Kyllä Karpo tietää : Karpolla on asiaa -sarjan narratiivien kriittinen potentiaali

Abstract

Tutkielma on narratiivianalyysi yhteiskuntakriittisestä sekä viihteellisestä Karpolla on asiaa -televisiosarjasta. Sarjaa tarkastellaan sen ideologisen sisällön ja siihen liittyvän kritiikin mahdollisuuden näkökulmasta. Kulttuurin ja median sisällön vaikutukset ihmisten ideologisiin kantoihin tarkastellaan Theodoro Adornon sekä Mark Fisherin teorioiden avulla. Adornon mukaan populaarikulttuuri kykenee mukauttamaan sekä uusintamaan suurille ihmismäärille valtavirtaisia ideologisia arvoja itseään toistavilla mediatuotteilla ja täten pitämään ihmisiä niiden alaisina. Fisher näkee kapitalistisen ideologian määrittävän kaikkea toimintaa, sillä se pystyy tuotteistamalla sisäistämään minkä tahansa kriittisen teoksen osaksi itseään. Sarjan narratiivien sisäistämistä tarkastellaan Paul Ricouerin narratiivisen identiteetin teorialla, jonka mukaan mediatuotteiden narratiiveja sisäistäessä on niillä mahdollisuus vaikuttaa yksilön ymmärrykseen maailmasta ja sen kautta myös tämän toimintaan. Tätä Ricouer kutsuu uudelleenymmärtämiseksi. L. C. L. Berge on osoittanut, että mediatuotteen ideologiset sisällöt pystytään osoittamaan näkyviksi sarjan narratiivien kautta, jos ne itsekritiikin kautta paljastavat omat ideologiset lähtökohtansa. Tässä Bergen esimerkissä Ricouerin esittelemä narratiivien mahdollistama uudelleenymmärtäminen osoittautuu mahdollisuudeksi yksilölle ymmärtää omaa asemaansa valtavirtaisen ajattelun sisällä. Tutkimuskysymys on siis: Minkälaisia uudelleenymmärtämisen mahdollisuuksia Karpolla on asiaa -sarjan narratiivit sisällöllään pystyvät tarjoamaan ja mitkä ovat täten sen mahdollisuudet yhteiskunnalliseen kritiikkiin? Tutkimusmetodi on narratiivianalyysi. Narratiivien muodostumista tarkastellaan asemoinnin teorian avulla, joka toimii kolmitasoisesti: yleisen tarinan, vuorovaikutuksen sekä normatiivisten diskurssien tasoilla. Näiden kolmen tarkastelutason kautta voidaan nähdä narratiiveja, jotka syntyvät useamman toimijan kautta vuorovaikutuksessa sekä ovat liitettävissä itseään laajempiin merkityskokonaisuuksiin, eli normatiivisiin diskursseihin. Aineistoksi valikoitui 10 selkeästi yhteiskuntakriittistä juttua, jotka ovat vuosilta 1985–2000. Tutkimuksessa huomataan, että aineiston narratiivit ovat yksipuolisia kriittisiä kokonaisuuksia, joiden kerrontaan vaikuttaa merkittävästi Hannu Karpo haastattelijana sekä tuotantoyhtiö editoinnillaan. Narratiivit eivät tarjoa laajoja katsauksia aiheidensa syyseuraussuhteisiin, vaan kertovat yksipuolisia ja mustavalkoisia kritiikkejä, joihin sisältyy toistuvasti selkeä uhri sekä uhrin kärsimystä tuottava taho. Sillä aineistossa ei tarkastella laaja-alaisesti juttujen aiheita, ei voida olettaa, että ne sisältäisivät laajoja uudelleenymmärtämisen mahdollisuuksia. Yksipuoliset kuvaukset voidaan nähdä täten osittain kapitalistista ideologiaa vahvistaviksi, sillä ne ovat samankaltaista kaavaa seuraavia sekä helposti kulutettavia viihteellisiä yhteiskunnallisia kritiikkejä.