Turun puukotusten 2017 uutisointi Helsingin Sanomissa

Abstract

Erilaiset väkivallanteot ovat jokapäiväisiä uutisaiheita. Medialla on keskeinen rooli tapahtumien tulkitsijana. Tässä tutkielmassa ollaan kiinnostuneita siitä, miten Turun puukkoisku 2017 representoitiin Helsingin Sanomien uutisoinnissa. Millaisia diskursseja ja toimijoita sekä identiteettien määrittelykamppailuita uutisoinnista on löydettävissä? Tutkielman teoreettis-metodologisena lähtökohtana on kriittinen diskurssianalyysi. Aineisto (n=119) muodostuu Helsingin Sanomien uutisjutuista. Tutkielmassa hyödynnetään sekä laadullista tutkimusta että määrällistä tutkimusta aineiston tehokkaan luennan tuottamiseksi. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään terrorismin kommunikaatioteoriaa teoriaohjaavasta lähestymistavasta käsin. Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä tarkastelen, mitkä toimijat nostetaan esiin aineistossa. Kenellä oli valtaa määritellä Turun puukotukset terrorismiksi? Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkastellaan sitä, miten terrori-iskua ja sen jälkeistä representoidaan diskursseissa. Olen myös kiinnostunut aineiston toimijoiden ja diskurssien välisistä valtasuhteista ja siitä, mitä diskurssit viestivät laajemmin. Aineiston keskeisimpiä toimijoita ovat poliisi, tekijä, poliittiset toimijat, uhrit ja toimittajat. Poliisi toimii teon keskeisenä määrittelijänä. Turun puukotukset täyttävät terrori-iskun määritelmän oikeudellisesti, poliittisesti, tutkijoiden mukaan ja yhteiskunnallisesti. Media ja Helsingin Sanomat ovat kuitenkin uutisoineet kotimaisesta eläinoikeusaktivismista jo kesällä 1995 otsikolla: ”Tuomittavaa turkisterroria”. Terrorismikeskustelulle onkin ollut ominaista lyhyt historiallinen muisti ja haluttomuus määritellä suomalaisten tekemiä väkivallantekoja terrorismiksi. Turun puukotusten uutisoinnista on löydettävissä kahdeksan eri diskurssia: demonisoiva diskurssi, kiitetyt viranomaiset -diskurssi, terrorismin turvallistamisen diskurssi, uhan minimointi -diskurssi, miesuhrit auttajina -diskurssi, naisuhreja mitätöivä -diskurssi, polarisoitunut diskurssi ja liennyttävä diskurssi. Näistä diskursseista erityisesti demonisoiva diskurssi ja terrorismin turvallistamisen diskurssi ajavat terroristin agendaa terrorismin kommunikaatioteorian mukaisesti. Lisäksi havaittiin erityinen määrittelykamppailu”hyvän” läntisen ja ”pahan” muun maailman arvojen välillä ja löytyi patriarkaalinen valtakäytäntö, joka vaikutti naisuhrien viestinnällisiin oikeuksiin. Kriittinen diskurssianalyysi nostaa esille kulttuurimme ongelmakohdat: naisvihan, maskuliiniset valtarakenteet, muukalaisvihamielisyyden ja median ongelmallisen suhteen terrorismiin. Esiin nousee myös toimittajien näköalaton suhtautuminen iskun taustasyiden arviointiin.