Ekologisesta kompensaatiosta kohti maankäytön suunnittelun ekologista tilinpitoa

Abstract

Ekologista kompensaatiota on ehdotettu keinoksi, jonka avulla myös Suomessa voitaisiin ratkoa maankäytön muutoksista aiheutuvan luontokadon ongelmaa. Esimerkiksi tonttituotantokohteiden tai rakennettavan liikenneväylän heikentämät luontoarvot tulisi hyvittää jossain toisaalla, jotta elinympäristöt ja luonnon monimuotoisuus eivät vähenisi hankkeen vaikutuksesta. Ekologisen kompensaation idea ei ole ongelmaton: sen voi perustellusti pelätä edistävän ympäristölle haitallisten hankkeiden toteuttamista. Kustannus, jonka maan käyttäjä luontoarvojen heikentämisestä saa vastattavakseen, voidaan mieltää ostetuksi luvaksi heikentää ympäristöä. Kompensaatiota koskevan kritiikin ytimessä on vaade, jonka mukaan luonnon tilaa heikentävät hankkeet tulisi estää kokonaan: lupaa heikentää ympäristöä ei tulisi antaa edes maksua vastaan. Tässä kirjoituksessa ehdotamme, miten ekologisen kompensaation ideaa voitaisiin kehittää nimenomaan suomalaiseen alue- ja yhdyskuntasuunnittelun kulttuuriin ja maankäytön suunnittelujärjestelmään soveltuvalla tavalla, sudenkuopat välttäen. Suunnittelututkimuksen ja kompensaatiotutkimuksen näkökulmia yhdistävässä puheenvuorossa ehdotamme, että ekologisen kompensaation menettelyjä tulisi kehittää erityisesti yleispiirteistä maankäytön suunnittelua ohjaavaksi työkaluksi. Johtopäätöksemme on, että ekologisen kompensaation mieltäminen niin sanotuksi kaavoituksen ekologiseksi tilinpidoksi merkitsisi, että toisiinsa verrannollisille asemakaava- tai tonttituotantokohteille laskettaisiin niiden toteuttamisesta aiheutuvan ekologisen haitan vertailukelpoinen arvio. Kaikkia kaavoituskohteita velvoittavasti koskeva käytäntö ennaltaehkäisisi luontohaittojen syntymistä yleispiirteisen maankäytön suunnittelun keinoin. Sen sijaan maanomistajalähtöisestä tavasta soveltaa kompensaatiota vapaaehtoisesti yksityiskohtaisessa suunnittelussa tulisi luopua.