Teknokraattinen populismi Suomessa : retorinen analyysi Liike Nytistä
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Teknokraattinen populismi on Euroopassa yleistyvä, mutta alitutkittu ilmiö. Suomen kontekstissa sitä ei vielä ole tutkittu lainkaan, vaikka ilmiö on tunnistettavissa myös suomalaisen politiikan kentältä. Tässä kandidaatintutkielmassa argumentoin, että Suomessa puolue, joka ilmentää teknokraattista populismia on vuonna 2018 perustettu Liike Nyt. Liike Nytistä huomionarvoisen suomalaisella puoluekentällä tekee sen esittämä kritiikki perinteisiä puolueita sekä poliittista järjestelmää kohtaan. Puolue ei kuitenkaan toistaiseksi ole valtakunnallisesti saavuttanut suuria kannatuslukemia. Sen kannatuksen kuitenkin vaihdellessa suurestikin maan sisällä, ja toisaalta samoihin toimintaperiaatteisin nojaavien puolueiden pitäessä hallussaan runsaasti poliittista valtaa eräissä toisissa Euroopan maissa, ansaitsee myös Liike Nyt tulla analysoitavammaksi tarkemmin.
Tämä kandidaatintutkielma pyrkii vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen: onko Liike Nyt verkkosivujensa perusteella teknokraattisen populismin suomalainen ilmentymä, ja millaista retoriikkaa puolue verkkosivujensa kontekstissa käyttää, kun sitä tarkastellaan Burken määrittelemien identifikaation ja motiivien kautta.
Tässä kandidaatintutkielmassa Liike Nytiä tarkastellaan osana teknokraattisen populismin ilmiötä sekä teoreettista viitekehystä hyödyntäen retorisen analyysin keinoja. Retorinen analyysi perustuu Kenneth Burken retoriikan pääteokseen A Rhetoric of Motives, ja erityisesti teoksen pääkäsitteisiin, retoriseen identifikaatioon ja sen taustalla vaikuttaviin motiiveihin. Tutkielman aineistona toimivat Liike Nytin verkkosivut, joista analyysi keskittyy teknokraattista populismia keskeisesti ilmentäviin kohtiin. Tutkielman lopussa esitän vastauksen tutkimuskysymyksiin ja pohdin, millaisena teknokraattisen populismin tulevaisuus näyttäytyy Suomessa.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4766]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Konservatismin piirteitä Perussuomalaisten poliittisissa ohjelmissa 2018-2020
Kärkkäinen, Sulevi (2021)Tässä tutkielmassa etsitään konservatiivisia piirteitä Perussuomalaisten poliittisten ohjelmien retoriikasta. Konservatismi määritellään ideologiaksi, jolla on sekä ydinkomponentteja että sekundäärikomponentteja. ... -
"Kekkosen konstit" : Urho Kekkosen historia- ja politiikkakäsitykset teoriasta käytäntöön 1933-1981
Tuikka, Timo J. (Jyväskylän yliopisto, 2007)Kekkosen historia- ja politiikkakäsityksiä tutkinut Timo J. Tuikka esittää väitöstutkimuksessaan, että Kekkosen poliittinen menestys perustui Suomen poliittisen kulttuurin keskeisten käsitteiden, kuten demokratian, ... -
Vai pelkkää retoriikkaa? 11, Uusia kaikuja, välähdyksiä ja heijastuksia : poimintoja poliittisen ajattelun ja kielen muutoksista
Kronlund, Anna; Lepistö, Antti (Jyväskylän yliopisto, 2009) -
European Culture, History, and Heritage as Political Tools in the Rhetoric of the Finns Party
Lähdesmäki, Tuuli (Routledge, 2020)Various studies have indicated how notions and (mis)interpretations of national history, heritage, and culture are utilized by diverse populist and extremist political parties in Europe. However, scholars have less explored ... -
L'ennemi de mon ennemi est mon ami : äärioikeisto- ja äärivasemmistopuolueet maltillisessa ranskalaisessa sanomalehdistössä vuosina 1936–1937
Virolainen, Milla (2021)1930-lukua leimasi ympäri Euroopan poliittinen polarisaatio ja hajaannus. Neuvostoliitto oli Josif Stalinin johdolla kommunistien hallinnassa, Italiassa Benito Mussolinin perustama fasistinen puolue johti maata, ja Saksassa ...