Kuudesluokkalaisten käsityksiä pelon aiheista ja niiden yhteydestä sukupuoleen
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lasten käsityksiä pelon aiheista ja niiden yhteydestä sukupuoleen tarkastelemalla niitä fyysisen, psykologisen ja moraalisen pelon jaottelun avulla. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa siitä, minkälaisia asioita ja tilanteita lapset ajattelevat olevan mahdollista pelätä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että on olemassa luonnollisia pelkoja, jotka esiintyvät useimmilla ihmisillä. Näiden lisäksi on havaittu pelon aiheita, jotka ovat yksilöllisiä ja joihin vaikuttaa ihmisen taustatekijät, kuten sukupuoli.
Pelon aiheita tutkittiin narratiivisen lähestymistavan avulla. Aineistonkeruussa tutkittavien tuli täyttää kaverikirjaan kolmen hahmon tiedot. Lisäksi tutkittavan tuli kirjoittaa yhden hahmon pohjalta päiväkirjakertomus, jossa kertoo, mitä rohkeaa hahmo on tehnyt sinä päivänä. Näin ollen aineistoksi saatiin lomakevastauksia ja kertomuksia, joita tutkittiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tutkimukseen osallistui 17 kuudesluokkalaista lasta suomalaisesta peruskoulusta.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kuudesluokkalaisten käsitykset pelon aiheista olivat samankaltaisia aiempien tutkimusten kanssa erityisesti luonnollisten pelon aiheiden suhteen. Yksilölliset pelon aiheet puolestaan olivat aiempiin tutkimuksiin verrattuna moniulotteisempia ja painottuivat sosiaalisiin tilanteisiin. Sukupuolten välinen ero pelon aiheissa vahvisti aiempien tutkimusten tuloksia siinä, että naishahmot kokivat enemmän psykologista pelkoa ja mieshahmot fyysistä pelkoa. Lisäksi naishahmot yhdistivät ahdistuneisuuden pelon tunteeseen. Sukupuolten välinen yhtäläisyys pelon aiheissa näkyi mieshahmojen pelkäämisenä, sillä mieshahmot aiheuttivat pelkoa niin mies- kuin naishahmojenkin päiväkirjakertomuksissa. Asiasanat: pelko, rohkeus, narratiivinen tutkimus, sukupuoli, alakoulu
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29104]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
“Korona aikana moni asia muuttui: tuli etäkoulu, uima-hallit yms suljettiin kaikki oli vain kotona ja varmaan hyvä niin.” : viides- ja kuudesluokkalaisten oppilaiden kokemuksia koronapandemiasta
Leinonen, Inka; Manninen, Maria (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia viides- ja kuudesluokkalaisilla lapsilla on koronapandemiasta. Lisäksi tutkimuksessa kuvataan koronapandemian herättämiä tunteita. Tutkimuksessa keskitytään ... -
Suomalaisten vanhempien sukupuolirooliasenteet ja niiden yhteydet sukupuoleen, ikään ja koulutukseen 2020-lukua lähestyttäessä
Niemelä, Tiina; Pirhonen, Sonia (2020)Sukupuolirooliasenteilla tarkoitetaan uskomuksia, joiden kautta ilmaistaan, mitkä ovat sukupuolille hyväksyttäviä rooleja yhteiskunnan julkisilla (työ, politiikka) ja yksityisillä (perhe, koti) osa-alueilla. Tässä pro-gradu ... -
Kolmas- ja kuudesluokkalaisten käsityksiä, tunteita ja toimintatapoja ilmastonmuutokseen liittyen
Mannila, Jenna; Aho, Roosa (2021)Tulevaisuuden yksi merkittävimmistä globaaleista haasteista on ilmastonmuutos, minkä vuoksi ihmisten tulisi pyrkiä päästöjen vähentämiseen. Muutosta ei kuitenkaan voi tapahtua, mikäli ihmisillä ei ole riittävästi tietoa ... -
Opettajien käsityksiä työhön liittyvien muutosten yhteydestä työhyvinvointiin
Eskelinen, Nina; Maaranen, Päivi (2017)