Ihmisen elämäntapa yleisesti on muovautunut paljon metsästäjä-keräilijöiden ajoista. Suomessa elettiin 1900-luvun alkupuolella vielä vahvasti maataloudessa ja fyysinen aktiivisuus oli osa arkista elämää. Sotien jälkeen suomalaiset aloittivat laajemman muuton maalta kaupunkeihin ja uudenlaisiin elämäntapoihin. Liikkumisen rooli voi olla nykyarjessa vähäisempi, mutta kehomme ovat säilyneet samoina. Tutkimuskirjallisuuden mukaan vähäinen liikkuminen ilmiönä tuo mukanaan terveys- ja hyvinvointihaasteita, kuten myös melko näkyviä kansantaloudellisia kustannuksia.
Tutkielma tarkastelee määrällisin menetelmin liikkumista sosiaalisena ilmiönä, keskittyen erityisesti vähäiseen liikkumiseen osana kulttuurista ja yksilöllistä elämäntapaa. Työn keskiössä ovat näin liikkumisen sekä elämäntavan käsitteet. Tutkimustehtävä kiteytyi kahteen kysymykseen. Ensin pyrin selvittämään, millä tavoin ihmisen erilaiset elämäntapaa tai -tilannetta kuvaavat seikat ovat yhteydessä tämän liikkumismäärään. Muuttujav
ertailuissa hieman näkyvämmän yhteyden liikkumiseen muodostivat hyväksi koettu terveys, hedelmien ja kasvisten syönti sekä eläkeläisyys elämänvaiheena. Toisena seikkana arvioin, miten eri määrin liikkuvien elämäntavat vertautuvat toisiinsa. Vähiten ja eniten liikkuvien vertailussa havaittavimmat erot ilmenivät terveyden ja hyvinvoinnin alueella. Eniten liikkuviin verraten vähiten liikkuvat mm. söivät vähemmän kasviksia ja salaattia sekä hedelmiä ja marjoja, kokivat terveytensä sekä henkisen hyvinvointinsa vähäisemmäksi, kokivat olevansa sosiaalisesti hieman vähemmän aktiivisia ja tapasivat hieman harvemmin ystäviään, sukulaisiaan tai työtovereitaan. Vähiten liikkuvien ryhmä oli kuitenkin varsin heterogeeninen, mikä kuvaa vähäisen liikkumisen ilmiön läpileikkaavuutta yhteiskunnassa. Liikkuminen näyttää siis kiinnittyvän herkemmin terveys- ja hyvinvointiorientoituneeseen elämäntavan kokonaisuuteen. Vähiten ja eniten liikkuvien vertailussa on tärkeää huomioida myös näiden ryhmien samankaltaisuus monilla alueilla. Terveys sekä hyvinvointi -teeman ulkopuolella ryhmät eivät elämäntavoiltaan enää kovin selkeästi eronneet toisistaan. Tulosten perusteella liikkumisen määrä yksinään ei siis näytä kovin kokonaisvaltaisesti jakavan ihmisiä erilaisiin elämäntavallisiin ryhmiin.
Vähäisen liikkumisen ilmiö muodostuu osin yksilöllisten elämäntavallisten valintojen sekä valintojen mahdollisuuksien kautta. Liikkumisen edistämistyössä on siis erittäin tärkeää huomioida yksilöllisyys sekä erilaiset elämäntilanteet ja lähtökohdat. Yksilöllinen elämäntapa ei kuitenkaan muodostu tyhjiössä, vaan kulttuurisen elämäntavan sisällä. Näin on syytä pohtia myös sitä, missä määrin kulttuurinen elämäntapa luo suotuisia tai epäsuotuisia olosuhteita liikkumiselle, sillä nuo olosuhteet luovat pohjaa myös yksilön valinnoille, valintojen mahdollisuuksille sekä tasa-arvolle.
...
