Luokanopettajien kokemuksia oppimisen arvioinnin ja opetuksen yksilöllistämisen suhteesta
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimme luokanopettajien kokemuksia, näkemyksiä sekä heidän kuvailemiaan toimintatapoja opetuksen yksilöllistämisen ja arvioinnin suhteesta. Yksilöllisen opetuksen ja arvioinnin suhde valikoitui tutkimuksen kohteeksi, koska opetuksen yksilöllisyyteen pyrkimisestä huolimatta, pitää arviointia kuitenkin tehdä kaikille yhteisin kriteerein. Tähän ristiriitaan perehtyminen on tärkeää oppilaiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta.
Tutkimus toteutettiin laadullisena fenomenologis-hermeneuttisena tutkimuksena, jota varten haastateltiin kahdeksaa luokanopettajaa. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja, ja ne toteutettiin alkuvuonna 2022 etäyhteyksin Zoom -ohjelmalla.
Tutkimustulosten mukaan luokanopettajat pyrkivät arvioinnin avulla lisäämään oppilaiden motivaatiota sekä ohjaamaan yksilöiden oppimista kohti yhteisiä tavoitteita. Opettajilla oli runsaasti kokemuksia yksilöllisen opetuksen ja yhteisten arviointikriteerien suhteen haastavuudesta arvioinnin validiteetin ja reliabiliteetin sekä oppimisen edistämisen kannalta. Opettajien mukaan yksilöllisen opetuksen ja yhteisten arviointikriteerien yhdistämistä tehtiin erityisesti summatiivisen arvioinnin yhteydessä. Tämän lisäksi opettajat kertoivat käyttävänsä myös formatiivisia sekä diagnostisia toimintatapoja, mutta heidän mukaansa arvioinnin tehtävien sekoittuminen keskenään oli tavallista.
Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että opettajat pyrkivät edistämään yksilöiden oppimista arvioinnin keinoin, mutta opettajien toimintatavat vaihtelevat paljon. Oppilaille asetetaan keskenään erilaisia yksilöllistettyjä tavoitteita, mikä voi johtaa oppilaiden epätasa-arvoiseen ja epäyhdenmukaiseen kohteluun oppimisen arvioinnissa.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25044]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Keitä opetamme ja mitä he oppivat? Käsite- ja asennetestit kemian peruskurssien opetuksen arvioinnin ja kehittämisen työkaluina
Kiviniemi, Tiina; Nuora, Piia (Yliopistopedagogiikan asiantuntija- ja yhteistyöverkosto Peda-forum, 2017)Jotta opetusta voidaan tehokkaasti kehittää, tulisi tuntea sekä opiskelijoiden lähtötaso että opiskelijoiden ajattelussa tapahtuvat muutokset kurssin aikana. Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella selvitettiin näitä ... -
Digitaalinen portfolio oppimisen ja arvioinnin tukena virtuaaliyliopistossa
Kaisto, Jenni (2004) -
"Kun siihen pystyy kuitenkin, ei oo mitään järkee olla tekemättä" : oppimisen vaikeudet pianonsoiton opiskelussa - oppilaiden kokemuksia ja opetuksen keinoja
Hasu, Johanna (University of Jyväskylä, 2017)Music is a strong element of the empirical world of the young. Playing an instrument creates meanings, and it can help to feel and deal with emotions. Music itself is a source of immense joy and motivation for young ...