mHealth-interventioiden hyödyntäminen diabeteksen hoidossa
Diabetes on maailmanlaajuinen ongelma ja se aiheuttaa 12 prosenttia maailman terveysmenoista. Jo yli 10 prosenttia maailman väestöstä sairastaa diabetesta ja uusien tapausten ilmaantuvuus on kasvanut viime vuosina merkittävästi, joten tarve hoitomuotojen kehittämiselle ja diabeteksen ennaltaehkäisemiselle on suuri. mHealth-interventiot tarjoavat lupaavia ratkaisuja näihin haasteisiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ensin, millaisia hyötyjä mHealth-interventioiden käytöllä voidaan saavuttaa diabeteksen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Tämän jälkeen pohditaan mHealth-interventioiden käyttöön liittyviä haasteita ja niihin ratkaisuja. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena aiheen aiemman tutkimuksen pohjalta. Johtopäätöksinä todettiin, että mHealth-interventioilla on potentiaalia tarjota hyötyjä diabeteksen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn, mutta aiheesta tehty aiempi tutkimus on monelta osin puutteellista, joten lisätutkimusta tarvitaan tulevaisuudessa. Lisäksi aiemmassa tutkimuksessa korostui potilaiden sitoutumisen ja motivaation tärkeys mHealth-interventioiden hyötyjen saavuttamiseksi.
...
Diabetes is a global problem, and it accounts for 12 percent of the world's health expenses. Over 10 percent of the world population suffers from diabetes and the incidence of new cases has increased significantly in recent years, so there is a great need for the development and prevention of diabetes treatment methods. mHealth interventions offer promising solutions to these challenges. This study examines the benefits of using mHealth interventions in the treatment and prevention of diabetes. After that, we consider the challenges of using mHealth interventions and solutions to those challenges. The study was conducted as a literature review based on previous research on the topic. As a result, it was found that mHealth interventions have the potential to provide benefits in the treatment and prevention of diabetes, but previous research on the subject is often deficient, so further research is needed in the future. In addition, previous research emphasized the importance of patient engagement and motivation in achieving the maximum benefits of mHealth interventions.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Study protocol for a three-arm randomized controlled trial investigating the effectiveness, cost-utility, and physiological effects of a fully self-guided digital Acceptance and Commitment Therapy for Spanish patients with fibromyalgia
Gallego, Ana; Serrat, Mayte; Royuela-Colomer, Estíbaliz; Sanabria-Mazo, Juan P.; Borràs, Xavier; Esteve, Montserrat; Grasa, Mar; Rosa, Araceli; Rozadilla-Sacanell, Antoni; Almirall, Miriam; D’Amico, Francesco; Dai, Yifei; Rosenbluth, Michael J.; McCracken, Lance M.; Navarrete, Jaime; Feliu-Soler, Albert; Luciano, Juan V. (SAGE Publications, 2024)Objective Fibromyalgia (FM) is a prevalent pain syndrome with significant healthcare and societal costs. The aim of the SMART-FM-SP study is to determine the effectiveness, cost-utility, and physiological effects in ... -
Hyvinvointiteknologiset ratkaisut kuluttajamarkkinoilla
Palo, Mikko (2019)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tarkastella erilaisia nykyaikaisia hyvinvointi- ja terveysteknologioita, ja niiden sovelluksia kuluttajamarkkinoille. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. ... -
An mHealth App for Supporting Quitters to Manage Cigarette Cravings With Short Bouts of Physical Activity: A Randomized Pilot Feasibility and Acceptability Study
Hassandra, Mary; Lintunen, Taru; Hagger, Martin; Heikkinen, Risto; Vanhala, Mauno; Kettunen, Tarja (JMIR Publications Inc., 2017)Background: While gains in reducing smoking rates in Finland have been made, prevalence rates are still substantial. Relapse rates among smokers engaged in quit-smoking programs are high. Physical activity has been proposed ... -
Energiatehokkaan mobiilisovellusohjelmoinnin välineitä
Puupponen, Veli-Mikko (2017)Älypuhelimista on tullut suosittuja ja ne ovat kehittyneet nopeasti, tarjoten jatkuvasti tehokkaampia suorittimia sekä nopeampia langattomia verkkotekniikoita. Laitteiston kehittyminen on luonut markkinat entistä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.