekstiä, jotka käsittelevät nepsy-lapsia, heidän tuen tarpeitaan sekä tuen ja palveluiden järjestämistä. Valittu aineisto koostuu viidestä artikkelista, kahdeksasta blogikirjoituksesta, kuudesta vieraskynä-kirjoituksesta sekä yhdestä tiedotteesta. Tutkimuksen tuloksena on, että medikalisaation ja lääketieteellisen näkökulman valta-aseman seurauksena oire- ja diagnoosikeskeisyys on keskeinen nepsy-lasten asemaa määrittävä tekijä. Mediateksteistä voidaan tunnistaa viisi diskurssia. Hallitsevana diskurssina on ongelmadiskurssi, jossa lapsen neuropsykiatrinen häiriö nähdään ongelmana. Nepsy-oireilu on problematisoitunut, ja diagnoosi leimaa lapsen epänormaaliksi. Tuen diskurssi vahvistaa käsitystä siitä, että varhainen tuki ja ennaltaehkäisevät matalan kynnyksen palvelut nepsy-lasten kohdalla ovat riittämättömiä. Pirstaleisen palvelujärjestelmän diskurssissa lasten ja perheiden perustason palveluiden osaaminen näyttäytyy puutteellisena, minkä seurauksena nepsy-lapsista tulee väliinputoajia. Oikeusdiskurssissa vaaditaan nepsy-lasten oikeuksien toteutumista sekä yhteiskunnan vastuuta tuen järjestämisessä. Kehittämisdiskurssissa tulee esille tarve uudistaa ja kehittää palvelujärjestelmää, jotta nepsy-lapset saavat oikea-aikaista, riittävää ja koko perheen huomioivaa apua ja tukea. Sosiaalityö nähdään tärkeässä roolissa varhaisen vaiheen ennaltaehkäisevässä työssä. Varhainen tuki ei kuitenkaan toteudu tällä hetkellä riittävällä tavalla, vaan usein nepsy-lasten kohdalla tilanne on kriisiytynyt lastensuojelun ja sijoituksen tarpeeseen. Tutkimus tuo esille sosiaalityön mahdollisuuden taistella lääketieteen hallitsevaa näkökulmaa vastaan ennaltaehkäisevällä ja voimavarakeskeisellä työotteella, kehittämällä ammattilaisten neuropsykiatrista osaamista sekä korostamalla lasten, nuorten ja perheiden vahvuuksia.