Nuorten syrjäytyminen ja sosiaalityön keinot syrjäytymisen ehkäisyssä
Nuorten syrjäytyminen on merkittävä ongelma Suomessa. Esimerkiksi muutokset elinoloissa ja erilaiset vaikeudet nuoren elämässä voivat johtaa syrjäytymiseen. Tutkielmassa tarkasteltiin nuorten syrjäytymistä ja etsittiin keinoja sen ehkäisemiseksi. Sosiaalityöllä on käytännön työelämässä tärkeä tehtävä tunnistaa niitä ryhmiä, jotka ovat alttiita syrjäytymiselle ja löytää keinoja puuttua ongelmallisiin tilanteisiin varhaisessa vaiheessa.
Tässä tutkielmassa tuotettiin tietoa nuorten syrjäytymisestä. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto koostuu neljästä kotimaisesta ja kahdesta kansainvälisestä tutkimuksesta. Aineiston valinta toteutettiin noudattamalla aineistolle asetettuja kriteerejä. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla etsittiin tietoa tutkimuskysymyksiin, tiivistettiin valittu aineisto ja muodostettiin tutkielmassa esitetyt tutkimustulokset. Tutkielmassa vastaan tutkimuskysymyksiin mitkä asiat aiheuttavat nuorten syrjäytymistä ja millaisia keinoja sosiaalityöllä on ehkäistä nuorten syrjäytymistä.
Tutkimustulosten mukaan nuorten syrjäytymiseen johtavat keskeiset syyt löytyvät nuoren puutteellisesta kasvu- ja kehitysympäristöstä, vahingollisista elämäntavoista sekä alisuoriutumisesta. Sosiaalityön näkökulmasta syrjäytymisen ehkäisyyn on olemassa erilaisia keinoja. Erityisen tärkeää olisi panostaa ennaltaehkäisevään työhön ja matalan kynnyksen palveluihin. Huomioon tulisi ottaa nuoren elämä kokonaisvaltaisesti.
Syrjäytyminen on vakava yhteiskunnallinen ongelma, johon sosiaalityön tulisi panostaa ja kohdistaa resursseja. Erityisesti ennaltaehkäisevään sosiaalityöhön tulisi panostaa, koska syrjäytymistä voidaan osittain pitää lapsuuden ja nuoruuden ongelmien jatkumona. Nuorille tulisi olla tarjolla matalan kynnyksen palveluja, joihin on helppo hakeutua. Tärkeää olisi huomioida, että nuori voi päästä irti syrjäytymisen ongelmasta, jos saa tarvitsemaansa ohjausta, apua ja tukea. Tässä sosiaalityöllä on tärkeä tehtävä.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Etsivä työ nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä : tutkimus Jyväskylän etsivän nuorisotyön ja ammattiopiston yhteistyöstä
Kupari, Tuuli (2013)Tässä tutkimuksessa selvitän miten etsivä nuorisotyö ehkäisee syrjäytymistä, tutkimalla Jyväskylän ammattiopiston henkilöstön näkemyksiä yhteistyöstä. Tässä tutkielmassa syrjäytymisen vaarassa oleva nuori merkitsee työelämän ... -
"Syrjäytymisen vaara on suuri" : diskurssianalyyttinen tutkielma Helsingin Sanomien nuorten syrjäytymispuheesta vuosina 1994-1995 ja 2004-2005
Nyyssönen, Toivo (2010)Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa nuorten syrjäytymisestä sanomalehdissä esiintyvänä ilmiönä. Tutkimuksessa selvitettiin millaisena nuorten syrjäytyminen näyttäytyy valtakunnallisesti merkittävän päivälehden, ... -
Sillä aurinko ei paista kaikille : koulun mahdollisuudet lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä
Raatikainen, Päivi (2000) -
Vieraantumisesta yhteisöllisyyteen : aikalaiskriittinen näkökulma suomalaisten nuorten "syrjäytymisongelmaan"
Ojamies, Anna Laine (2019)Tutkielmassani tarkastelen suomalaisten nuorten syrjäytymistä aikalaiskriittisellä tutkimusotteella. Analysoin suomalaista syrjäytymiskeskustelua ja problematisoin ilmiön nimeltä ”syrjäytymisongelma”. Suomalaisen ... -
Kenen vastuu? : nuorten syrjäytyminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen yhdeksäsluokkalaisten kirjoitelmissa
Hallikainen, Kirsti (2011)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.